Salibandyn kansallinen pelaajasiirtoraja meni umpeen viime perjantaina. Kesästä asti auki olleet siirtomarkkinat poikivat muutaman pelaajakaupan aivan viime hetkillä.
Salibandyn suojalasikeskustelu on virinnyt jälleen viime päivinä. Keskustelussa on pitkälti kyse siitä pitäisikö suojalasien olla pakollisia salibandyssa vai ei. Keskustelu ei ole suuntaan tai toiseen yksinkertainen.
Suomen tyttöjen maajoukkue helmikuussa pelattaviin tuplamaaotteluihin on valittu. Joukkueeseen valittiin ensimmäistä kertaa 2000-luvulla syntynyt pelaaja.
Salibandyn pääsarjojen kevätkauden televisio- ja nettilähetysajat julkaistiin viime viikolla Salibandyliigan verkkosivuilla. Lähetyksiä on syksyn tapaan tarjolla runsaasti.
Loviisan Tor voitti lauantaina miesten Divarissa Erä Akatemian lukemin 10–6. Ottelun puhutuin tilanne nähtiin toisessa erässä, kun vierasjoukkueen pelaajalle näytettiin punaista korttia.
Naisten salibandymaajoukkueen seuraava kokoontuminen on 4.–8. helmikuuta pidettävä pitkä leiri Eerikkilän valmennuskeskuksessa. Samaan aikaan pelataan maanosittaisia MM-karsintoja, mutta Suomen ei MM2015-kisojen järjestäjänä...
Blue Fox pelasi kotonaan lauantaina Hämeenlinnan Steelersiä vastaan miesten Divarissa. Sarjakärki Steelers oli ottelussa parempi lukemin 7-1. Ottelusta on nyt tarjolla maalikooste.
Salibandyn pääsarjoissa pelattiin tänään viisi ottelua. Miesten Salibandyliigassa pelattiin kolmella paikkakunnalla ja miesten Divarissa ja naisten Salibandyliigassa kummassakin miteltiin yksi ottelu.
Seinäjoen urheilutalolla pelattiin eilen miesten Salibandyliigaa, kun kotijoukkue SPV kaatoi Joensuun Josban selkein luvuin 8-3. Ottelusta on nyt tarjolla maalikooste.
Miesten Salibandyliigassa toisella sijalla jatkava Helsingin SSV tyylitteli lauantai-iltana selvänumeroiseen voittoon Oulun Luistinseurasta. Maalirikas toinen erä takasi lopulta pisteet SSV:lle loppulukemin 3–8 (0–1, 1–6, 2–1).
Salibandyn miesten pääsarjoissa pelattiin tänään kaikkiaan kahdeksan ottelua. Salibandyliigassa miteltiin kolmella paikkakunnalla ja Divarissa pelattiin viisi peliä.