Kuviteltu tilanne:

Johdat keskisuurta urheiluseuraa. Painit pienen budjetin kanssa, joten mikään ei saisi maksaa mitään. On uuden kauden alku ja viime kauden puuhamiehistä jokainen on jättänyt oman roolinsa, kuka mistäkin syystä. Kausi lähestyy, eikä uusia tekijöitä kuulu. Tekijöitä pitäisi saada aina huollosta markkinointiin, mutta edelleenkin kaikki tuo työ tulisi tehdä ilmaiseksi. Paniikki hiipii puseroon.

Onneksi edellä kuviteltu tilanne ei ole totta, ei ainakaan yleistä. Vai onko?

Olen työskennellyt vuoden alusta vapaaehtoistoiminnan parissa. Työni on käytännössä pitää vapaaehtoisista huolta. Jo ensimmäisten kuukausien jälkeen ymmärsin hyvin selkeästi vapaaehtoistoiminnan yhtäläisyyden urheiluseuroissa toimiviin tekijöihin, jotka eivät suuresta työmäärästä huolimatta saa työstään palkkaa.

Kansalaisareenan mukaan vapaaehtoistoiminnasta ei makseta palkkaa, eikä se korvaa ammattityötä. Toimintaan tullaan omasta tahdosta ja sen saa lopettaa niin halutessaan. Toiminta ei ole velvollisuus ja siihen riittää omat tiedot ja taidot. Vapaaehtoisella on myös aina oikeus tukeen ja ohjaukseen.

Urheiluseuran johtamisen kannalta olisi oleellista ymmärtää, että seurassa ilmaista työtä tekevät ovat vapaaehtoisia. On myös tarpeellista pohtia, miksi kukaan tulisi urheiluseuraan ilmaiseksi ”töihin” tai voisiko seurasi tehdä enemmän ollakseen houkuttelevampi ympäristö toimia?

Ihmisen yksi oleellisimmista motiiveista tehdä vapaaehtoistyötä on se, että hän saa siitä itse jotain. Koska se ei ole rahaa, se on jotain paljon tärkeämpää. Se on henkistä ja fyysistä palkkaa siitä, että oma toiminta on merkityksellistä. Tähän vaikuttaa esimerkiksi seuran arvomaailma ja sen noudattaminen. Itse pidän hyvin tärkeänä sitä, että lupaukset ja sopimukset pitävät.

Olen todistanut läheltä lukuisia kertoja urheiluseurassa, kun jo lopettamispäätöksen tehnyttä vapaaehtoista maanitellaan jatkamaan kauniiden korulauseiden saattelemana. On melko normaali toimintakulttuuri, että vapaaehtoisista pidetään kiinni, koska uusiakaan ei ole. Kenties niin ei kuitenkaan kannattaisi toimia. Sen sijaan vapaaehtoista tulisi kiittää hänen panoksestaan ja päästä hänet huilaamaan. Näin hän todennäköisesti myös palaisi takaisin toimintaan.

Hyvin yleistä urheiluseuroissa on myös se, että vapaaehtoisten ollessa kortilla, yhdelle ihmiselle ladataan useampi vastuualue kauden ajaksi. Lopputuloksena kauden jälkeen on ihmisraunio, joka on henkisesti ja fyysisesti täysin loppu. Sinun tehtäväsi urheiluseuran johdossa on pitää huoli siitä, että vapaaehtoistyötä ei tehdä liikaa. Karsi kuormaa, älä lisää sitä.

Kaikkein tärkeintä mielestäni on vapaaehtoisen oikeus tukeen ja ohjaukseen. Se kuulostaa mielestäni monimutkaisemmalta kuin oikeasti on. Itse ajattelen, että vapaaehtoista tulee muistaa kiittää ja hänelle pitää tehdä selväksi, että hänen panoksensa on tärkeä ja häntä arvostetaan. Järjestä ilmaisia koulutuksia ja ilmaisia virkistymishetkiä. Järjestä tapaamisia, jossa kaikki seuratoimijat voivat vaihtaa ajatuksia keskenään ja pidä huoli siitä, että olet itsekin paikalla. Vapaaehtoisen pitää tietää, että tuki ja ohjaus on olemassa. Aina.

Onko sinulla tapana soittaa tasaisin väliajoin seuran tekijät läpi ja tiedustella heidän kuulumiset?

Uskon tavan olevan melko harvinaista, koska en itse ole tällaiseen käytäntöön törmännyt urheilun parissa. Tiedän hyvin, että urheiluseuran arki on kiireistä, mutta olisiko siellä päivässä kuitenkin aikaa yhdelle puhelulle niitä varten, jotka tekevät palkatta asioita seuran eteen? Kalenteriin voi merkata joka päivälle yhden seuran toimijan, jolle soittaa. Helpompaa tapaa kertoa arvostuksesta ei ole.

Miksi kirjoitan tällaisesta? Koska olen tänäkin syksynä törmännyt useaan kertaan seuroihin, joilla ovat tekijät vähissä. Esimerkiksi sosiaalialalla on useita aktiivisia toimijoita, jotka pyörittävät hurjaa määrää vapaaehtoisia. Haastan sinut tutustumaan jonkun vapaaehtoistoimintaa tekevän organisaation toimintaan ja pohtimaan uudelleen käytäntöjäsi vapaaehtoisten suhteen. Seuroissa tulisi siirtyä tilanteesta valittamisen sijaan oppimisen polulle.

Lopuksi yksi sana: maine.

Edistääkö sitä paremmin loppuun palanut ihminen vai hyvinvoiva vapaaehtoinen, joka saa kiitoksen ja arvostuksen omasta työstään? Voisiko maineella olla jotain tekemistä sen kanssa, ettei uusia tekijöitä tunnu löytyvän?

 

Miika Peltonen
Twitter: @miikapeltonen