Täällä esittäydymme salibandykansalle

#1
Hei, olen uusi asiakirjoittaja. Tuntenette paremmin veljeni, mutta aion olla mukana tuottamassa paljon hyvää suomalaisen salibandyn eteen läsnäolollani. Meitsikin tuntee monta jätkää jengistä.
 
#2
Moi, olen salibandykatsoja PK-seudulta. Olen vuodesta 2013 käynyt katsomassa pelejä vähän siellä sun täällä ja keskustelen oikein mielelläni, eli saa tulla nykimään hihasta. Minut löytää monesti ottelutapahtumista Oilersin pelipaita päällä ja Oilersin kotiotteluissa rumpuani paukuttamasta.
 
Viestejä
21
#3
Olen taitava suomen kielen käyttäjä, jonka osa voi jo tuntea muun muassa Jatkoajan keskustelupalstalta tai FutisForum2:lta, joissa operoin samalla nimimerkillä. Olen erikoistunut kirjoittamaan paikan päällä näkemistäni jääkiekko-otteluista maamme laadukkaimpia otteluraportteja, joiden merkkimäärä on aina 10 000 merkistä ylöspäin. Mottoni on, että alle 20 000 merkin viestit punnitaan neuvolassa. Olen kirjoittanut samanlaisia raportteja jo vajaan kymmenen vuoden ajan ja siksi pelinaikainen katsomohavainnointini ja kykyni muistaa asioita on todella terävää. Lisäksi toisinaan kirjaan erätauoilla asioita muistiin puhelimeni muistioon, jotta mikään ei jää varsinaisessa raportissa kirjaamatta ylös muiden nähtäville. Viimeksi tein näin ollessani katsomassa Liigan ratkaisevaa kuudetta loppuottelua viime keväänä: Playoffs 2018 finaalit: Kärpät (1.) – Tappara (3.)

Jalkapallon puolella olen alkanut syventyä joukkueiden peliryhmityksiin ja taktisiin valintoihin. Kuvakaappauksia sisältäviä tekstejä voi käydä lukemassa vaikkapa tästä: Chelsea F.C. 2018/19 Sarrin kanssa uuteen nousuun? - Sivu 23 - FutisForum2

Tervehdin suurella ilolla tämän foorumin olemassaoloa, sillä se motivoi minua menemään jatkossa katsomaan useammin Salibandyliigaa. Koska lajissa tapahtuu niin paljon varsinkin maalitilanteita verrattuna kahteen aiemmin mainittuun lajiin, en ole edes yrittänyt tehdä syväluotaavia otteluraportteja salibandysta vielä aiempina vuosina. Kuitenkin olen päättänyt yrittää tällä kaudella tehdä jostakin näkemästäni ottelusta pitkän ja kosolti nyansseja sisältävän raportin, koska pidän itseni haastamisesta ja nautin pitkien tekstien kirjoittamisesta. Kiitos siis tämän foorumin pystyttäjille sisäisen motivaatiokipinän sytyttämisestä ja jopa roihahtamisesta, koska muutoin pysyisin varmasti vain jääkiekon ja jalkapallon raportoinnin parissa, mutta nyt yritän kehittyä myös salibandysta kirjoittamisessa. Yleisestikin ottaen pyrin välttämään turhia yhden tai kahden lauseen viestejä, koska ne eivät juuri koskaan tuo oleellista lisäarvoa käynnistä olevaan keskusteluun. Siksi toivon myös muilta laatua esimerkiksi ketjujen avaamisiin, koska pelkän ketjun avaaminen ja yhden lauseen kirjoittaminen ei palvele ketään saatika edesauta tämän keskustelupalstan arvokkuuden ja vakavasti otettavuuden kasvua.

Luonnehdin itseäni keskustelupalstaveteraaniksi ja siksi tavoitteeni on myös tällä palstalla olla yksi foorumin kulmakiviä ja arvostetuimpia kirjoittajia. En pelkää sanoa tavoitettani ääneen, koska tiedän olevani lahjakas ja ahkera kirjoittaja, joka osaa myös tuoda tuoreita ja mielenkiintoisia näkökulmia ilmi teksteissään. Olen ylpeä aiemmasta osaamisestani, jonka pyrin kanavoimaan nyt myös salibandyn hyväksi. Tavoitteen toteutuminen vaatii pitkäjänteistä työtä ja omistautumista, mutta pyrin lähes päivittäiseen aktiivisuuteen. Silti pitäydyn periaatteissani ja kirjoitan vain, jos koen, että minulla on annettavaa johonkin keskusteluun. Toivotan jokaiselle palstatoverille menestystä ja kärsivällisyyttä. Muistakaamme, että emme mene henkilökohtaisuuksiin, vaan sen sijaan argumentoimme asiateksteillä toistemme mielipiteet kumoon.

EDIT: Ja tosiaan lajitaustaa minulta löytyy pelaajana yli kymmenen vuoden ajalta, joten noppavitonen, mökki ja niin edelleen ovat tuttuja asioita liittyen lajin taktisuuteen.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
7
#4

Oon lukenut sun juttuja Chelski -topikissa Futisforumilla, hyviä juttuja! Ei voi muuta sanoo ku hattuu nostaa. Toivottavasti jatkat täällä samalla meiningillä.
 
Viestejä
21
#5

Kiitos positiivisesta palautteesta, se lämmittää aina mieltä ja motivoi jatkossakin tuottamaan tekstiä rakkaalla suomen kielellä.

Unohdin lisätä ylempään esittelyyni sen, että tärkein syy siihen, miksi kirjoitan esimerkiksi otteluraportteja mahdollisimman perfektionistisella lähestymiskulmalla on se, että nykyään toimittajat lähes järjestäen oli laji mikä hyvänsä tyytyvät vain kirjoittamaan, että "X siirsi kotijoukkueen 4-1 johtoon, mutta erän lopussa vierasjoukkue kavensi kahdella salamamaalilla" sen sijaan, että he oikeasti kuvailisivat maalien syntytapoja tarkemmin ja sitä, mistä tilanteet saivat alkunsa. Lisäksi pelipuhe ja taktiset aspektit ovat monesti jätetty kokonaan käsittelemättä tai todetaan vain, että joukkue X oli tullut vain puolustamaan omaa maaliaan sen sijaan, että kerrottaisiin millaisella ryhmityksella omaa maalia puolustettiin ja niin edelleen. Tuollainen raportointi on laiskaa ja lukijaa aliarvioivaa, johon en ikinä pystyisi syyllistymään.
 
Tykkää tästä: zuum
Viestejä
43
#6
Tervehdys.

Täällä nimimerkin takana mies Kooveen Mediatiimistä. Samalla tekijä Kooveen maalikoosteille, presseille/muullekkin videotuotannolle ja useasti myös ”ohjaajan” roolissa Kooveen Mediatiimin tuottamissa livelähetyksissä.

Kaikesta tuohon liittyvästä saa antaa meikäläiselle palautetta, kehitysehdotuksia jne. Aiomme kyllä luoda tänne nimimerkin ”Kooveen mediatiimi”, jonka nimissä lähetyksistä informoimme.

Näistä syistä, tietysti myös Kooveen kannattaja.
 
Viestejä
1
#7
Morjesta,

täällä puhuu Oilerssissa 5 vuotta työskennellyt ex-Mediapäällikkö nykyään mediatiimin jäsen opiskelujeni takia. Salibandy tosi lähellä sydäntä kuin myös Oilers. Videoita vääntänyt monta vuotta putkeen fudiksen ja salibandyn parissa. Myös kaikki kuvankäsittely yms. hoituu.
 
#8
Moro!

Tämän "nimimerkin" takaa löytyy 19-vuotias pojankloppi, joka vastaa Nurmon Jymyn videopuolesta. Tätä hommaa tehnyt 2,5 kautta, mutta nyt intissä ja koitan parhaani mukaan yrittää ehtiä väsäämään viikonloppuisin maalikoosteita ja muuta materiaalia, sekä toimin "esimiehenä" parille kaverille, jotka hoitavat ottelutapahtumien livelähetyksiä ainakin tämän kauden.

Olen itse pelannut Jymyn junnuissa yhteensä 6 vuotta salibandya, mutta olen silti edelleen ihan surkea. Onneks aina kuitenkin on hauskaa, vaikka mikään ei onnistuisi!

Tervehdys.

Täällä nimimerkin takana mies Kooveen Mediatiimistä. Samalla tekijä Kooveen maalikoosteille, presseille/muullekkin videotuotannolle ja useasti myös ”ohjaajan” roolissa Kooveen Mediatiimin tuottamissa livelähetyksissä.

Kaikesta tuohon liittyvästä saa antaa meikäläiselle palautetta, kehitysehdotuksia jne. Aiomme kyllä luoda tänne nimimerkin ”Kooveen mediatiimi”, jonka nimissä lähetyksistä informoimme.

Näistä syistä, tietysti myös Kooveen kannattaja.
Teillä KooVeessa hienosti hoidettu mediapuoli, varsinkin videopuoli!
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.