Pääkallo.fi

TPS 2020-2021 pelaajakohtaiset päättötodistukset

Viestejä
1,149
Tällä kaudella tuli seurattua F-liigaa ja erityisesti TPS:n otteita varsin tarkkaan. Tässä näkemyksiäni yksityiskohtaisesti pelaajien tämänhetkisestä tasosta ja arvosana kauden 20-21 osalta.

Taustatietoina haluan kertoa, että en kuulu millään tavalla TPS:n organisaation tai toimi muutenkaan lajin parissa muuten, kuin katsojana. En tunne yhtäkään pelaajaa henkilökohtaisesti. Kyseessä on vain aktiivisesti lajia seuraavan katsojan subjektiivisia näkemyksiä. Kaivoin jonkin verran dataa avuksi, mutta taso ja arvosana perustuu enemmän fiilikseen kuin numeroihin.

Pelaajan taso
on rankattu numeroin 4-10 ja tässä on sille karkea erittely:
4 Ei asiaa liigakentille
5 Heikko liigapelaaja
6 Kohtuullinen liigapelaaja
7 Hyvä liigapelaaja
8 Erittäin hyvä liigapelaaja / potentiaalia jopa maajoukkueeseen
9 Maajoukkuetason pelaaja
10 Kansainvälisen tason huippu

Kauden arvosana on rankattu numeroin 4-10. Runkosarja ja pudotuspelit on rankattu eri numerolla ja lopullinen arvosana muodostuu niiden keskiarvosta. Kevään peleillä on siis iso osuus keskiarvoon, vaikka pelejä on huomattavasti runkosarjaa vähemmän. Arvosana merkkaa miten hyvin pelaaja ovat onnistunut kaudella omaan tasoon suhteutettuna.

Järjestin pelaajat parhaasta arvosanasta huonoimpaan.

TPS:n ykkös- ja kakkoskenttä vaihtoi välillä paikkaa kesken runkosarjan ja pudotuspelien. Teksteissä ykkösellä tarkoitetaan Hirvisuon ja Kailialan kenttää ja kakkosella puolestaan kenttää, jossa Hautaniemi pelasi läpi kauden.

Waltteri Vesterinen
Pelaajan taso: 8
Arvosana: (Runkosarja 10, pudotuspelit 9)

Nuoren miehen läpimurtokausi. Pelasi kauden alkupuoliskon TPS:n ykkösessä Kailialan ja Hirvisuon rinnalla Jalon ollessa loukkaantuneena. Jalon palattua siirtyi kakkoskenttään, jossa pelasi kauden loppuun.

Erittäin monipuolista ja kypsää pelaamista molemmissa kentällisissä. Tekee pallollisilla valinnoillaan pelitovereista parempia. Itsevarmuus ja taso pysyi kovana myös tärkeissä peleissä. En ole varma aiemmista esiintymisistä TPS:n paidassa, mutta tämä oli ainakin ensimmäinen kokonainen kausi. Erityisesti siihen nähden todella hyvä suoritus, melkein kympin arvoinen.

Runkosarjan tehot: 16+11 = 27 (26 ottelua)
Pudotuspelien tehot: 4+4 = 8 (12 ottelua)

Toni Salminen
Pelaajan taso: 8
Arvosana: 9 (Runkosarja 9, pudotuspelit 9)

Toinen tämän kauden breikkaajista. Ollut TPS:n mukana jo kaudesta 18-19 lähtien, mutta nyt löi itsensä kunnolla läpi. Pelasi lähes koko kauden kakkoskentässä.

Perusvarmaa puolustamista, fiksua pallollista peliä ja kirsikkana kakussa laadukas laukaus. Itsevarmaa suorittamista läpi runkosarjan ja pudotuspelien.

Runkosarjan tehot: 10+11 = 21 (22 ottelua)
Pudotuspelien tehot: 5+2 = 7 (12 ottelua)

Lauri Stenfors
Pelaajan taso: 10
Arvosana: 9 (Runkosarja 9, pudotuspelit 9)

Tasaisen vahvaa suorittamista Tepsin ykkösessä Storgårdsin pakkiparina. Yksi maailman parhaista puolustajista ja on nykyään kunnostautunut myös maalintekijänä. Nousuja takatolpalle nähtiin tällä kaudella paljon ja ne tuotti tulosta. Veto viivasta voisi olla laadukkaampi.

Pelaa ihan sairaan kovaa, mutta istuu silti harvoin boksissa.

Runkosarjan tehot: 10+11 = 21 (22 ottelua)
Pudotuspelien tehot: 3+4 = 7 (12 ottelua)

Oskari Fälden
Pelaajan taso: 8
Arvosana: 9- (Runkosarja 8, pudotuspelit 9½)

Fälden otti tällä kaudella entistä vahvemmin ykkösveskarin viitan. Pelasi runkosarjan kovalla tasolla, mutta todelliset huippupelit ajoittuivat kuitenkin pudotuspeleihin. Erityisesti Oilers-sarja oli Fäldenilta todella hyvä.

Runkosarjan torjuntaprosentti: 76,42% (15 ottelua)
Pudotuspelien torjuntaprosentti: 79,83 (12 ottelua)

Mikko Hautaniemi
Pelaajan taso: 9
Arvosana: 9- (Runkosarja 9, pudotuspelit 8½)

Tätä arvosanaa tuli pohdittua aika pitkään. Parhaimmillaan miehen peli oli dominoivaa etenkin runkosarjassa ja välillä pudotuspeleissäkin. Otti muutaman kerran TPS:n keväällä reppuselkään.

Uniikki pelaaja. Pallollisena äärimmäisen vaarallinen ja hyvä suojaamaan.

Runkosarjan tehot: 22+21 = 43 (26 ottelua)
Pudotuspelien tehot: 11+8 = 19 (12 ottelua)

Ville Hirvisuo
Pelaajan taso: 8
Arvosana: (Runkosarja 9, pudotuspelit 8)

Hirvisuo pelasi tällä kaudella parasta salibandya, jota olen häneltä nähnyt. Vakiinnutti paikkansa Kailialan kentässä. Todella monipuolinen pelaaja, joka ymmärtää kenttätapahtumat kokonaisuutena. Tällä kaudella mieheltä löytyi myös kykyä viimeistellä, jossa on tapahtunut selkeä parannus aiempiin kausiin verraten.

Pudotuspeleissä taso kuitenkin hieman laski. Jonkin verran enemmän tuli hermostuneita ratkaisuja pallon kanssa. Paransi loppua kohden, kuten moni muukin TPS-ryhmästä.

Runkosarjan tehot: 18+15 = 33 (26 ottelua)
Pudotuspelien tehot: 2+6 = 8 (12 ottelua)

Janne Nurminen
Pelaajan taso: 7
Arvosana: 8+ (Runkosarja 8, pudotuspelit 8+)

Nurmiselta perushyvä kausi. Sai pimennettyä Oilers-sarjassa kirkkaita tähtiä melko hyvin, josta erityinen plussa. Peittopeli ja työmoraali kunnossa.

Runkosarjan tehot: 3+3 = 6 (26 ottelua)
Pudotuspelien tehot: 1+3 = 4 (12 ottelua)

Juuso Forsman
Pelaajan taso: 7
Arvosana: 8+ (Runkosarja 8½, pudotuspelit 8)

Debyyttikausi F-liigassa oli hyvin kaksijakoinen. Forsman aloitti kauden vahvasti kakkoskentässä, mutta tippui lopulta kolmoseen / vilttiin. Tuurasi Eero Jaloa muutamassa pudotuspelissä ja pelasi YV:ssä loppuun asti.

Erinomainen laukaus, mutta muissa ominaisuuksissa on kehittämisen varaa. Mitä pidemmälle kausi meni ja tila kentällä väheni, sitä vaikeampaa Forsmanilla oli. Pallottomassa puolustamisessa selkeitä puutteita. Pelaajatyypiltään viimeistelijä, ei saa itse luotua tiloja, mutta naulaa kliinisesti maalipaikoista. Loistava uhka ylivoimassa vasemmassa laidassa.

Kuitenkin suhteutettuna siihen, että tämä oli miehen ensimmäinen kausi, olihan se kokonaisuudessaan hyvä. Toivottavasti mies saa monipuolistettua pelaamistaan, rahkeet voisi riittää paljon pidemmälle.

Runkosarjan tehot: 17+7 = 24 (26 ottelua)
Pudotuspelien tehot: 7+0 = 7 (12 ottelua)

Janne Hoikkanen
Pelaajan taso: 8
Arvosana: 8+ (Runkosarja 8+, pudotuspelit 8)

Janne Hoikkanen taas hyvässä pelikunnossa pitkien loukkaantumisten jäljiltä. Jättää joka pelissä ihan uskomattoman määrän työtä kentälle. Väsymätön karvaaja ja kova pelaaja rouhimaan ja lyömään ripareita sisään.

Kausi oli kokonaisuudessaan nousujohteinen. Aloitti muistaakseni kolmosesta ja vakiinnutti lopulta paikkansa vahvasti Hautaniemen ja Vesterisen kenttään. Pudotuspeleissä odotin häneltä vielä enemmän tehoja, mutta ne jäi melko vähiin. Silti vahvaa peliä.

Runkosarjan tehot: 13+9 = 22 (25 ottelua)
Pudotuspelien tehot: 2+6 = 8 (12 ottelua)

Erik Storgårds
Pelaajan taso: 8
Arvosana: 8 (Runkosarja 7, pudotuspelit 9)

Lähtö kauteen oli Storgårdsilla heikko. Tuli useampaankin kertaan mietittyä ja ääneen kritisoitua millä avuilla mies pelaa TPS:n ykkösessä. Pallolla löytyi kyllä taitoa jo heti alusta, mutta osa pallollisista ratkaisuista oli vähän toivotaan osastoa, jotka onnistuessaan avasi hienosti peliä, ja epäonnistuessaan loi vaarallisen paikan omaan päähän.

Hän paransi huomattavasti peliään kauden edetessä. Riskisyötöt vaihtuivat kovaan työntekoon ja loppukaudesta hän nosti hyökkäyksiä enemmän myös jalalla. Hyvällä tavalla TPS:n kova työmoraali tarttui pelaajaan.

Oilers-sarjassa painetta tuli paljon, mutta käyrä oli nousujohteinen.

Runkosarjan tehot: 3+7 = 10 (25 ottelua)
Pudotuspelien tehot: 0+4 = 4 (12 ottelua)

Olli Kuisma
Pelaajan taso: 7
Arvosana: 8 (Runkosarja 8, pudotuspelit -)

Kuismalta hyvä runkosarja, pudotuspeleissä vastuuta ei juuri tullut. Vielä on miehen taso mittaamatta kovissa paikoissa.

Runkosarjan torjuntaprosentti: 79,4% (13 ottelua)
Pudotuspelien torjuntaprosentti: 100% (Joku pieni pätkä yhdessä ottelussa)

Juuso Alin
Pelaajan taso: 7
Arvosana: 8 (Runkosarja 8, pudotuspelit 8)

Business as usual, hyvällä. Juuso Alinin kohdalla saa sitä mitä tilaa, hyvä perusvarma puolustaja. Kova tekemään töitä joukkueen eteen.

Erityisenä nostona pitää sanoa, että hän kävi välillä ykkösessä paikkaamassa Storgårdsia / Stenforsia, ja hoiti ruutunsa sielläkin mallikkaasti. Huomaamaton, mutta tärkeä pelaaja joukkueelle.

Runkosarjan tehot: 3+7 = 10 (26 ottelua)
Pudotuspelien tehot: 1+2 = 3 (12 ottelua)

Olli Kinnunen
Pelaajan taso: 7
Arvosana: 8- (Runkosarja 7, pudotuspelit 8½)

Kausi oli Kinnuselta melko vaisu, lukuunottamatta viimeisiä pelejä Oilers-sarjassa. Siellä nähtiin parasta Olli Kinnusta, jota tässä muutama vuosi on jo odoteltu. Ehkä vähän yliampuva pudotuspelien arvosana tuli laitettua, mutta viimeisissä peleissä hän oli yllättäen todella hyvä. Löytyi vahvaa pelaamista molempiin päihin, kaksinkamppailujen voittamista hyvällä prosentilla ja hyviä ratkaisuja pallon kanssa. Harmi, että vasta lopussa.

Runkosarjan tehot: 5+7 = 12 (26 ottelua)
Pudotuspelien tehot: 3+1 = 4 (12 ottelua)

Nikolas Laaksonen
Pelaajan taso: 7
Arvosana: 8- (Runkosarja 7, pudotuspelit 8½)

Runkosarjasta jäi aika vaisu kuva. Taisi olla osan ajasta viltissä ja osan kolmosessa. Liike on miehellä kova, mutta epätasaisuus ja ehkä vielä hiukan “junnumaiset” virheet vaivaa.

Pudotuspeleissä kuitenkin yllättäen todella kovaa näyttöä, isot pisteet! Istutettiin kesken pudotuspelisarjan Tepsin ykköseen Eero Jalon loukkaannuttua ja hoiti tonttinsa hienosti. Pelasi pääosin kypsää salibandya pallollisena ja sai tuotua liikkeellä paljon energiaa kenttälliselle. Teki ehkä hieman yllättäen myös tehoja. Toivottavasti mies sai tästä hyvät asiat mukaan ja saa otettua pelaajana askeleita eteenpäin.

Runkosarjan tehot: 6+6 = 12 (22 ottelua)
Pudotuspelien tehot: 3+2 = 5 (12 ottelua)

Tino Salminen
Pelaajan taso: 7+
Arvosana: 8- (Runkosarja 7½, pudotuspelit 8)

Kokeneelta Tino Salmiselta tasaisen vahva kausi. Pelaa sitä salibandya, jota osaa hyvin. Hyvä palloton puolustaja ja kova kaksinkamppailija.

Runkosarjan tehot: 3+3 = 6 (26 ottelua)
Pudotuspelien tehot: 1+1 = 2 (12 ottelua)

Miko Kailiala
Pelaajan taso: 9
Arvosana: 8- (Runkosarja 8½, pudotuspelit 7)

TPS:n paras pistemies runkosarjassa ja toiseksi tehokkain pudotuspeleissä ja arvosana 8-, miksi? Koska tältä mieheltä odotetaan vielä enemmän.

Kailialan alkukausi oli heikko. Vedossa oli hakemista ja vedot päätyi järjestäen päätypressuun. Paransi runkosarjan edetessä, mutta pudotuspelit jäi kiistatta piippuun. Kailiala on Tepsin johtavia pelaajia ja joukkueelle vaikeissa paikoissa pitäisi pystyä joko nostamaan tasoaan, tai ainakin pelata oman tasonsa huipulla. Tänä vuonna se ei onnistunut.

Eero Jalon puute vaikutti tietysti myös miehen tekemiseen. Hän on hyvä viimeistelyssä, jossa hänelle pelataan maalintekopaikka ja luodaan tiloja. Nyt hän joutui pelaamaan suurimman osan aikaa hieman erilaisessa roolissa ja jäi pahasti varjoon.

Kailialan puolustukseksi pitää kuitenkin sanoa, että mies jättää jokaisessa pelissä kentälle ihan uskomattoman määrän työtä kentän molempiin päihin. Helposti hyökkääjillä tuijottaa ainoastaan teholukemaa, mutta Kailiala hoitaa myös puolustusvelvoitteet todella kovalla tasolla.

Runkosarjan tehot: 33+18 = 51 (25 ottelua)
Pudotuspelien tehot: 6+4 = 10 (12 ottelua)

Tuomas Ojala
Pelaajan taso: 7-
Arvosana: (Runkosarja 7½, pudotuspelit -)

Sai jonkin verran näytönpaikkoja ja onnistui niissä mielestäni melko hyvin. Erittäin lupaava ja kehittyvä pelaaja.

Runkosarjan tehot: 3+4 = 7 (21 ottelua)
Pudotuspelien tehot: 0+1 = 1 (8 ottelua)

Ville-Martti Laine
Pelaajan taso: 7
Arvosana: 7 (Runkosarja 7, pudotuspelit 7)

Vahvempiakin kausia Laineelta on nähty. TPS:n telaketjuosastoa ja on roolissaan varsin pätevä.

Tehojen valossa vaisu, istui huomattavan osan kaudesta viltissä.

Runkosarjan tehot: 4+4 = 8 (26 ottelua)
Pudotuspelien tehot: 2+2 = 4 (11 ottelua)

Tatu Kanervisto
Pelaajan taso: 7
Arvosana: 7- (Runkosarja 7-, pudotuspelit -)

Kausi oli Kanervistolta vaikea ja se päättyi loukkaantumiseen ennen pudotuspelejä. Viime kaudella hän väläytteli hyvää laukausta, mutta tällä kaudella ei osunut. Epätasaisuus vaivaa ja jonkin verran liikaa tulee pieniä virheitä. Toivottavasti ensi kausi on ehjempi.

Runkosarjan tehot: 3+3 = 6 (24 ottelua)
Pudotuspelien tehot: -

Jani Hyytiäinen
Pelaajan taso: 7
Arvosana: 7- (Runkosarja 7, pudotuspelit 6½)

Haastava kausi Hyytiäiseltä. Mies tuntuu elävän tehoista, ja niiden puuttuessa homma menee välillä puskemiseksi.

Nyt en ole varma minkä verran hän oli varsinaisesti pelaavassa kokoonpanossa runkosarjassa. Kuitenkin pientä maalinteon tuskaa oli havaittavissa maaliahneella pelaajalla.

Runkosarjan tehot: 6+4 = 10 (26 ottelua)
Pudotuspelien tehot: 1+1 = 2 (11 ottelua)

Eero Jalo
Pelaajan taso: 8+
Arvosana: X

Jalo paranteli edeltävän kauden loukkaantumista pitkään ja tuli sisään vasta runkosarjan jälkimmäisellä puoliskolla. Toipui täyteen kuntoon ja oli TPS:lle erittäin arvokas pelaaja pelatessaan, mutta loukkaantui erittäin harmillisesti pudotuspeleissä.

Todella hyvä pelimies erityisesti hyökkäyspäässä. Osaa tehdä pallon kanssa luovia asioita, osaa myös ratkaista itse ja haastaa fysiikalla. Toivottavasti mies toipuu pian takaisin pelikuntoon.

Runkosarjan tehot: 4+12 = 16 (11 ottelua)
Pudotuspelien tehot: 3+1 = 4 (4 ottelua)

Eero Kuutsa
Pelaajan taso: X
Arvosana: X

Nuori pelimies Eero Kuutsa vieraili pudotuspeleissä SPV-sarjassa Toni Salmisen paikalla ja hoiti tonttinsa mallikkaasti. Nimi mieleen.

Muita pelaajia, joille ei ole nyt arvosanaa tarjolla vähäisen otannan vuoksi:
Aaro Ollikainen
Juuso Varjokumpu
Joonas Koskinen
(toipuu loukkaantumisesta)

Mitkä arvosanoista osui, mitkä meni huti? Eriäviä mielipiteitä perusteluineen otetaan mielellään vastaan.

Jotain tilastovirheitä saattaa myös löytyä, saa mielellään korjata.
 

mrX

Viestejä
264
Ihan hyvää pohdintaa, oikein mukavaa luettavaa. Iso peukku siitä. Miten @FuriousT näet, ketkä 8-tason pelaajista voisit oikeasti nähdä maajoukkueen mukana? Kuitenkin niin iso ero vielä sillä, onko erittäin hyvä liigapelaaja vai maajoukkuepeluri. Henkilökohtaisesti itse en esimerkiksi näe, että Storgårdsilla tai Hirvisuolla riittäisi maajoukkueeseen. Ehkä joitain yksittäisiä leirejä enintään, mutta kokonaisuus ei vain riitä. Storgårds ihan ok, aika mitään sanomaton/ei herätä tunteita, liigapakki. Hirvisuo ehdottomasti hyvä monipuolisuudeltaan ja lukee peliä hyvin. Toki sai vastuuta myös hyvin, joten tulosta pystyi myös odottamaan. Mutta millä erottuu muista mj-tason pelaajista, missä parempi? Siitä jää uupumaan. Näin siis itse koen.

Minustakin Vesterinen ja To. Salminen sellaiset pelaajat, jotka voidaan hyvin nähdä miesten maajoukkueen mukana mikäli kehitys jatkuu hyvää vauhtia.
 
Viestejä
1,149
Ihan hyvää pohdintaa, oikein mukavaa luettavaa. Iso peukku siitä. Miten @FuriousT näet, ketkä 8-tason pelaajista voisit oikeasti nähdä maajoukkueen mukana? Kuitenkin niin iso ero vielä sillä, onko erittäin hyvä liigapelaaja vai maajoukkuepeluri. Henkilökohtaisesti itse en esimerkiksi näe, että Storgårdsilla tai Hirvisuolla riittäisi maajoukkueeseen. Ehkä joitain yksittäisiä leirejä enintään, mutta kokonaisuus ei vain riitä. Storgårds ihan ok, aika mitään sanomaton/ei herätä tunteita, liigapakki. Hirvisuo ehdottomasti hyvä monipuolisuudeltaan ja lukee peliä hyvin. Toki sai vastuuta myös hyvin, joten tulosta pystyi myös odottamaan. Mutta millä erottuu muista mj-tason pelaajista, missä parempi? Siitä jää uupumaan. Näin siis itse koen.

Minustakin Vesterinen ja To. Salminen sellaiset pelaajat, jotka voidaan hyvin nähdä miesten maajoukkueen mukana mikäli kehitys jatkuu hyvää vauhtia.
Kiitos, mukava kuulla. :)

Olen kanssasi samoilla linjoilla siitä, että hyvästä liigapelaajasta on vielä iso matka mj-tason pelaajaksi. Tuota pelaajan taso 8 tuli annettua sellaisille pelaajille, kenellä sen stepin ottaminen tuntuu edes jokseenkin realistiselta. Ketkä siinä sitten onnistuu, on toinen juttu. Itse näen, että maajoukkuepelaajalla täytyy olla pelin kaikki osa-alueet hyvin hallussa ja sen lisäksi vielä joku selkeä erityisosaaminen. Nimenomaan jotain, jolla erottuu vielä kaikista muista hyvistä pelaajista.

Kasin pelaajia tässä listauksessa oli:

Valtteri Vesterinen
Näyttää vahvasti tulevaisuuden maajoukkuepelaajalta, jos kehitys pysyy samanlaisena. Nuorta miestä tuli tuossa postauksessa jo kehuttua, mutta ehkä pitää vielä korostaa sitä puolta, että pelasi korkealla tasolla myös nämä tärkeät pelit myös silloin, kun joukkueella muuten oli vaikeaa. Kasvaakseen maajoukkuepelaajaksi pitää parantaa erityisesti pallotonta puolustamista ja fysiikkaa.

Toni Salminen
Pidän ihan mahdollisena maajoukkuepelaajana. Kokonaispaketti on hyvällä tasolla. Erityisosaamisena sanoisin olevan rohkea pallollinen peli ja hyvä laukaus, mutta molemmat kaipaa vielä kehittämistä.

Oskari Fälden
Tämä pelaajan taso 8 oli tässä tapauksessa vaan karkeahko heitto. En ymmärrä maalivahtipeliä mitenkään kovin syvällisesti. Silti mitään selkeää estettä tai puutetta ei ole näköpiirissä, eli jos kehitys jatkuu hyvänä, miksi ei? Tänä keväänä kovaa näyttöä. Vielä hän ei toki maajoukkueympyröihin ole valmis, mutta ehkä joskus.

Ville Hirvisuo
Kaikki ominaisuudet riittävällä tasolla kansainvälisiin peleihin. Millä erottuu muista hyvistä pelaajista? Mielestäni hänen kykynsä hahmottaa kenttää kokonaisuutena ja tehdä järjestäen hyviä asioita pallon kanssa on nimenomaan sitä erityisosaamista. Onko se sitten riittävää, tuskin. Hirvisuon tapauksessa mä näin tämän kevään jonkinlaisena vedenjakajana. Jos mietitään maajoukkuepelaajia, niin niiden pitäisi pystyä nimenomaan nostamaan tasoaan kovissa paikoissa. En voi sanoa, että Hirvisuo olisi siihen pystynyt. Runkosarja oli silti todella vahva ja toiminta kentällä oli ajoittain dominoivaa. Siksi lasken kasin pelaajaksi. Jotain pitäisi silti tapahtua, että hänestä kasvaisi pelaaja maajoukkueeseen asti. Pidän silti mahdollisena, tosin epätodennäköisenä.

Janne Hoikkanen
On jo ollut miesten maajoukkueen mukana. Nyt en muista tarkemmin miten korkealla, mutta mukana yhtä kaikki. Kaikki ominaisuudet hyvällä tasolla ja päälle erityisosaamista, jonka näkee kaikki. Kova karvaustyö on oikeassa roolissa arvokasta myös maajoukkueessa. Tällä hetkellä taso ei silti tunnu riittävän, mutta edellytykset riittävään tasonnostoon on mielestäni olemassa. Hoikkanen kärsi pitkän loukkaantumisen ja oma taso alkoi hahmottua vasta kauden jälkipuoliskolla.

Erik Storgårds
Mulle nimenomaan herättää tunteita. Välillä hyviä, välillä huonoja. :D Peruspelaaminen ei ole tällä hetkellä riittävällä tasolla maajoukkueeseen. Silti erityisosaaminen löytyy ja se on pakiksi hyvä pallollinen peli. En usko, että mies saa otettua riittäviä steppejä maajoukkueeseen. Pidän kuitenkin teoreettisen option auki.

Eero Jalo
Voi edelleen kehittyä maajoukkuetason pelaajaksi. Lahjoja löytyy ja mitään varsinaista estettä ei ole, paitsi nyt tietysti loukkaantumiset. Haastattelujen perusteella kuitenkin se kuuluisa arkitekeminen ei ole riittävällä tasolla, ainakaan ollut. Oikeilla valinnoilla näen silti mahdollisena, että Jalo pelaisi joskus maajoukkueessa.
 

Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös