Lappeenrannan NST lukeutuu Salibandyliigan kauden alun pettymyksiin Nokian Krp:n ohella. Molemmat ovat aloittaneet liigan heikommin kuin ennen kautta odotin. Varsinkin NST tarpoo tällä hetkellä varsin syvällä. Takana on jo kuusi perättäistä tappiota. Ainut voitto on tullut FBT Porista 7-6. Suomen cupissa kaatui sentään vieraskentällä suurinumeroisesti – ironisesti – juuri Nokia.
NST:n heikon aloituksen takana on varmasti varsinainen syiden vyyhti. Koska en voi tietää asioita joukkueen sisältä riittävästi, keskityn viisikkopelillisiin syihin.
Alemman keskikastin rosteri
Ennen niitä on kuitenkin syytä sanoa muutama sana NST:n pelaajistosta. Joukkue palasi täksi kaudeksi takaisin liigaan kauden mittaisen divisioonavisiitin jälkeen. Karsinnoissa lappeenrantalaiset kaatoivat toisen nousijan M-Teamin. Vaikka NST menetti Aki Seppälän, Lasse Kososen ja Toni Kokkosen, joukkueesta löytyy nousijaksi kokemusta varsin hyvin. Paluumuuttajien listaa miehittävät Janne Louhelainen, Vili Rahkonen, Arto Vainikainen, Tuomas Arponen, Petri Ikonen ja maalivahti Ossi Lahti. Yksikään näistä pelaajista ei ole varsinainen liigan tähtipelaaja muttei myöskään vihreä niissä ympyröissä. Vainikaisen ja Lahden urat ovat tosin olleet viime vuosina vastatuulessa.
NST:n hyökkääjistö ja maalivahtiosasto on siis nimilistaltaan aivan kohtuullinen. Sillä pitäisi päästä alempaa keskikastiin. Vähintään kaksi syömähammasketjua tulisi pystyä kokoamaan. Pelaajalistan ongelman muodostaa alakerta, josta laatua on vaikea löytää tiheälläkään kammalla, kun Seppälä vetäytyi keväällä sivuun loukkaantumisen vuoksi. Alakerta on myös varsin kokematon. Keski-ikä on tällä hetkellä 22,6 vuotta.
”Kusipääsalibandy” ei riitä enää
Päävalmentaja Simo Ruuskanen on valmennustiimeineen luonut NST:lle selkeän peli-identiteetin ja pelitavan. Leikkisästi sitä voisi kutsua kusipääsalibandyksi, koska pelitavan kivijalkoina ovat vastustajan pelin rikkominen aggressiivisella puolustuspelillä ja hyvin suoraviivainen hyökkäyspeli. Kun lappeenrantalaiset saavat pallon, päämääränä on lähes aina laukaus mahdollisimman nopeasti tai vähintään talkoot vastustajan maalin edessä. Pallonriistoja tavoitellaan varsinkin kotikentällä kuluvan kauden muoti-ilmiöllä: pulssittavalla reagointikarvauksella (tai “pumppukarvauksella”). Hyökkäysten jälkeen pyrkimys on päästä alueelliseen 2-2-1-tilanneprässiin. Jos siinä ei onnistuta, pudotetaan keskialueelle samaan ryhmitykseen (viimeisimmässä ottelussa Kooveeta vastaan ykkös- ja kolmoskentällä 1-2-2). Sovituista merkeistä, esimerkiksi pallon pomppiminen vastustajalla, keskialueelta lähdetään “työntämään” takaisiin prässiin. Tämä tapahtuu miesvartioinnin kautta: jokainen pelaajaa merkkaa miehen itselleen, vapaita miehiä ei jätetä ja pallollinen pyritään ajamaan täten takaisin omaan päähän. Jos hän kääntää siellä selän kentälle tai joutuu muuten vaikeuksiin, vaihdetaan salamannopeasti alueelliseen 2-2-1-prässiin ja pyritään tuplaamaan pallollinen.
NST:n pelitapa ei ole itse asiassa uusi. Se seuraa pitkälti niitä linjoja, joiden mukaan poikien maajoukkueen Jarkko Rantalan valmentama joukkue pelasi edellisellä liigavisiitillä. Silloin pulssikarvaus tosin vielä puuttui. Tässä on myös sen ongelma: pelitapa alkaa olla vanhentunut. NST meni kusipääsalibandyllään pudotuspeleihin ja voitti SSV:n kerran vieraissa vielä keväällä 2008. Mutta nyt eletään syksyä 2011 ja 3,5 vuotta on nopeasti kehittyvässä lajissa yllättävän pitkä aika. Lisäksi ongelman ytimessä on eräs asia, joka Rantalan NST:ssä oli yleensä paremmin kuin nykypäivänä: pallokontrolli.
Olen nähnyt Ruuskasen joukoilta neljä ottelua ja niissä on ollut yksi vahvistuva trendi: pallonhallinta on vähentynyt koko ajan. Mitä pidemmälle on menty ja mitä syvemmällä joukkue tarpoo, sitä enemmän pallo on vastustajalla. Tappioputkessa tämä on ymmärrettävää. Huolestuttavampaa on sen sijaan, että pitkiä hyökkäyksiä ei näytetä edes haluttavan. Sunnuntaina Kooveeta vastaan lappeenrantalaisten hyökkäyspelissä oli tasan kaksi toistuvaa keinoa: kääntöpeli ja kaaripallot kohdepelaajalle (target). Näistä välineistä Kooveen oli helppo työ tyhjentää NST:n työkalupakki. Sen jälkeen sinne ei jäänyt mitään muuta.
NST:n kannalta tällä on yksi vähemmän miellyttävä seuraus: joukkue joutuu jatkuvasti puolustuskannalle ja vastustaja määrää peliä. Nykyään Salibandyliigassa 60 minuuttia on pitkä aika puolustaa. Yleensä sillä tavalla häviää. Salibandy on peli, jossa pallollinen on aina sääntöjen mukaan vahvoilla. Puolustaminen on siis vaikeaa. Koko ajan kohoava pelaajien taitotaso tekee tästä vielä vaikeampaa. Pelkkä puolustaminen ei myöskään kehitä pelaajia yksilöinä eikä joukkueen peliä. Se on hyvin lyhyt tie.
Heikko ylivoima ja haavoittuva karvaus
NST voisi joskus ryöstää pisteitä tällä tavalla, jos joukkueen ylivoimapeli olisi kunnossa. Kooveeta vastaan näin ei ollut. Ilmeisesti tappioputkessa sekin oli yksinkertaistettu äärimmilleen: kaksi miestä maalin eteen ja vetoja takakolmiosta. Tähän pätee vain sama asia kuin pelkkään puolustamiseen. Se ei riitä enää. Joukkueet osaavat kyllä tällaisen ylivoiman peittää helposti. Lisäksi joukkueen paras pelaaja hyökkäyssuuntaan, Louhelainen, istui penkillä ylivoiman aikana.
Lopuksi voidaan mainita keskialueen 2-2-1-karvauksen heikkous, jonka TPS osoitti NST:tä vastaan. 2-2-1-ryhmityksessä laitahyökkääjät ovat kaksi ylintä pelaajaa. Toisen tason (”2”) muodostavat yleensä keskushyökkääjä oikealla ja vasen puolustaja vasemmalla. Oikea puolustaja on pohjalla (“1”).
Tämän muodostelman heikko kohta piilee keskushyökkääjän selässä oikeassa laidassa. TPS onnistui pelaamaan pallon sinne liikkuvalle pelaajalle suoraan tai lyhyiden syöttöjen avulla keskustan kautta. Erityisesti jälkimmäisellä tavalla NST:n oman pään keskustaan aukesi tyhjää tilaa. Keskushyökkääjä joutui liikkumaan selustaansa oikeaan laitaan, oikea puolustaja vartioi maalin edustaa, jota kohti myös vasen puolustaja liikkui. Keskustan peittäminen jäi vasemmalle laitahyökkääjälle, joka ei sinne kuitenkaan aina ehtinyt. Tämän seurauksena TPS pääsi vyöryttämään hyökkäyksiä suoraan lappeenrantalaisten maalille erityisesti ensimmäisessä erässä.
Hyvä analyysi.Näin se valitettavasti on. Rohkeus pelata taito säbää puuttuu. Ehkä se johtuu pelaajien laadusta, mutta kyllä tuolla ryhmällä voisi palloakin vähän pitää 🙂
Todela hyviä analyysejä Hakkaraiselta, näitä oli ilo lukea jo Unihoc-blogin aikana.
Se, mitä olen näissä jutuissa pohtinut, liittyy teorian ja käytännön eroon. Olen epäillyt sitä, ettei jokaisella liigajoukkueella olisi riittävän ammattitaitoista valmennusta/pelaajistoa että ylipäätään minkäänlaista yhtenäistä taktiikkaa kyettäisiin noudattamaan. Eli kysymys on siitä, ovatko nämä kirjoitukset vain Hakkaraisen tulkintoja joukkueiden sekavista pelityyleistä vai onko muillakin kuin aivan kärkijengeillä oikeasti näissä teksteissä kuvattua laajaa taktista tietämystä ja osaamista. Salibandyliiga kun vaikuttaa usein todelliselta puuhastelulta, ja tämän takia kuulostaisi oudolta että kentällä itse peli olisi kuitenkin näin ammattitaitoista ja moniulotteista.
Eli epäilen että teoria ei juurikaan toteudun käytännön tasolla peleissä, koska amatööripelaajien taito ei riitä taktiikkaa toteuttamaan, eikä läheskään kaikilla amatöörivalmentajilla ole tämänkaltaista laajaa ymmärrystä omasta lajistaan.
NST:n mahdollisuudet pleijareihin menivät elokuussa kun puolustajista Seppälä katkaisi akilleksensa ja Turunen sai opiskelupaikan Helsingistä. Lisäksi viime kauden pisteykkönen Kokkonen ei enää kiinnostunut liigatasosta, vaan höntsäilee kakkosessa.
Materiaali ei riitä kuin noin 10. sijan paikkeille. Sinne NST saattaa nousta joulun jälkeen. Kauhuskenario on tietysti joutuminen putoamiskarsintaan. Onneksi on sentään M-Team.
”kasalle”: kyllä ainakin SSV ja Classic pystyvät parhaimmillaan hienosti organisoituun viisikkopeliin molempiin suuntiin, SPV:kin melkein. Erä on tässä suhteessa vielä hieman arvoitus (pureudun seuraavassa kirjoituksessa varmaankin Erään). Pulssikarvausta osaavat monet.
Valmentamisessa on juuri pitkälti kyse teorian saattamisesta käytäntöön. Mutta analyytikko vain analysoi, ei valmenna.
Koovee pelas hienoa kusipääsalibandya toissakaudella ja aika hyvinhän se toimi! Vetoja vaan kun on paikkaa, kyllä aina joku menee kun on maskia ja osaa laukoa.
Varsinkin alemmilla tasoilla joskus tätä taktiikkaa käytetään aivan liian vähän, kun pyritään pelaamaan avopaikat jotta voisi laukoa. Maalille ei ajeta eikä palloa toimiteta tarpeeksi (varsinkaan takaa-ajoasemassa), vaikka se usein on 50/50 kumpi sen tilanteen maalin edessä voittaa. Oli hauska lukea, että liigassakin tällaista tehdään. NST:n pelejä en ole nähnyt koskaan.
Hakkarainen kirjoittanut vihdoinkin asiasta jossa on parhaimmillaan. Hyvä näin ja jätetään jatkossakin ne höpö höpö aiheet kaistiselle, jooko?
Ei siellä sattumalta vuodesta toiseen ole samoja joukkueita. SPV on puhtaasti huipulla värväystensä ansiosta. SSV pitkälti samoin, vaikka sillä onkin jo monia hyvin pitkään ryhmässä pelanneita. Classic jatkaa samaa linjaa..Erällä erinomainen ykköskenttä + ma.
Kyllä joukkue pelaa yksilöidensä varassa hyvin pitkälti. Tässä kohtaa Hakkaraisen hakkaraisen analyysit ovat painoarvoltaan heikkoja..Sarjan loppupään ryhmät koostuvat nousijoista tai hankinnat divarista/alasarjoista.
Hienoa olisi antaa mainiolle pelitavalle enemmän credittiä, mutta turhaa se on isossa kuvassa. Väheksyä sitä ei tietenkään voi, mutta aika pitkälti näemme peleissä hyvin yksilöiden ratkaisuja pelitavasta riippumatta.
..+ mv, ei maanantai ( ma ). Sorry.
Kiitoksia Janille mielenkiintoisesta kirjoituksesta.
Valitettavasti en tunne NST:tä joukkueena kovin hyvin, enkä ole nähnyt heidän pelejä tällä kaudella. Kommentoin siis kirjoitusta yleisellä tasolla.
”Kusipääsalibandy” ei terminä minulle ainakaan ole pelkästään negatiivinen. Haen siitä yhtymäkohtia ”kusipäälätkään”, josta ollaan jo usean vuoden ajan puhuttu lätkän puolella SaiPan osalta. Siellä sillä tarkoitetaan yksinkertaistettua, suoraviivaista, puolustusvoittoista ja taistelevaa pelaamista. Sellaista jota vastaan ei ole mukava pelata. Ja niinhän NST:n valmentajakin taisi todeta ”…että kaverilla ei olisi kiva pelissä”. Mutta voidaan kyllä mielestäni myös kysyä onko sitä kiva pelata? Väittäisin että jos sitä ei ole kiva pelata, niin ei sitä tulostakaan voi tulla.
Kolumnissa käydään hyvin läpi ”kp-salibandyn” ongelmakohdat. Siinä esiin tuleva variaation puute ja sitä myötä ennalta arvattavuus joka antaa vastustajalle aloitteen. Jos valmentaja kuitenkin tämän tien joukkueelle valitsee, joutuu hän jollain tavalla nämä asiat ”ratkaisemaan”. Eli miten peli organisoidaan jotta siihen tulee myös hieman variaatiota ja rytmiä? NST:n kannattajat osaavat varmasti kertoa mitä mausteita joukkueen peliin pitää nyt saada jotta voittoja otetaan. Vai pitääkö keittää täysin uusi soppa uusilla raaka-aineilla?
Kiitokset Eetulle hyvästä kommentista. ”Kusipääsalibandy” ei tosiaan ole joka kehitysvaiheessa kielteinen termi. Tarkoitan sillä rikkomiseen ja yksipuolisen suoraviivaiseen hyökkäyspeliin perustuvaa pelitapaa. Tuolla tavalla on menestytty salibandyssä, esimerkiksi kaudella 2007-2008 NST (sille pudotuspelipaikka oli menestystä).
Kp-salibandy mahdollistaa kyllä pelin rytmitystä ja variaatiota, mutta sen täytyy tapahtua lähinnä puolustuspelin kautta. Tällä hetkellä se ei näytä riittävän Salibandyliigassa.
Hauska lukea taktiikkaa puivia juttuja. Kyllähän se pitää paikkansa, että pelaajamateriaali ja valinnat ovat se kaiken perusta, mutta kyllä taktiikka ja sen toteutus ovat avainasemassa jos playoffeihin mielii. SPV:n viisikkopeliä en hirveästi haukkuisi. Ainakin TPS:n vieraana olivat todella kurinalaisia, vaikka vastus ei ihan SSV:n tai Erän tasoinen ollutkaan. Fysiikka huikeassa kunnossa ja se + aggressiivisuus korvaavat virheettömyyden. Jamin kommentti, että SPV on huipulla puhtaasti värväystensä ansiosta on mielenkiintoinen. Väänänen ja Kohonenko mielessä vai..? Esim. SPV:n äijien fysiikka on kirkkaasti liigan kovin ja käsitykseni on, että Koponen ja kumppanit myös vaativat paljon tällä osa-alueella.
Kyllähän sieltä löytyy myös Ihmeet, Karjalaiset ja kumppanit nimenomaisesti värvättyinä. Värväyksiä vastaan ei ole minulla mitään, mutta kun nämä nostaisivat kytkintä..Niinpä.
Tekeminenhän on lakeuksilla hyvää, ei sitä kukaan kiistä. Mutta kyllä meillä pärjäävät maajoukkueen miehillä varustetut joukkueet, näin se vaan menee. Ja hei, Väänänen ja Kohonen oli vahvasti mielessä..Kohonen 12+12 jne..
Ylivoima-analyyseja joukkuelta olisi todella mielenkiintoista lukea. Varsinkin Oilersilla tuntuu olevan pihoja, kaartisia ja hännisiä tekemässä taikatemppuja yv:llä
Ruuskanen voisi kysyä NST:n naisilta mitä kirjainlyhenne IEKKS tarkoittaa!!
Juholle: ylivoimapeliin tulen keskittymään keväämmällä, kun ratkaisupelit alkavat. Toki jos jotain erityisen tärkeää ilmenee, voin ottaa siihen kiinni jo runkosarjan aikana.