Tikkurilan Tiikerit oli yllätyksellisen Divarin yllätyksellinen voittaja. Vielä isompaa ylläriä tarjoili kuitenkin ÅIF, joka ylsi ensin – yllättäen – Divarin finaaliin. Siellä Tiikerit oli edellä otteluvoitoin 3-0, mutta varsinainen pommi nähtiin liigakarsinnoissa, kun ÅIF passitti Karhut Divariin miettimään mikä kaudessa meni vikaan.

ÅIF:in yllättävä menestyksestä pitää koittaa ottaa oppia. Nostan tähän kolme asiaa, jotka ÅIFilla on joko hyvin tai erittäin hyvin hanskassa.

1. Yhtenäisyyden merkitys

Kapteeni Miro Herlin korosti ratkaisevan karsintapelin jälkeisessä haastattelussa ÅIF:in erityistä joukkuehenkeä. Joukkuehengen kannalta pitkään yhdessä pysynyt runko on tätä edesauttava tekijä. Divarin nopeaan tahtiin pelattavissa pudotuspeleissä yhtenäinen joukkue tuo lisäenergiaa vaikeilla hetkillä ja mahdollistaa hurmosta hyvillä hetkillä. Paljon on puhuttu ÅIF:in vähäisestä yhteisharjoittelun määrästä, mutta tiettyyn pisteeseen saakka laatu korvaa määrän. Parempi olla hyvin sitoutunut 2-3 harjoitusta viikossa, kuin huonosti sitoutunut 4-5 harjoitusta yhdessä vetävä joukkue.

2. Kokemuksen merkitys

Pelkästään nelikko Atte Huovinen, Matias Kuisma, Miro Herlin ja Jan Qvickström-Helling kellottaa neljästään yli 1000 pelattua divariottelua ÅIF-paidassa. Koko joukkueen yhteenlasketut pääsarjapelit lasketaankin useissa tuhansissa. Salibandyn uusi sukupolvi on entistä taitavampaa – ÅIF:in 2002-syntynyt Oliver Sillanpää on yksi sellainen – mutta ÅIF-konkarien kykyä tehdä voittavia pelitekoja tiukassa paikassa ei voi väheksyä. Omilla vahvuuksilla, omat kyvyt ja rajat hyväksyen ja tunnistaen.

3. Pelitavan merkitys

Ei ole hyvää pelitapaa tai huonoa pelitapaa, on joukkueelle sopivampi tai epäsopivampi pelitapa. Sebastian Freudenthalin johtama valmennustiimi on rakentanut ÅIF:ille juuri sille sopivan pelitavan, joka perustuu matalaan blokkiin ja laadukkaisiin vastahyökkäyksiin. Kokenut ryhmä sitoutui pelitapaan tiukasti ja noudatti sitä laadukkaasti.

Näitä opettelemaan.

Perttu Kytöhonka