Kuuluisan 1-6-finaalitappion kärsinyt Pär Mårts on Harneskin esikuva: ”Hän on loistava valmentaja ja hieno ihminen”
![](https://paakallo.fi/app/uploads/2024/10/Andreas-Harnesk2-1200x800.jpg)
Andreas Harnesk oli Suomessa hyvin tuntematon valmentaja ennen valintaansa maajoukkueen peräsimeen maaliskuussa 2024.
Andreas Harnesk oli Suomessa hyvin tuntematon valmentaja ennen valintaansa maajoukkueen peräsimeen maaliskuussa 2024.
Andreas Harneskilla on takana ensimmäinen puolivuotinen Suomen naisten maajoukkueen päävalmentajana. Ruotsalaisvalmentaja kertoo hänen ajastaan maajoukkueen peräsimessä.
Suomen miesten U19-ikäluokan salibandymaajoukkue Rauman ja Turun EFT-turnaukseen julkaistiin perjantaina.
Tallink Floorball Tournament on vakiintunut 15 vuoden historiansa aikana merkittäväksi salibandyturnaukseksi niin junioreiden kuin aikuistenkin osalta.
Miesten liigassa pelattiin keskiviikkona yksi liigaottelu EräViikinkien ja LASBin välillä.
Ylijohtavan Aition toinen tuotantokausi on jo lähtenyt liikkeelle kahden jakson voimin. Ensimmäisessä jaksossa vieraana on EräViikinkien päävalmentaja Miro Mäkelä ja toisessa Classicin pääkäskyttäjä Juha Kivilehto.
Näkökulmassa esitellään tällä viikolla konkreettinen parannusehdotus salibandyn katsojamäärien parantamiseksi.
F-Liigan naisten sarjan supertähti Miisa Turunen on kärsinyt kesän rasitusmurtumasta.
Viime viikolla kysyttiin Viikon kysymyksessä siitä, että pitäisikö salibandyn pääsarjajoukkueiden vaihtaa puolia kesken ottelun, kuten ennen koronapandemiaa tehtiin.
Salibandyn Champions Cupin välieräparit ovat nyt selvillä.
Nurmon Jymyn Eemil Äijälä ja TPS:n Emilia Pietilä on valittu syyskuun parhaiksi pelaajiksi F-liigassa.
Koovee on aloittanut naisten F-Liigakauden puhtaalla pelillä. Päävalmentaja Pekka NIeminen kertoo, miten joukkue on päässyt hyvään vireeseen.
Viime viikolla julkaistu Näkökulma-kirjoitus salibandykeskustelun nuupahtamisesta, keräsi paljon huomiota ja kiinnostavaa keskustelua. Se on erinomainen asia.
Westend Indians pelaa tänään maanantaina 30.9. kauden toisen ottelunsa miesten liigassa kohdatessaan Classicin Lempäälässä.
Salibandyn pääsarjat jatkuivat syyskuun viimeisellä viikolla.