Oma hirvilauma sai tuta häntäpään joukkueiden iskukyvyn viikonloppuna ja mennyttä on purettu jo muutamin kriisipalaverein. Syitä huonoille otteille on löydetty moninaisia. Oli uusia kenkiä, aina samalla kaavalla vedettävää alkulämpöä, uudet ketjukaverit, väärä lumisählypallo, huonon huoltamoketjun pysähdyspaikka, sekä väärän värisiä banaaneja.

Entinen kilpa-aerobicin maailmanmestari Tuuli Matinsalo kävi onneksemme hieman opastamassa meitä uusille urille. ”Liike synnyttää tunteen ja tunne liikkeen”, sanoi Tuuli. Tarkoittanee sitä, että huononakin päivänä kroppa pitää käynnistää vaikka kaapeleilla, jotta posi hyrskähtää käyntiin. Löysää lihaa ei saa kuriin kuin kantaja itse. Banaani auttaa usein palautumisessa ja on lisäksi oiva energianlähde.

Välillä on tosiaan niitä päiviä kun ryhti painuu kumaraan ja itsetunnon kappaleita karisee ympäriinsä. Koirakin haistaa pelon ja epävarmuuden kun sellaista kohtaavat. Niin haistaa vastustajakin. Yksilöurheilu on vielä raadollisempaa. Jos et ole valmis ja ajatuksesi harhailee hetkisenkin keltaisessa banaanissa, homma on kaputt.

Joukkuelajeissa huonostikin valmistautunut yksilö voi ”onnistua” jos muut painavat passia takatolpille. Jostain syystä viikonloppuna kukaan ei meillä painanut passia takatolpille. Tosin, eipä siellä olisi kukaan ollut sisään lapioimassakaan. Kopissa oli erätauolla tarjolla banaaneja.

Playoffien aikaan joukkue muuttuu enemmän yksilöksi – yhdeksi ajattelevaksi olioksi. Tehtyjen päätöksien takana on kaikkien seistävä. Pelkästään parhaat ideat tai taktiikat eivät menesty. Voittajiksi selviytyvät ne jotka parhaiten yhdessä uskovat valittuun systeemiin ja saavat huononakin päivänä Trabantinsa kuusen alta käyntiin. Ei siis ole oikeaa tai väärää taktiikkaa, on vain se yksi johon luotetaan tai ollaan luottamatta.

Urheilun suurin hienous on sen henkinen puoli. Oikean latauksen ja oikeiden ajatuksien löytäminen oikealla hetkellä. Kyllähän sen tietää golfissakin kun sanoo itselleen ennen lyöntiä: ”Elä perkele lyö tuonne metsään”.

Hätäisen jännittyneen riuhtaisun jälkeen lyödäänkin sitten varapallolla vapautuneesti komeasti keskelle väylää ja suunnataan metsäretkelle sitä ensimmäistä etsimään. Aivot kun ymmärsivät tuosta nerokkaasta ajatuksesta ennen ensimmäistä lyöntiä tasan tarkkaan kohdan metsään.

Arvasin. Et voinut sinäkään olla ajattelematta sitä keltaista banaania. Aivan yhtä helppoa on olla ajattelematta lopputulosta, huonoa tuomiota, epäonnistumista tai muuta epäolennaista silloin kuin ajatuksen pitäisi olla kirkas ja keskittymisen tässä hetkessä. Joukkuelajeissa nämä jutut usein marras- joulukuussa tuppaavat kokonaan unohtumaan ja touhukin on sen näköistä. Saattaapa joillekin käydä niin helmikuussakin, kun ollaan henkisesti kuukausi väärässä ajassa.

Tästä se sitten alkaa. Pelit joissa mitataan kokonaisvaltaisesti urheilun hienouksia. Ajatuksien ankkuroimista positiivisiin kokemuksiin sillä hetkellä kun homma menee metsään. Itseensä ja kaveriin uskomista silloin kun homma näyttää jo toivottamalta. Mielen pysymistä hetkessä silloin kuin kaikki tuntuu sujuvan kuin voitontanssi. Parhaiten tunteensa taitavat voittavat, jos ei mestaruutta, niin ainakin itsensä.

Siinä se syy miksi tätä touhua vielä itsekin jaksaa. Vanha kliseinen itsensä voittaminen ja edes sen tekeminen tiukassa paikassa jonka jo osaa.

Nyt on oikea hetki suunnata paikan päälle seuraamaan matseja. Tarjolla on muutakin kuin pelkkä peli. Tarkkailkaa eleitä ja ilmeitä. Nyt aletaan olla ytimessä. Viivalla on jo playoffit menossa!

Ytimessä on ollut aikanaan Marakin.

– Nyt meillä on hätä taas! kommentoi Martti Kuusela Suomi-Brasilia-pelin puoliajalla tilanteessa 1-1.

Arvatkaapa kumpi voitti tämän matsin?