—
Pääkallon historiikki
2007 – Alkumetrit
Pääkallo.fi-sivusto aukeaa ensimmäistä kertaa 1. syyskuuta. Verkkosivun lisäksi Pääkallo tekee printtilehteä. Pääkallo.fi:n taustoilla häärää 12-henkinen osuuskunta, johon kuuluu muun muassa tunnettu kiekkokynäilijä Risto Pakarinen. Aktiivisia tekijöitä ovat Jussi Ojala, Timo Mäkynen, Samuli Laukka, Anssi Koskinen, Olli Laukkanen ja Jyrki Paajanen. Päätoimittajana toimii Jussi Ojala. Ennen joulua ilmestyy kaksi printtilehtinumeroa.
2008 – Printtilehti
Keväällä julkaistaan kolme printtilehden numeroa, jonka jälkeen paperilehdestä luovutaan taloudellisten tekijöiden ja toimituksen jäsenten resurssipulan takia. Lehdellä on noin 1 100 tilaajaa. Keväällä verkkosivuston kävijämäärät ovat vahvassa nousussa. Viikkotasolla eri kävijöitä on parhaimmillaan 25 000. Kesällä päätoimittaja Jussi Ojala jättää tehtävänsä saatuaan töitä Iltalehdestä. Uuden kauden alkaessa vetovastuun Pääkallosta ottaa Timo Mäkynen.
2009 – Turbulenssia
Alkuvuodesta eletään Pääkallo.fi:n hyviä aikoja. Sivustolla on mukavasti kävijöitä ja uutiset kiinnostavia. Kesän korvilla päätoimittaja Timo Mäkynen saa houkuttelevan työtarjouksen länsinaapurista ja muuttaa Ruotsiin. Samassa päätoimittajaksi ryhtyy suostuttelun jälkeen Venäjällä asuva Teemu Siniranta. Välimatka ja resurssien puute hidastavat Pääkallon tahtia.
2010 – Tyhjän päällä
Päätoimittajana piipahtaa Jari Parkkinen. Keväällä sivusto putoaa tyhjän päälle ilman kunnollista vetäjää. Uutisia tulee yhä vähemmän. Lopulta sivusto kuihtuu kokonaan kasaan. Viimeinen uutinen julkaistaan elokuussa liigakauden kynnyksellä.
2011 – Toinen tuleminen
Kuollut sivusto roikkuu raakileena verkossa aina elokuuhun asti. Kesän aikana Pääkallon taustoilla alkaa taas tapahtua ja vähitellen toinen tuleminen muuttuu konkretiaksi. Elokuussa sivuille pamahtaa teksti ”Salibandyn 7 pian taas täällä”. Samalla Pääkallo kerää lyhyessä ajassa yli tuhat fania Facebookissa. Pääkallo herää henkiin virallisesti 1. syyskuuta, tällä kertaa pelkän verkkosivun voimin ilman printtilehteä. Uuden Pääkallon toimitusosastolta löytyy tuttuja sählynaamoja: Jussi Ojala, Timo Mäkynen ja Jarkko Hannuksela. Loppuvuodesta 2011 myös Twitter-tili @Paakallofi avautuu ja alkaa kasvattaa suosiotaan.
2012 – #salibandy trendaa
Pääkallo.fi:n ”toinen tuleminen” osoittautui menestykseksi. Osoitteeseen vihjeet(at)paakallo.fi satelee uutisvinkkejä. Toimituksessa huhkitaan jaksamisen äärirajoilla, ja huhtikuussa kauden 2011-12 päätösviikolla Pääkallo.fi:ssä vierailee lähes 35 000 eri kävijää. Twitterissä aihe #salibandy nousee miesten Salibandyliigan viidennen finaalin aikaan toista kertaa Suomen suosituimmaksi. Kesäuutisointikin on poikkeuksellisen ahkeraa ja kauden 2012-13 avausviikolla sivustolla vierailee lähes 30 000 eri kävijää. Joulukuun alun MM-kisaviikolla Pääkallo.fi tekee uuden kävijäennätyksensä: 44708 eri kävijää. Pääkallo.fi:n uutisia noteerataan kasvavassa määrin maan valtamedioissa.
2013 – Lisää resursseja
Pääkallo.fi:n toimittajarinkiin hyppää vuoden alusta haun myötä puoli tusinaa uutta toimittajaa. Uudet toimittajat tuovat sivustoon valtakunnallisuutta. Jo ennestään Pääkallo.fi:llä on edustusta pääkaupunkiseudun lisäksi Tampereella ja Turussa, nykyään myös mm. Pohjanmaalla, Lappeerannassa, Jyväskylässä, Hämeenlinnassa ja Joensuussa. Uusien tekijöiden myötä Pääkallo.fi lanseeraa uuden ja selkeän ottelujuttumallin, joka kerää positiivista palautetta Pääkallon kommenttiosastolla, Twitterissä ja Facebookissa. Sivustolla vierailee viikkotasolla noin 30000 eri kävijää ja sivulatauksia kertyy noin 200000–300000 viikossa.
2014 – Ennätykset uusiksi
Lisää puita uuniin. Päätoimittajana häärii edelleen Jussi Ojala. Sivustolla tapahtuu joka päivä – ja paljon. Uutisia ja lukijoiden kommentteja tulee liukuhihnalta. Sisältö on myös entistä laadukkaampaa. Pääkallo.fi noteerataan jo muuallakin kuin vain lajipiireissä. Esimerkiksi päätoimittaja Ojala vierailee Yle TV2:n Urheiluviikonloppu-lähetyksessä. Vuoden 2014 aikana Pääkallo.fi nousee myös selvästi kysytymmäksi mainostusportaaliksi. Göteborgin miesten salibandyn MM-kisoihin joulukuussa lähtee Pääkallo.fi:lle ennätykselliset kuusi toimittajaa. Joulukuussa lanseerataan myös Pääkallo.fi:n päivitetty versio. MM-kisojen siivittämänä Pääkallo.fi takoo myös uudet kävijäennätyksensä. Joulukuun viikolla sivustolla vierailee 60000 eri kävijää.
2015 – Vuoden Salibandyteko
Pääkallo.fi:n tahti ei hyydy. Suunta on selvästi eteen ja ylöspäin. Tavoitteet niin sisällön kuin kävijämäärien kanssa ovat jatkuvasti kunnianhimoisempia. Tekijätkin alkavat huomata, että tässä vaiheessa vakavasti otettava harrastus on viimeistään lähtenyt täysin käsistä. Pääkallo.fi tuottaa huimia juttupaketteja esimerkiksi kevään liigafinaaleista ja naisten koti-MM-kisoista, myös Pääkalloennakot alkavat olla jo käsite. Tekeminen on myös tekijöille palkitsevaa, kun positiivista palautetta satelee monelta suunnalta. Sekin kertoo jotain arvostuksesta, että sivuston pääyhteistyökumppaniksi lähtee Veikkaus. Keväällä tulee myös mukava tunnustus Salibandyliiton suunnalta, kun Pääkallo.fi palkitaan Vuoden Salibandytekona. ”Pääkallo.fi tekee työtä suurella sydämellä, tarttuu rohkeasti salibandyväkeä puhuttaviin aiheisiin ja synnyttää tällä tavoin myös keskustelua,” palkintoa perustellaan.
2016 – Ennätykset uusiksi vol 2.
Vuosi 2016 lähtee käyntiin pitkälti samoista kantimista kuin edellinenkin. Artikkeleiden julkaisumäärä kasvaa edelleen ja Joel Siltanen nostetaan sisällöstä vastaavaksi päätoimittajaksi helmikuun alussa, joten päätoimittajia on tuosta eteenpäin kaksi. Huhtikuun Superfinaali on salibandyväelle uusi juttu ja Pääkallo.fi lataa tuolloin kovat paukut finaaliviikolle. Uutistulvasta johtuen Pääkallo rikkoo yhden viikon kokonaiskävijäennätyksen sekä yhden viikon sivunäyttöjen ennätyksen. Kevään, kesän ja syksyn aikana sivusto jatkaa reaktiviista ja kattavaa uutisointia, ennakointeja unohtamatta. Joulukuun MM-kisat ovat täysosuma miesten maajoukkueelle, joka pääsee juhlimaan MM-kultaa. Samalla se on nappisuoritus myös toimitukselle, joka takoo uuden yhden viikon kävijäennätyksen. MM-viikolla sivustoa lukee yhteensä 59 522 ihmistä.
2017 – Päätoimittaja vaihtuu
Jussi Ojala jättää Pääkallo.fi:n vuoden alussa siirtyessään Salibandyliiton viestintäpäälliköksi. Kevätkaudella meno on melko kovavauhtista ja saitilla tehdään uusia ennätyksiä muun muassa sivunäyttöjen osalta ja kävijämäärien osalta. Parhaalla viikolla sivustolla on yhteensä 154 115 kävijää (57040 eri kävijää) ja 315 914 sivulatausta. Vaikka kirjoittajaryhmä kapenee vuoden aikana, niin sivusto onnistuu tehtävässään salibandyuutisoinnin saralla jälleen hienosti.
2018 – Keskustelufoorumi aukeaa
Pääkallo.fi:n uutisten kommentointimahdollisuus aiheuttaa vuosien varrella päänvaivaa ja useat lukijatkin toivovat keskustelupalstaa vuosien saatossa. Keskustelupalsta aukaistaan lopulta syyskuun alussa 2018. Varsinkin joulukuun MM-joukkueen valinnat kiinnostivat lukijoita ja herätttivät paljon keskustelua. Pääkallossa tehdään myös uudenlaista sisältöä, kun suosituksi osoittautunut salibandypodcast KalloCast lanseerataan markkinoille.
2019 – Muutosten vuosi
Keväällä 2019 selkenee, että vanhat tekijät ovat jatkamassa uusille urille päätoimittajaa lukuunottamatta. Kaksi edellistä kautta on edetty pienellä porukalla ja kovalla tahdilla, joten on uudistusten aika. Täten päätoimittaja muuttaa koko julkaisukonseptia uudenlaiseen muotoon. Syntyy Viikkolehti-malli, joka pitää sisällään viikoittaisia sisältökokonaisuuksia pääkirjoituksesta lähtien. Toimituksen fokusta siirretään pidempään ja syvempään kerrontamuotoon raportoinnin sekä reaktiivisen uutisoinnin kustannuksella. Tämän myötä toimitus uudistuu ”täsmähankinnoilla”, jotka tekevät heti rookie-kaudellaan vaikutuksen lukijoihin.
2020-syyskuu 2021 – Korona näkyy ja kuuluu, mutta sivusto elää
Vuotta 2020 on mahdoton muistella muuten kuin koronan värityksen kautta. Kevään pudotuspelit lähtivät erittäin hyvin liikkeelle ja se näkyi myös todella kovina kävijämäärinä. Draivi on kova ja näyttää siltä, että Pääkallossa menee ainakin osa kävijäennätyksistä täysin uusille urille. Korona kuitenkin katkaisee kauden ja toimitus pyrkii urhoollisesti painimaan kevään, kesän ja hankalan syksyn läpi monelta kantilta hankalassa tilanteessa, ja onnistuu siinä hyvin. Iloa aiheuttaa lopulta erityisesti se, että kausi 2020-2021 päästään pelaamaan vaikeuksista huolimatta. Keskustelupalstalla posiitivista signaalia tarjoilee se, että F-liiga kiinnostaa ja aiheuttaa keskustelua yhä enenevissä määrin.