Jyväskylässä mässäiltiin maalipaikoilla – Happeelle arvokkaat sarjapisteet

Petri Kauko on Salibandyliigan tammikuun pelaaja. Kuva: Mikko Hyvärinen

Petri Kauko saalisti TV-ottelussa kolme syöttöpistettä. Kuva: Mikko Hyvärinen

Jyväskylän Happee ja Turun Palloseura tarjoilivat perjantai-iltana TV-katsojille värikästä salibandyviihdettä. Ottelu oli pääpiirteissään todellista ”hurlumhei-iloittelua” ja kummallakaan joukkueella ei ollut ensimmäisenä kaukalossa mielessä puolustaminen tai kenttätasapaino. Happee korjasi lopulta arvokkaat sarjapisteet lukemin 9-6.

Happee siirtyi avauserässä vajaassa kuudessa minuutissa 3-0-johtoon. Kaikki maalit syntyivät turkulaisten karkeista virheistä. TPS otti tässä kohtaa aikalisän, joka auttoikin tuomaan ryhtiä loppuerän ajaksi turkulaisten otteisiin.

TPS tuli toisen erän alkuun myrskyn lailla ja joukkue kavensi kahdessa minuutissa tilanteeksi 3-2. Näissä numeroissa oltiin myös ottelun puolivälissä, mutta sen jälkeen alkoi loppuerän ajaksi todellinen Happee-show. Jyväskyläläiset iskivät jälkimmäisellä kympillä peräti neljä maalia ja näin päätöserään lähdettiin 7-2-lukemista.

Kun Happee siirtyi kolmannen erän alkuminuuteilla jo 8-2-johtoon, niin ottelu vaikutti olevan ohitse. Ei kuitenkaan TPS:n mielestä, sillä ottelun neljästä seuraavasta maalista vastasivat turkulaiset ja ajassa 52.40 peli oli yhtäkkiä tilanteessa 8-6. TPS:n kirivaihde kuitenkin hyytyi ratkaisevilla hetkillä omiin jäähyihin ja näin Happee kuittasi sarjapisteet lopulta lukemin 9-6.

Vaikka ottelussa nähtiin yhteensä 15 maalia, niin molemmat joukkueet lahjoittivat toisilleen lukemattomat määrät hyviä maalipaikkoja nähtyjen osumien lisäksi, mutta viimeistelyssä oli molemmilla joukkueilla paljon toivomisen varaa. Ottelun erotuomaripari Toni Kokkonen-Jari Hämäläinen ei onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla, sillä linja oli koko ottelun ajan melko vaihteleva.

Happee nousi sarjataulukossa ohi Nokian KrP:n sijalle 7. TPS jäi nyt Happeesta kolmeen pisteen päähän ja turkulaiset jatkavat sijalla 9.  Happee kohtaa seuraavaksi Oilersin vieraissa ja TPS Classicin niin ikään vieraskaukalossa.

Ottelutilastoon

One comment

  1. Huikea pelimanni toi Kauko. Ei taaskaan mitään maagisia puikotuksia eikä mitään neulatemppuilua tai ylipäänsä mitään mistä voisi tehdä youtube videon mutta niin vaan on kolme pinnaa taas plakkarissa.