Pääkalloanalyytikko Jani Hakkarainen pohjustaa naisten MM-finaalia kolmella pointilla. Suomen ja Ruotsin tittelimittelö starttaa Hakametsän jäähallissa klo 15.20.
Suomi ja Ruotsi kohtaavat tänään MM-finaalissa kuudetta kertaa. Voitot ovat Ruotsille finaalien osalta 4-1, ja kaksi vuotta sitten Ostravassa Ruotsi oli parempi 5-1.
Ruotsi kaatoi hyvin vastaan hangoitelleen Sveitsin illan toisessa välierässä numeroin 7-3 (1-1,3-1,3-1). Näin lauantaina maailmanmestaruudesta Hakametsän jäähallissa klo 15.20 alkaen pelaavat Suomi ja Ruotsi.
Tshekki lähti naisten salibandyn MM-kisojen välierään Suomea vastaan altavastaajana. Tshekit olivat valinneet asemansa mukaisen pelisuunnitelman, joka oli vielä maan salibandy- ja jääkiekkokulttuurin mukainen.
Hakametsän jäähallissa nähtiin tänään melkoinen salibandytrilleri, kun Suomi kampesi finaaliin voittamalla Tshekin lukemin 4-3. Pressikäytävällä hikeä otsaltaan pyyhki tällä kertaa myös päävalmentaja Marko Paju.
Suomen ja Tshekin välinen taisto on tauonnut. Tunnelma on hämmentävä. Suomi eteni MM-finaalin lopulta todella onnekkaan päätylautapompun ja maalivahdin möhläyksen ansiosta. Suomen 4–3-voittomaali syntyi vain kolme sekuntia ennen...
Suomi kaatoi Tshekin naisten MM-kisojen välierissä dramaattisten vaiheiden jälkeen lukemin 4-3. Täten Suomi pelaa lauantaisessa MM-finaalissa ja Tshekki pronssiottelussa.
Suomi nousi päätöserässä 4-3-voittoon Tshekistä naisten MM-välierässä Tampereen Hakametsässä. Ottelu sai uskomattoman lopun, kun Suomi teki voittomaalin ajassa 59.57.
Suomen salibandynaiset pelaavat parin tunnin kuluttua MM-välierässä Tshekkiä vastaan. Suomi lähtee otteluun täydellä kokoonpanolla, sillä myös Mia Karjalainen on pelikuntoinen.
Suomi ja Tshekki ovat selvittäneet tiensä salibandyn naisten MM-kisojen välierävaiheeseen. Joukkueet kohtaavat tänään perjantaina klo 17.45 Hakametsän jäähallissa.