Pääkallo.fi

Viikon kysymys: Mikä näistä joukkueista jää pudotuspelien ulkopuolelle?

Pudotuspelien ulkopuolelle jää

  • Indians

  • OLS

  • SPV

  • EräViikingit


Results are only viewable after voting.

joelsiltanen

Ylläpidon jäsen
Viestejä
5,692
Karhuja ja Happeeta lukuunottamatta F-liigan miesten sarjan joukkueet ovat pelanneet vähintään 20 runkosarjan peliä. Runkosarjan pitäisi päättyä kuukauden päästä 26 ottelukierroksen jälkeen ja varsinkin pudotuspelipaikoista käydään kiivasta kamppailua.

Tähän kysymykseen on otettu mukaan neljä joukkuetta, joista yksi ei pääse mukaan pudotuspeleihin. Joukkueet ovat siis sijoilta 6-9.

Kuudentena olevan Indiansin pitäisi romahtaa melko paljon, että paikka vielä lähtisi alta. Joukkueella on 36 pistettä 20 ottelusta. Viimeiset kolme peliään voittanut OLS on hyvässä iskussa ja kerännyt 34 pistettä 20 otteluun. Se on seitsemäntenä ja hyvin lähellä pudotuspelipaikkaa ensimmäisen kerran sitten vuoden 2016.

Kahdeksantena olevan SPV:n tilanne näyttää toistaiseksi vielä hyvältä, mutta joukkue kaipaa vielä pisteitä. Nyt niitä on yhteensä 33 21 otteluun. EräViikingit on jäämässä ulos pudotuspeleistä tällä hetkellä. Kasassa on 29 pistettä, ja pelejä on pelattuna 20. Laskennallisesti joukkueella on ihan realistiset saumat vielä mukaan pudotuspeleihin.

Mikä joukkue näistä jää pudotuspelien ulkopuolelle? Perustele vastaustasi.

Joukkueiden loppurunkosarjan ohjelma:

Indians
19119.02.202218:00Otahalli 1Indians-Jymy
319725.02.202218:30Otahalli 1Indians-Happee
320501.03.202218:30Energia Areena 1EräViikingit-Indians
321005.03.202217:00Tapiolan UH 1Oilers-Indians
317506.03.202218:00Otahalli 1Indians-OLS
316830.04.202216:00Otahalli 1Indians-Karhut

OLS
318819.02.202215:00Kastelli 1OLS-Happee
313120.02.202218:30Kupittaan ph 1TPS-OLS
319926.02.202217:00Suurhalli Areena 1LASB-OLS
320227.02.202217:00Nurmohalli 1Jymy-OLS
321105.03.202217:00Kastelli 1OLS-EräViikingit
317506.03.202218:00Otahalli 1Indians-OLS

SPV
319019.02.202217:00Tapiolan UH 1Oilers-SPV
319220.02.202217:00Porin UT 1Karhut-SPV
315423.02.202218:30Seinäjoen Urheilutalo 1SPV-Happee
320327.02.202217:00Seinäjoen Urheilutalo 1SPV-Classic
462005.03.202217:00Seinäjoen Urheilutalo 1SPV-Steelers

EräViikingit
314616.02.202218:30Mosahalli 1EräViikingit-Steelers
318919.02.202217:00Energia Areena 1EräViikingit-LASB
461622.02.202218:30Jyväskylän monitoimitalo 1Happee-EräViikingit
319624.02.202218:30Ideapark Bläk Boks 1Classic-EräViikingit
320501.03.202218:30Energia Areena 1EräViikingit-Indians
321105.03.202217:00Kastelli 1OLS-EräViikingit
 
Viestejä
421
Jos ErVi saa pidettyä pelin tason samanlaisena kuin Oilersia ja KrP:tä vastaan tammikuussa niin uskaltaisin väittää että se menee pleijareihin mutta siihen en osaa ottaa kantaa kuka lopuista kolmesta jää ulkopuolelle. Parhaimmillaan ErVi pystyy haastamaan kyllä kenet vaan.
OLS:n ohjelma näyttää kyllä vaikeimmalta.
 
Viestejä
106
ErVi jää rannalle, again. Lerssien voittaminen ErViltä johtui vain espoolaisten tilapäisestä uunahduksesta, jossa OLSkin kävi hakemassa Espoosta pisteet. ErVin dynastian totaalisulamisen huipentumana jäävät jo toisena vuonna peräkkäin pudotuspelien ulkopuolelle. Okei, Erähän ei ikinä päässytkään dynastiaksi, joten ei kai se ole ihme, että ERÄän sulautunut SSV päätyi lopulta ERÄn tasolle, ERÄn jantterithan tuota sirkusta pyörittää. Kivaa harrastelua, mutta huippu on täysin saavuttamattomissa.
 

Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Classic
18.30
2.604.952.00
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös