Levollinen kirjoitus kielestä

"Ajatuksena on se, etteivät viestit itsessään sisällä lukkoonlyötyjä ja ennaltamäärättyjä merkityksiä, vaan ne sisältävät merkityspotentiaaleja. Merkityksen tekstille antaa vasta lukija. Jos kauppalapussa lukee ”leipää”, puoliso lisää yhteisesti jaetulle merkitykselle oman kokemusmaailmansa ja tulkitsee sanan merkitykseksi ruisleivän. Työkaveri liittää pyynnön esityksestä sanalistaan oman kokemuksensa ja kontekstinsa myötä."

Salibandyporukan parissa on viime päivien aikana noussut pintaan keskustelu lajissa käytetyistä sanoista ja termeistä, sanamuotojen käytöstä ja niiden tulkinnanvaraisuudesta. Aihe itsessään ei ole uusi, eikä se rajaudu pelkästään salibandyn kontekstiin. Yhtä lailla lajin terminologian ympärillä on käyty keskustelua jo pidemmän aikaa esimerkiksi jääkiekon ja jalkapallon puolella. Esimerkki tällaisesta voisi olla sanan diagonaalisyöttö kohdalla, oka on saanut ajoittain hyvinkin populistisia sävyjä. 

Nyt keskustelun synnyttäjänä on toiminut Salibandyliiton huippu-urheilupäivät, ja tapahtuman pohjalta tehty linjaus – tai oikeammin tiivistys – siitä, mitä on suomalainen voittava salibandy. Kyseistä tekstiä on kritisoitu siitä, että se sisältää laveasti ja subjektiivisesti ymmärrettäviä sanoja. Toisin sanoen siitä, että linjauksessa käytettyjä sanoja lukija voi ymmärtää monella eri tavalla, pohjaten omiin tulkintoihinsa. Mistä lopulta tarkalleen ottaen puhutaan, kun käytetetään termejä, kuten momentum tai levollinen pelaaminen? Mitä sillä halutaan viestiä ja kenelle?

 

Screenshot 2019-06-11 at 12.01.13

"Erikoisalojen kielen tulee olla täsmällistä, yksiselitteistä, loogista ja selkeää, jotta alan sisäinen viestintä sujuisi. Viestinnän häiriöttömyyden varmistamiseksi asiantuntijoiden pitää käyttää esimerkiksi alan sanastoa samalla tavalla. Kun erikoisalan asioista sitten kirjoitetaan tai puhutaan maallikoille, ammattisanastosta pitäisi malttaa luopua ja käyttää mahdollisimman paljon yleiskieltä." – Kielikello.fi

 

Mistään pilkunviilaamisesta ei ole kyse, sillä sanojen käytöllä on merkittävä vaikutus toimintaan. Kun huippu-urheilupäivillä käytyjen teemojen koonti asetetaan tätä Kielikellon yllä olevaa määritelmää vasten, voidaan hetki miettiä mihin kategoriaan tulevaisuuden salibandyn määritteleminen menee. Lähtökohtaisesti on niin, että Salibandyliiton kohderyhmä on laaja alkaen laji-ihmisistä aina sidosryhmiin. Tällöin viestin ymmärrettävyys on tärkeä ominaisuus. Toisaalta, kun kyseessä on tapahtuma, jossa valmentajat ja liiton urheilujohto kerääntyvät yhteen puhumaan itse pelistä ja määrittämään sitä, on konteksti erilainen. Hyvin spesifi sellainen. Näin ollen pelistä puhumisen valmentajien kesken tulisi asettaa erikoisalojen piiriin, jolloin yllä olevan sitaatin mukaisen häiriöttömän viestinnän varmistamiseksi pitäisi käytössä olla yhteinen sanasto.  

Aiheen ympärillä käyty keskustelu alleviivaa sitä, että lajilta puuttuu vielä selkeä oman alan yhdenmukainen, kautta linjan kattava sanasto.  Sellainen, jossa käytetyillä termeillä olisi selkeä merkitys, ja joiden taakse jäisi mahdollisimman vähän tulkinnanvaraa. Tällaisen puute korostuu erityisesti huippu-urheilupäivien kaltaisissa ympäristöissä, joissa monen eri koulutus – ja ammattitaustan omaavia ihmisiä kokoontuu saman pöydän ympärille. Laveasti ja subjektiivisesti tulkittavat termit saavat lukuisia eri merkityksiä, joka väistämättä heijastuu myös itse keskusteluun. Tulkinnanvaraisuuden kautta samoja sanoja käyttämällä voidaan puhua useista eri asioista. 

Salibandylla olisikin pelin kehittämisen lisäksi aika luoda itselleen myös selkeä ja johdonmukainen sanasto, joka sanojen merkityksen pohdinnan sijaan helpottaisi keskustelua itse asiasta. Sanaston ja termien tarkemman määrittelyn tehtävänä ei ole tehdä asioista monimutkaisempia, eikä kyseessä olisi orwellilaisen Uuskielen luominen. Päinvastoin, tarkemmin määritelty sanasto helpottaisi kanssakäyntiä ja lajinomaisempaa keskustelua, kun käytetyillä sanoilla on selkeä merkitys. Näin voittavan suomalaisen salibandyn ominaisuuksia ja kriteereitä voitaisiin tarkastella pelillisten, ei semanttisten aspektien kautta. Se olisi salibandyn voitto. 

Mikael de Anna