Tiikerien kippari: ”Me yllätämme vielä”

Kuva: Mikko Hyvärinen

Elina Enlundin mielestä Tiikereillä on mahdollisuudet pärjätä. Kuva: Mikko Hyvärinen

Tikkurilan Tiikereissä kapteenina toimiva Elina Enlund odottaa kauden alkua motivoituneena. Kesän harjoittelukausi on sujunut koko joukkueelta paremmin kuin aikaisemmin ja joukkueen pitäisi olla hyvässä iskussa kauden alkaessa.

Enlund on joukkueen kokeneinta kalustoa ja neljä vuotta seurassa viettänyt peluri on ollut nuorelle joukkueelle äitihahmo.

– On ollut hienoa huomata kuinka joukkueeseen on nostettu lahjakkaita omia junioreita, Enlund iloitsee.

Joukkueeseen on omista junioreista nostettu liuta pelaajia, jotka ovat nousemassa ratkaiseviin rooleihin. Tiikereillä on nuori ryhmä, joka on ollut yhdessä jo parin vuoden ajan.

Viimeksi Tiikerit on selviytynyt neljän parhaan joukkoon vuonna 2005, kun seura voitti historiansa ainoan Suomen mestaruuden.

– Tottakai me haluamme päästä neljän parhaan joukkoon, mutta emme ota siitä paineita. Meillä on nuori taitava joukkue, jolla on mahdollisuudet mennä minne vaan mutta se vaatii pelisysteemin toteutumista.

Vaikka neljän sakkiin pääseminen ei päätavoite olekaan, on tavoitteena pääsy playoffeihin ja kun playoffit alkavat, ei tavoitteena ole muu kuin voittaminen.

– Uskon että moni tulee vielä kauden mittaan yllättymään meidän vahvuudesta, Enlund aprikoi.

Kuva: Mikko Hyvärinen

Tiikereiden päävalmentajana aloittaa ensimmäisen täyden kauden Jukka Kouvalainen, joka on aiemmin toiminut kakkosvalmentajana edustusjoukkueessa. Elina on viihtynyt hyvin Kouvalaisen valmennuksen alaisena, vaikka mies tunnetaankin räväkästä tyylistään.

– Jukka on rehti valmentaja, joka vaatii pelaajiltaan paljon mutta on kuitenkin reilu joukkuetta kohtaan. Hänen ohjeensa ovat selkeät, Enlund kuvailee.

– Elina on todellinen joukkuepelaaja, joka tekee asiat niin kuin pyydetään. Pelillisesti hän on maalintekijä, joka pystyy myös tekemään peliä. Todellinen kapteeniluonne, Kouvalainen vastakehuu.

Elina on naimisissa Tapanilan Erää valmentavan Teemu Kalinaisen kanssa. Vielä muutama vuosi sitten Teemu valmensi Elinaa Tiikereissä.

– Ei hän kauheasti vinkkejä jakele. Teemu tietää että olen kokenut pelaaja eikä hänen sen vuoksi tarvitse neuvoja jaella.

Kotioloissa ei sählystä jauheta – tai se on ainakin pyrkimys.

– Jonkin verran tulee puhuttua kotona Teemun kanssa salibandysta mutta olemme pyrkineet jättämään sen hallille.

3 comments

  1. Tiikerit oli kyllä neljän joukossa myös kaudella 2009-2010, jolloin NST oli parempi pronssiottelussa 🙂 Tsemppii Tikrulaumalle ens kauteen!