- Viestejä
- 106
LNM.
Tämä onkin hankala pala purtavaksi. Laaja materiaali takaa LNM:lle mahdollisuuden voittaa joka ilta, vaikka muutama avainpelaaja lähtikin viime kauden päätteeksi + Heiskasen loukki. Iiro Savela on divarin suurin taiteilijaluonne, johon kannattaa kiinnittää huomiota. Jos pidät Savelan ensimmäiset 30-40 minuuttia pisteittä, on suurin hönkä mennyt siltä illalta kenties ohi- sen sijaan jos annat Savelan rallattaa ekassa erässä pari paunaa- kaivatte omasta nuotasta Igorin tehoja koko illan. Tyyli vapaa, mutta älä anna tämän taiteilijan leiskauttaa pelin alkuun hurmosta päälle. Aki Karjalaisen siirryttyä liigakentille, on joukkueen ongelmaksi muotoutunut se tosiseikka että useassa LNM:n pelissä maalataan paljon ja molempiin suuntiin. LNM:ää on vaikea pitää vähissä maaliluvuissa, mutta kunnon rallattelussa voi pinnoja tulla jos painetta annetaan kokemattomammille veskareille eli Ari Pyykköselle Niko Tervolle ja Iiro Rantaniemelle. Paljon laukauksia ja kunnon hässäkkää maalin eteen ja sitten toivotaan parasta.
M-Team
Yhtä vahva rosteri kuin Limingan pojilla, joten tässäkin joudutaan jo pohtimaan hetki että vihjeitä saadaan aikaiseksi. Koiteaan sillä Sepon perinteisellä eli Aki Mäkisen paineella. Kauden alla pelattu näytösottelu M-Team Hawks kolmella kolmea vastaan (löytyy youtubesta) kertoo koruttomasti sen, että Aki Mäkinen joutuu pienessä tilassa suuren pulaan. Niin hyvä kuin Mäkinen tehoiluineen on, niin hänen pakottaminen ei-vahvuusalueelle saattaa olla se keino jolla Mäkisen pelihuumori korvennetaan. Toinenkin Mäkinen on tarjota tähän osastoon, nimittäin yksi sarjan kuumimmista pelaajista eli Niko Mäkinen. Mäkinen sauhuaa kuin sähköauton ostoon huijattu Tesla-kuski pörssisähkösopparin käteen saadessaan, ja parhaimmillaan kuumakäynti alkaa jo alkuminuuteilla. Pahin bullterrieri hiillostamaan Mäkistä ja jäähypenkki saattaa kulua Tiimin hallissa. Myös kova paine kokeneeseen Timo Elomaahan voi olla yksi mahdollisuus, sillä Elomaan liike on myös auringonlaskun puolella jos verrataan divarin kovimpiin Nopsajalkoihin.
Karhut:
Karhujen maalivahtiosasto on Arvid Vonkin lähdettyä heidän suurin kulmakivensä. Ville Laxin ja Miro Rantalan suuret näytöt Inssidivarissa ovat vielä antamatta, joten laukauksia kannattaa käyttää ja paljon. Pudotuspeleissä saatetaan veskojen mukana joko saavuttaa tai romahtaa, sillä monella kärkipään porukalla on tämä osasto se suurin kyssäri. Karhuja vastaan voi pärjätä myös erittäin kurinalaisella ja vähäjäähyisellä pelillä, sillä Tomi Jerkun pelihuumori syttyy monesti liekkiin juuri ylivoimaonnistumisten kautta- ja vähän Iiro Savelan tapaan jos kaksi erää mennään kiikareilla , viimeiseen erään syttyminen ei aina onnistu. Pallonhallintoja voidaan omalle joukkueelle saada herkästi, jos paineistetaan Eetu Annilaa. Voimahyökkääjän pallokosketus on aika ajoin mallia louhikko, joten sieltä kuulaa omaan leiriin jos halutaan päästä hyökkäyspelille.
Salba.
Helpoin tapa pärjätä kovakuntoista SalBaa vastaan olisi kenties lähettää matkalahjakortti Jani Lahden ja Jani Lehtoniemen osoitteisiin, lisänyanssina se että lahjakortti etelän lämpöön olisi käytössä vain ajankohtana jolloin joukkueesi kohtaa SalBan. Divarin paras veskari jos saa hengen päälle, se on sitten morjens- tämän ovat huomanneet kuluvalla kaudella erityisen kitkerästi ÅIF ja Hawks. Kun Lahti saa flow-tilan päälle on hän käsittämättömän hyvä veskari. Tuntuu tylsältä antaa vihjeeksi pitää Jani Lehtoniemi tiukasti kurissa, mutta se on ainut keino saada SalBan terävin kärki tylsäksi. Jani Lehtoniemi laukoo 10-20 kertaa ottelussa, joten joukkueen tiukimman bullterrierin on hyvä olla tappituntumalla koko ottelun ajan niin, ettei mailan lavan heilahdukselle ole senttiäkään tilaa. Riski siitä, että muualle kentälle tulee tämän vuoksi tilaa kannattaa kyllä- sillä jos Lehtoniemelle annat tilan, käärme myrkyttää. Puolustavan pelaajan mailan lavan tulee olla niin lähellä Lehtoniemen lapaa kuin ulottuvuus antaa periksi, sitä kautta SalBaa voidaan kenties horjuttaa.
Josba.
Josban supervahva puoli on perinteinen Itä-Suomalainen Kantti Ruokosen pelaajille äidinmaitoon alustaman kanttipelaaminen. Tehdas suoltaa vuosi vuoden jälkeen lyhyellä askeleella kantille hamuavia Sipsejä ja dippejä , ja näiden pysäyttäminen on hankalaa. Peli kannattaa ennakoida siten, että kun maalin takaa tai kulmasta lähtee tiukka tikkaus koko kentän kierrolle, on ennakoida kyseinen liike tuplapeitolla. Pelaajien tulee jättää muut pelaajat vähemmälle huomiolle ja koittaa pysyä liikkeen kyydissä, sillä Josban pelaajien kanttivauhti on niin kova että järkevän ja juonikkaan syötön antaminen on kanttaajalle hankalaa- vauhtiin päästyään kantti koitetaan toimittaa väkisellä perille (pelaaja ei enää pyörrä päätöstään, vaan kantti joka päättyy laukaukseen on suorituksen lopullinen ja ainoa tavoite). Kantin peittämällä on mahdollisuus myöskin saada omalle joukkueelle nopean vastahyökkäyksen sauma joka voi osaltaan auttaa oman joukkueen menestysmahdollisuuksia.
O2.
Tässä myöskin hankala analysoitava. 02 on aloittanut kauden monien odottamaa paremmin ja on hankala joukkue siksi, ettei joukkueesta ole helppo nimetä yksittäistä pelaajaa jonka pimentäminen olisi omalle joukkueelle suuri etu. Ookakkosessa on monta tyylikästä ja hyvää divaritason pelaajaa mutta ei suoranaista staraluokkaa mallia Samuli Alaluusua tai Jani Lehtoniemi. O2:sen kirkas nuorisotimantti Aatu Knuuti on tullut saluunan ovista sisään sellaisella röyhkeydellä, että tässä kannattaa antaa kokeneiden pelaajien tulokkaalle rehtiä olka vasten olkaa kovuutta. Myös Markus Manninen on sellainen pelaaja, jolle ei etenkään ylivoimalla kannata antaa tilaa. Manninenkin kanttaa hanakasti, mutta ei ole Siposten veroinen kanttori- ja hänen peittäminen on suht helppoa jos ei ole alkutilanteessa ajautunut liian kauaksi. Manninen myöskin aika ajoin hiiltyy myös omille joukkuekavereilleen, joten hänen pitäminen pelihurmoksen ulkopuolella kääntyy oman joukkueen eduksi.
Rangers.
Kokeneen Erik Heleniuksen ja Lempeän Jätin Kaius Klemetin kenttää vastaan pelatessa kannattaa pitää tempoa yllä, eikä lähteä mukaan heidän matalampaan tempoon. Rangersin materiaali ei ole etenkään poissaolojen myötä sarjan leveimpiä, joten heidän kolmoskenttää vastaan kannattaa antaa kovempaa painetta. Jos kaikki kärkijätkät ovat peleillä, tämä muuttaa hieman tätä skenaariota- mutta ainakin alkukausi on osoittanut että tiettyä vajavaisuutta joukkueessa on. Myöskin oma hyökkäys kannattaa käynnistää juuri siltä toiselta laidalta missä puolustaa kulloinkin teräväliikkeinen Ville Leskinen. Tämä vain piku nyanssina, sillä häntä ei ohita jalalla tässä sarjassa yksikään Wanna-be-Bolt. Samuli Alaluusuan ollessa pelillä myöskään jäähyily Minoguen-Kloppeja (lue: Kylien pojat) vastaan ei kannata. Samulin pelinäkemys on kenties sarjan paras, joten näitä tilanteita pitää välttää viimeiseen asti.
SaiPa.
SaiPaa vastaan paras lääke on pysyä pelissä mukana 40 minuuttia , ja SaiPan oma ongelma numero uno eli surkea viimeinen erä pitää huolen usein lopusta. Viime kaudella alkanut kirous on jatkunut tällä kaudella lähes yhtä voimakkaana, jostain syystä Sputnik menettää otteen toisella erätauolla etenkin jos vastustaja onnistuu napauttamaan byyrin heti kolmannen periodin alkuun. Silloin maaleja alkaa syntyä kuin itsestään, eli SaiPan pelaajien täytyy itsekin tiedostaa tämä koska toistumo jatkuu joka kerta kun pelin tapahtumat lähtevät menemään tähän "Päiväni murmelina" tapahtumien suuntaan. Niin paljon kuin Oskari Möykkynen tekee pisteitä, niin hän on se pelaaja yhdessä Ere Laitimon kanssa jota vastaan on 1vs1 tilanteessa haastettava jalalla ja kovaa. Nopeus ei ole kummankaan heistä vahvuus, joten tätä on yritettävä käyttää hyväksi niin usein kuin mahdollista. Sen sijaan Aatu Lavikkaa ja Santeri Kakkoa älä haasta jalalla. Ä L Ä!
Hawks.
Haukkojen liito kesti viime kevään uskomattomasti melkein pohjaan saakka, sillä ratkaisevassa vaiheessa joukkue piti tiukoilla Karhuja, ja superbomba ei ollut kaukana.
Hawksin peli nojaa tällä kaudella johonkin ihan muuhun, kuin puolustuksen tuottamaan hyökkäyspelin uhkaan. Joukkueen kannattaa antaa aina pudottaa pallo viivaan, sillä tämä on Haukoille sama tilanne kuin palaaminen takaisin lähtöruutuun vailla kierrosmaksua. Puolustuspäästä puuttuu vahvan laukauksen omaavat pelaajat, ja ainut joka pystyy tuottamaan pakeista joka ilta hyökkäyspäähän, eli Antti Aarnio on suht helposti pimennettävissä. Aarnio tekee pisteitä, mutta tarkasteltavaksi tulee ottaa se miten ne pisteet oikein syntyvät. Aarnio ei lauo, vaan haastaa ja tekee sen aina vasemmalta puolelta. Aarnion haastaessa täytyy puolustavan pelaajan ottaa askel kiinni laitapalaan, sillä Aarnio kääntää haastonsa aina vasemmalle puolelle ja osaakin tämän patenttiharhautuksensa erinomaisesti. Jos ei sillä puolustusaskeleella pysähdy pallo, niin pysähtyy ainakin äijä. Ja mikäli Aarnio kiepauttaa itsensä ohi, on ratkaisu usein heitto maalin edustalle siinä kohtaa kun mies alkaa kiertyä kohti maalin taustaa. Hawks perustaa pelinsä hyökkäyspäässä maalin eteen myös muiden toimesta, sillä tutkapari Robert Montell ja Jasse Tuunanen tykkäävät heittää pikkunäppärää syöttöä maalin eteen. Montell on tullut vahvasti divarin kirkkaisiin valoihin, ja hänen puolustajalleen tiedoksi että vahvuus ei ole nopeus vaan äly.
ÅIF.
Sipoolaisten puolustuspeli muistuttaa pitkälti Stigan vedeltävää pöytälätkää, tosin sillä erotuksella että oikea laitahyökkääjä puuttuu. Jos vastustaja malttaa pitkässä hyökkäyksessä heittää pallon vasempaan siipeen, on tie auki premium-paikoille jopa kävelyvauhdilla josta voidaan laittaa tulille painavia laukauksia. Jostain syystä siellä puolella on aina vuoto, vaikka pelaajat ovat vaihtuneet vuosien saatossa- sama dilemma toistuu aina vaan. ÅIF:n vahvuus on Perttu Kytöhongan ja Antti Väärinkin tiedossa, eli vahva vastahyökkäyspeli. Kun ÅIF meinaa lähteä nopeaan vasturiin, kannattaa harkita jopa jäähyn arvoista rikettä sillä siinä missä vasturit ovat vahvuus, ylivoimapeli ei todellakaan ole. ÅIF ylivoima aiheuttaa lähinnä faneille harmaita hiuksia, sillä siinä missä divarin kovat yv-joukkueet saavat vastustajan neliön todella pieneksi nopeilla siirroillaan, ÅIF:n alin pelaaja pelaa usein niin kaukana maalista että todellisuudessa ollaan lähempänä 4 vs 4 peliä kuin mitään yv-karuselliä. Patrik Korpiniemi on kantteineen ainut yv-uhka, sen lisäksi että Tuomas Liukolampi voisi olla poikkisyötöistä sellainen, mutta kuka hänelle ne poikkisyötöt uskaltaa antaa. Tuomas Savukoski voisi olla tässä se jokeri, hänellä on painava laukaus, ja hän pystyy myös peittämään syötön viimeiseen asti. Nykymenolla ei ÅIF yv:llä kuuhun mennä.
KooVee.
Rolands Kovalevskis on paiskannut alkukauteen 11 pinnaa, joista kuusi syntyi 7-13 panoksettomassa tappiorallattelussa. Peteris Treksen vastattua liigan soidinlauluun, tällä kaudella Kovalevskisin pimentämiseen riittää ihan normaali iholla olo. Ei häntä nollaan paunaa saada, mutta jos hän jää yhteen pinnaan niin oman joukkueen voittomahis kasvaa huomattavasti. KooVee on sekoitus vanhaa jäärää (Segerman, Salomaa, Alkki) , Latvialaista vierastyövoimaa ja tällä tasolla vielä katsomattomia nuoria poislukien Ruokostenpohja. Jos Siposen kantit otetaan pois ja Aki Hietaselle annetaan samanlainen käsittely kuin M-Teamin Aki Mäkiselle niin ollaan pitkällä. KooVeeta vastaan kannattaa uskaltaa pelata tällä kaudella, sillä joukkue ei ole ihan niin vahva kuin muutamalla viime sesongilla. Omaa hyökkäyspeliä vaan ja hyvä voi tulla sitä kautta. Myös Pirkkoja viime kaudella Suomisarjaan pudottamassa ollut maalivahtikaksikko Toni Tuomi ja Juho Saros ovat sellaisia pelaajia, joita kannattaa koittaa paineistaa laukomalla normaalia kehnommistakin sektoreista.
Steelers.
Steelers lienee joutunut huomaamaan, että liigasta tippuminen on vaikea rasti mille tahansa joukkueelle. Steelersillä on muutama erinomainen dirrepeluri, eli Santeri Korhonen , Atte Kurkikangas ja Jose Takala muutaman mainitakseni. Heidän takanaan taso tippuu nopeammin kuin millään muulla joukkueella, joten leveän rosterin peluuttaminen heitä vastaan kovan karvauksen säestämänä lienee hyvä lääke Hämeenlinnalaisten kaatamiseen. Christer Kuntun ollessa pelillä on syytä haastaa jalalla, paikka aukenee keskimääräistä divarihaastoa helpommin. Steelersiä vastaan pitää olla tarkkana ettei anna joukkueelle hyvää starttia, sen sijaan oma hyvä startti saattaa sammuttaa Steelersin pelihuumorin nopeammin kuin muilla joukkueilla- sillä tappioputket tulevat olemaan pitkiä ja tällöin itseluottamus ei ole niin mintissä kuin voittavilla joukkueilla.
Tiikerit.
Tiikerit kärsii samaa rapulaa kuin Steelers, ja monet muut liigatippujat takavuosien aikana. Joukkueeseen toimii sama lääke kuin Hawksiin, eli joukkueella ei ole todellisia viivapelotteita käytännössä ollenkaan. Karri Budde toimittaa välillä semipainavia laukauksia kohti maalia, mutta jos Buddelle ei anna tilaa niin jalka ei riitä karistamaan vastustajaan ja näin ollen yritys jää usein suutariksi. Juuso Saloa ja Mattias Kokljuschkinia vastaan kannattaa peluuttaa omia keihäänkärkiä, sillä pakkasukko-osasto ottaa hittiä minkä ehtii, ja etenkin Kokljuschkin jää anteeksiantamattomasti kärkkymään joka antaa koko joukkueen voimalla vyöryvälle vastustajalle aina johonkin kohtaa kenttää paikallisen miesylivoiman. Myöskin kova Otto Blomqvist välillä turhautuu kun ei saa palloa, ja siirtyy liberon paikalle seremoniamestaroimiaan, ja silloin on vastustajalla paineen paikka. Blomqvistia ei ole tehty siihen rooliin, ja lavassa alkaa kuumotus jos paine on sopivan kovaa tässä kohtaa. Miika Iskaniuksen kohdalla huomioitavaa on se, että aina pitää muistaa ottaa juonikas syöttö pois. Siinä missä Josban kantti päättyy lähes aina laukausyritykseen, Iskaniuksen kantti päättyy poikkisyöttöön kohti samaa kulmaa, josta Iskaniuksen kantti lähti.
Happee Steamers.
Happee Steamersia vastaan lääke on haastaa jalalla hieman verkkaista, joskin ihan hyvää puolustajaa Niklas Kuismaa. Myös kokenut pappaosaston Jarno Hirvonen on sellainen pelaaja, jonka kuntoa kannattaa kokeilla – että miten kestää. Tommi Taimiston lapa on kriittinen kohta, joka on otettava pois tarkasti, sillä vaikka Taimisto ei ole samanlainen nimimies kuin Lehtoniemi tai Savela, niin paikan saadessaan on aivan yhtä myrkyllinen. Ylipäätään tempon pitäminen Steamersia vastaan kannattanee, sillä Paul Kotilainenkin on katsomaton kortti. Monesti välivuosi tai kaksi yllättää palaajat, sillä divarin taso on tässä suhteessä korkea- vedä yksi kesä kevyemmin niin paluu ei onnistu yhtä helposti kuin taitojen ja historian puolesta kuvittelisi.
Tämä onkin hankala pala purtavaksi. Laaja materiaali takaa LNM:lle mahdollisuuden voittaa joka ilta, vaikka muutama avainpelaaja lähtikin viime kauden päätteeksi + Heiskasen loukki. Iiro Savela on divarin suurin taiteilijaluonne, johon kannattaa kiinnittää huomiota. Jos pidät Savelan ensimmäiset 30-40 minuuttia pisteittä, on suurin hönkä mennyt siltä illalta kenties ohi- sen sijaan jos annat Savelan rallattaa ekassa erässä pari paunaa- kaivatte omasta nuotasta Igorin tehoja koko illan. Tyyli vapaa, mutta älä anna tämän taiteilijan leiskauttaa pelin alkuun hurmosta päälle. Aki Karjalaisen siirryttyä liigakentille, on joukkueen ongelmaksi muotoutunut se tosiseikka että useassa LNM:n pelissä maalataan paljon ja molempiin suuntiin. LNM:ää on vaikea pitää vähissä maaliluvuissa, mutta kunnon rallattelussa voi pinnoja tulla jos painetta annetaan kokemattomammille veskareille eli Ari Pyykköselle Niko Tervolle ja Iiro Rantaniemelle. Paljon laukauksia ja kunnon hässäkkää maalin eteen ja sitten toivotaan parasta.
M-Team
Yhtä vahva rosteri kuin Limingan pojilla, joten tässäkin joudutaan jo pohtimaan hetki että vihjeitä saadaan aikaiseksi. Koiteaan sillä Sepon perinteisellä eli Aki Mäkisen paineella. Kauden alla pelattu näytösottelu M-Team Hawks kolmella kolmea vastaan (löytyy youtubesta) kertoo koruttomasti sen, että Aki Mäkinen joutuu pienessä tilassa suuren pulaan. Niin hyvä kuin Mäkinen tehoiluineen on, niin hänen pakottaminen ei-vahvuusalueelle saattaa olla se keino jolla Mäkisen pelihuumori korvennetaan. Toinenkin Mäkinen on tarjota tähän osastoon, nimittäin yksi sarjan kuumimmista pelaajista eli Niko Mäkinen. Mäkinen sauhuaa kuin sähköauton ostoon huijattu Tesla-kuski pörssisähkösopparin käteen saadessaan, ja parhaimmillaan kuumakäynti alkaa jo alkuminuuteilla. Pahin bullterrieri hiillostamaan Mäkistä ja jäähypenkki saattaa kulua Tiimin hallissa. Myös kova paine kokeneeseen Timo Elomaahan voi olla yksi mahdollisuus, sillä Elomaan liike on myös auringonlaskun puolella jos verrataan divarin kovimpiin Nopsajalkoihin.
Karhut:
Karhujen maalivahtiosasto on Arvid Vonkin lähdettyä heidän suurin kulmakivensä. Ville Laxin ja Miro Rantalan suuret näytöt Inssidivarissa ovat vielä antamatta, joten laukauksia kannattaa käyttää ja paljon. Pudotuspeleissä saatetaan veskojen mukana joko saavuttaa tai romahtaa, sillä monella kärkipään porukalla on tämä osasto se suurin kyssäri. Karhuja vastaan voi pärjätä myös erittäin kurinalaisella ja vähäjäähyisellä pelillä, sillä Tomi Jerkun pelihuumori syttyy monesti liekkiin juuri ylivoimaonnistumisten kautta- ja vähän Iiro Savelan tapaan jos kaksi erää mennään kiikareilla , viimeiseen erään syttyminen ei aina onnistu. Pallonhallintoja voidaan omalle joukkueelle saada herkästi, jos paineistetaan Eetu Annilaa. Voimahyökkääjän pallokosketus on aika ajoin mallia louhikko, joten sieltä kuulaa omaan leiriin jos halutaan päästä hyökkäyspelille.
Salba.
Helpoin tapa pärjätä kovakuntoista SalBaa vastaan olisi kenties lähettää matkalahjakortti Jani Lahden ja Jani Lehtoniemen osoitteisiin, lisänyanssina se että lahjakortti etelän lämpöön olisi käytössä vain ajankohtana jolloin joukkueesi kohtaa SalBan. Divarin paras veskari jos saa hengen päälle, se on sitten morjens- tämän ovat huomanneet kuluvalla kaudella erityisen kitkerästi ÅIF ja Hawks. Kun Lahti saa flow-tilan päälle on hän käsittämättömän hyvä veskari. Tuntuu tylsältä antaa vihjeeksi pitää Jani Lehtoniemi tiukasti kurissa, mutta se on ainut keino saada SalBan terävin kärki tylsäksi. Jani Lehtoniemi laukoo 10-20 kertaa ottelussa, joten joukkueen tiukimman bullterrierin on hyvä olla tappituntumalla koko ottelun ajan niin, ettei mailan lavan heilahdukselle ole senttiäkään tilaa. Riski siitä, että muualle kentälle tulee tämän vuoksi tilaa kannattaa kyllä- sillä jos Lehtoniemelle annat tilan, käärme myrkyttää. Puolustavan pelaajan mailan lavan tulee olla niin lähellä Lehtoniemen lapaa kuin ulottuvuus antaa periksi, sitä kautta SalBaa voidaan kenties horjuttaa.
Josba.
Josban supervahva puoli on perinteinen Itä-Suomalainen Kantti Ruokosen pelaajille äidinmaitoon alustaman kanttipelaaminen. Tehdas suoltaa vuosi vuoden jälkeen lyhyellä askeleella kantille hamuavia Sipsejä ja dippejä , ja näiden pysäyttäminen on hankalaa. Peli kannattaa ennakoida siten, että kun maalin takaa tai kulmasta lähtee tiukka tikkaus koko kentän kierrolle, on ennakoida kyseinen liike tuplapeitolla. Pelaajien tulee jättää muut pelaajat vähemmälle huomiolle ja koittaa pysyä liikkeen kyydissä, sillä Josban pelaajien kanttivauhti on niin kova että järkevän ja juonikkaan syötön antaminen on kanttaajalle hankalaa- vauhtiin päästyään kantti koitetaan toimittaa väkisellä perille (pelaaja ei enää pyörrä päätöstään, vaan kantti joka päättyy laukaukseen on suorituksen lopullinen ja ainoa tavoite). Kantin peittämällä on mahdollisuus myöskin saada omalle joukkueelle nopean vastahyökkäyksen sauma joka voi osaltaan auttaa oman joukkueen menestysmahdollisuuksia.
O2.
Tässä myöskin hankala analysoitava. 02 on aloittanut kauden monien odottamaa paremmin ja on hankala joukkue siksi, ettei joukkueesta ole helppo nimetä yksittäistä pelaajaa jonka pimentäminen olisi omalle joukkueelle suuri etu. Ookakkosessa on monta tyylikästä ja hyvää divaritason pelaajaa mutta ei suoranaista staraluokkaa mallia Samuli Alaluusua tai Jani Lehtoniemi. O2:sen kirkas nuorisotimantti Aatu Knuuti on tullut saluunan ovista sisään sellaisella röyhkeydellä, että tässä kannattaa antaa kokeneiden pelaajien tulokkaalle rehtiä olka vasten olkaa kovuutta. Myös Markus Manninen on sellainen pelaaja, jolle ei etenkään ylivoimalla kannata antaa tilaa. Manninenkin kanttaa hanakasti, mutta ei ole Siposten veroinen kanttori- ja hänen peittäminen on suht helppoa jos ei ole alkutilanteessa ajautunut liian kauaksi. Manninen myöskin aika ajoin hiiltyy myös omille joukkuekavereilleen, joten hänen pitäminen pelihurmoksen ulkopuolella kääntyy oman joukkueen eduksi.
Rangers.
Kokeneen Erik Heleniuksen ja Lempeän Jätin Kaius Klemetin kenttää vastaan pelatessa kannattaa pitää tempoa yllä, eikä lähteä mukaan heidän matalampaan tempoon. Rangersin materiaali ei ole etenkään poissaolojen myötä sarjan leveimpiä, joten heidän kolmoskenttää vastaan kannattaa antaa kovempaa painetta. Jos kaikki kärkijätkät ovat peleillä, tämä muuttaa hieman tätä skenaariota- mutta ainakin alkukausi on osoittanut että tiettyä vajavaisuutta joukkueessa on. Myöskin oma hyökkäys kannattaa käynnistää juuri siltä toiselta laidalta missä puolustaa kulloinkin teräväliikkeinen Ville Leskinen. Tämä vain piku nyanssina, sillä häntä ei ohita jalalla tässä sarjassa yksikään Wanna-be-Bolt. Samuli Alaluusuan ollessa pelillä myöskään jäähyily Minoguen-Kloppeja (lue: Kylien pojat) vastaan ei kannata. Samulin pelinäkemys on kenties sarjan paras, joten näitä tilanteita pitää välttää viimeiseen asti.
SaiPa.
SaiPaa vastaan paras lääke on pysyä pelissä mukana 40 minuuttia , ja SaiPan oma ongelma numero uno eli surkea viimeinen erä pitää huolen usein lopusta. Viime kaudella alkanut kirous on jatkunut tällä kaudella lähes yhtä voimakkaana, jostain syystä Sputnik menettää otteen toisella erätauolla etenkin jos vastustaja onnistuu napauttamaan byyrin heti kolmannen periodin alkuun. Silloin maaleja alkaa syntyä kuin itsestään, eli SaiPan pelaajien täytyy itsekin tiedostaa tämä koska toistumo jatkuu joka kerta kun pelin tapahtumat lähtevät menemään tähän "Päiväni murmelina" tapahtumien suuntaan. Niin paljon kuin Oskari Möykkynen tekee pisteitä, niin hän on se pelaaja yhdessä Ere Laitimon kanssa jota vastaan on 1vs1 tilanteessa haastettava jalalla ja kovaa. Nopeus ei ole kummankaan heistä vahvuus, joten tätä on yritettävä käyttää hyväksi niin usein kuin mahdollista. Sen sijaan Aatu Lavikkaa ja Santeri Kakkoa älä haasta jalalla. Ä L Ä!
Hawks.
Haukkojen liito kesti viime kevään uskomattomasti melkein pohjaan saakka, sillä ratkaisevassa vaiheessa joukkue piti tiukoilla Karhuja, ja superbomba ei ollut kaukana.
Hawksin peli nojaa tällä kaudella johonkin ihan muuhun, kuin puolustuksen tuottamaan hyökkäyspelin uhkaan. Joukkueen kannattaa antaa aina pudottaa pallo viivaan, sillä tämä on Haukoille sama tilanne kuin palaaminen takaisin lähtöruutuun vailla kierrosmaksua. Puolustuspäästä puuttuu vahvan laukauksen omaavat pelaajat, ja ainut joka pystyy tuottamaan pakeista joka ilta hyökkäyspäähän, eli Antti Aarnio on suht helposti pimennettävissä. Aarnio tekee pisteitä, mutta tarkasteltavaksi tulee ottaa se miten ne pisteet oikein syntyvät. Aarnio ei lauo, vaan haastaa ja tekee sen aina vasemmalta puolelta. Aarnion haastaessa täytyy puolustavan pelaajan ottaa askel kiinni laitapalaan, sillä Aarnio kääntää haastonsa aina vasemmalle puolelle ja osaakin tämän patenttiharhautuksensa erinomaisesti. Jos ei sillä puolustusaskeleella pysähdy pallo, niin pysähtyy ainakin äijä. Ja mikäli Aarnio kiepauttaa itsensä ohi, on ratkaisu usein heitto maalin edustalle siinä kohtaa kun mies alkaa kiertyä kohti maalin taustaa. Hawks perustaa pelinsä hyökkäyspäässä maalin eteen myös muiden toimesta, sillä tutkapari Robert Montell ja Jasse Tuunanen tykkäävät heittää pikkunäppärää syöttöä maalin eteen. Montell on tullut vahvasti divarin kirkkaisiin valoihin, ja hänen puolustajalleen tiedoksi että vahvuus ei ole nopeus vaan äly.
ÅIF.
Sipoolaisten puolustuspeli muistuttaa pitkälti Stigan vedeltävää pöytälätkää, tosin sillä erotuksella että oikea laitahyökkääjä puuttuu. Jos vastustaja malttaa pitkässä hyökkäyksessä heittää pallon vasempaan siipeen, on tie auki premium-paikoille jopa kävelyvauhdilla josta voidaan laittaa tulille painavia laukauksia. Jostain syystä siellä puolella on aina vuoto, vaikka pelaajat ovat vaihtuneet vuosien saatossa- sama dilemma toistuu aina vaan. ÅIF:n vahvuus on Perttu Kytöhongan ja Antti Väärinkin tiedossa, eli vahva vastahyökkäyspeli. Kun ÅIF meinaa lähteä nopeaan vasturiin, kannattaa harkita jopa jäähyn arvoista rikettä sillä siinä missä vasturit ovat vahvuus, ylivoimapeli ei todellakaan ole. ÅIF ylivoima aiheuttaa lähinnä faneille harmaita hiuksia, sillä siinä missä divarin kovat yv-joukkueet saavat vastustajan neliön todella pieneksi nopeilla siirroillaan, ÅIF:n alin pelaaja pelaa usein niin kaukana maalista että todellisuudessa ollaan lähempänä 4 vs 4 peliä kuin mitään yv-karuselliä. Patrik Korpiniemi on kantteineen ainut yv-uhka, sen lisäksi että Tuomas Liukolampi voisi olla poikkisyötöistä sellainen, mutta kuka hänelle ne poikkisyötöt uskaltaa antaa. Tuomas Savukoski voisi olla tässä se jokeri, hänellä on painava laukaus, ja hän pystyy myös peittämään syötön viimeiseen asti. Nykymenolla ei ÅIF yv:llä kuuhun mennä.
KooVee.
Rolands Kovalevskis on paiskannut alkukauteen 11 pinnaa, joista kuusi syntyi 7-13 panoksettomassa tappiorallattelussa. Peteris Treksen vastattua liigan soidinlauluun, tällä kaudella Kovalevskisin pimentämiseen riittää ihan normaali iholla olo. Ei häntä nollaan paunaa saada, mutta jos hän jää yhteen pinnaan niin oman joukkueen voittomahis kasvaa huomattavasti. KooVee on sekoitus vanhaa jäärää (Segerman, Salomaa, Alkki) , Latvialaista vierastyövoimaa ja tällä tasolla vielä katsomattomia nuoria poislukien Ruokostenpohja. Jos Siposen kantit otetaan pois ja Aki Hietaselle annetaan samanlainen käsittely kuin M-Teamin Aki Mäkiselle niin ollaan pitkällä. KooVeeta vastaan kannattaa uskaltaa pelata tällä kaudella, sillä joukkue ei ole ihan niin vahva kuin muutamalla viime sesongilla. Omaa hyökkäyspeliä vaan ja hyvä voi tulla sitä kautta. Myös Pirkkoja viime kaudella Suomisarjaan pudottamassa ollut maalivahtikaksikko Toni Tuomi ja Juho Saros ovat sellaisia pelaajia, joita kannattaa koittaa paineistaa laukomalla normaalia kehnommistakin sektoreista.
Steelers.
Steelers lienee joutunut huomaamaan, että liigasta tippuminen on vaikea rasti mille tahansa joukkueelle. Steelersillä on muutama erinomainen dirrepeluri, eli Santeri Korhonen , Atte Kurkikangas ja Jose Takala muutaman mainitakseni. Heidän takanaan taso tippuu nopeammin kuin millään muulla joukkueella, joten leveän rosterin peluuttaminen heitä vastaan kovan karvauksen säestämänä lienee hyvä lääke Hämeenlinnalaisten kaatamiseen. Christer Kuntun ollessa pelillä on syytä haastaa jalalla, paikka aukenee keskimääräistä divarihaastoa helpommin. Steelersiä vastaan pitää olla tarkkana ettei anna joukkueelle hyvää starttia, sen sijaan oma hyvä startti saattaa sammuttaa Steelersin pelihuumorin nopeammin kuin muilla joukkueilla- sillä tappioputket tulevat olemaan pitkiä ja tällöin itseluottamus ei ole niin mintissä kuin voittavilla joukkueilla.
Tiikerit.
Tiikerit kärsii samaa rapulaa kuin Steelers, ja monet muut liigatippujat takavuosien aikana. Joukkueeseen toimii sama lääke kuin Hawksiin, eli joukkueella ei ole todellisia viivapelotteita käytännössä ollenkaan. Karri Budde toimittaa välillä semipainavia laukauksia kohti maalia, mutta jos Buddelle ei anna tilaa niin jalka ei riitä karistamaan vastustajaan ja näin ollen yritys jää usein suutariksi. Juuso Saloa ja Mattias Kokljuschkinia vastaan kannattaa peluuttaa omia keihäänkärkiä, sillä pakkasukko-osasto ottaa hittiä minkä ehtii, ja etenkin Kokljuschkin jää anteeksiantamattomasti kärkkymään joka antaa koko joukkueen voimalla vyöryvälle vastustajalle aina johonkin kohtaa kenttää paikallisen miesylivoiman. Myöskin kova Otto Blomqvist välillä turhautuu kun ei saa palloa, ja siirtyy liberon paikalle seremoniamestaroimiaan, ja silloin on vastustajalla paineen paikka. Blomqvistia ei ole tehty siihen rooliin, ja lavassa alkaa kuumotus jos paine on sopivan kovaa tässä kohtaa. Miika Iskaniuksen kohdalla huomioitavaa on se, että aina pitää muistaa ottaa juonikas syöttö pois. Siinä missä Josban kantti päättyy lähes aina laukausyritykseen, Iskaniuksen kantti päättyy poikkisyöttöön kohti samaa kulmaa, josta Iskaniuksen kantti lähti.
Happee Steamers.
Happee Steamersia vastaan lääke on haastaa jalalla hieman verkkaista, joskin ihan hyvää puolustajaa Niklas Kuismaa. Myös kokenut pappaosaston Jarno Hirvonen on sellainen pelaaja, jonka kuntoa kannattaa kokeilla – että miten kestää. Tommi Taimiston lapa on kriittinen kohta, joka on otettava pois tarkasti, sillä vaikka Taimisto ei ole samanlainen nimimies kuin Lehtoniemi tai Savela, niin paikan saadessaan on aivan yhtä myrkyllinen. Ylipäätään tempon pitäminen Steamersia vastaan kannattanee, sillä Paul Kotilainenkin on katsomaton kortti. Monesti välivuosi tai kaksi yllättää palaajat, sillä divarin taso on tässä suhteessä korkea- vedä yksi kesä kevyemmin niin paluu ei onnistu yhtä helposti kuin taitojen ja historian puolesta kuvittelisi.