Classic voitti SB-Pron lukemin 4-3 Energia-Areenalla pelatussa neljännessä finaaliottelussa ja mestaruus matkasi Tampereelle viidennen kerran peräkkäin. Pääkallon toimittajat seurasivat ottelua paikan päällä ja Jarkko Hannuksela kertoo nyt omat näkemyksensä ottelusta ja finaalisarjasta.
Jarkko, millainen ottelu Energia-Areenalla nähtiin?
– Neljäs finaaliottelu oli laadukasta tekemistä molemmilta joukkueilta ja myös hyvin yleisöystävällistä. Erittäin hyvää mainosta naissalibandylle. Minun mielestäni oli hyvä veto SB-Prolta tuoda neljäs ottelu pelattavaksi Energia-Areenalle finaaliotteluiden arvoisiin puitteisiin. Molempien joukkueiden kannattajaryhmät takasivat hallissa hienon tunnelman.
– Mitä itse otteluun tulee, niin vastakkain oli kaksi tasavahvaa joukkuetta, jossa ne kuuluisat marginaaliset erot pelin sisällä olivat Classicin voiton avaintekijöitä. Nuo pienet erot syntyivät torstaina maalivahtipelissä, pallollisessa pelaamisessa ja viimeistelyn tehokkuudessa.
Voisitko avata noita eroja hieman lisää?
– Mielelläni. Classicin tärkein pelaaja neljännessä finaaliottelussa oli maalivahti Jonna Mäkihonko. Hän oli itse varmuus koko pelin ajan ja teki ottelun krittisillä hetkillä muutaman huipputorjunnan kolmannessa erässä. SB-Pron maaleille hän ei voinut mitään. Jos olisin itse ollut palkintoraadissa, niin Mäkihonko olisi mahtunut heittämällä kolmen parhaan joukkoon.
– Oman joukkueen pallollisessa pelissä Classic oli koko ottelusarjan hieman SB-Prota edellä. Mutta tähän vaikutti myös joukkueiden ideologinen ero pelata peliä. Siinä missä SB-Pro toimitti palloa huonommistakin sektoreista suoraviivaisesti kohti Classicin maalia, niin tamperelaisjoukkue hallitsi pelivälinettä ja pyrki hakemaan syöttökombinaatioiden kautta maalipaikan parempaan sektoriin. Tämä ero tuli siis selvästi esille hyökkäyspään 5vs5-pelissä, vastahyökkäykset oli taas oma lukunsa. Myös pallollinen peli omassa päässä vastustajan antaessa kovaa painetta oli Classicilla aavistuksen parempaa. Viimeistelyn tehokkuutta tuskin tarvitsee selittää sen enempää.
Mitä muita huomioita teit ottelusta?
– Vaikka SB-Pro veikin avauserän nimiinsä, niin heille sattui siinä muutama karmea merkkausvirhe, joista Classic olisi voinut rokottaa 3-4 maalia. Näissä tilanteissa maalivahti Laura Loisa piti joukkuetta pystyssä. Myös se pisti silmään, että Anne Suomalaisen lähtö joukkueesta kesken kauden vaikutti todella paljon varsinkin Katriina Saarisen pelaamiseen. Viime vuosien ykkösnyrkistä Sipiläinen-Saarinen-Suomalainen Classicin kapteeni oli menettänyt molemmat pelaajat viereltään Sipiläisen pelatessa puolustajana kakkoskentällisessä ja se näkyi väistämättä myös Saarisen pelaamisessa. Nuoret Alisa Pöllänen ja Tiia Raitanen tekivät vahvan vaikutuksen, siinä on tulevaisuuden naisten maajoukkuepelaajia vuorenvarmasti.
– Vaikka aina puhutaan että Classicilla on laaja pelaajamateriaali, niin kyllä huomioni kiinnittyi illan ottelussa SB-Pron vaihtopenkkiin ja siellä mailan tuppea pureskeleviin pelaajiin. Jos joukkueella on varaa pitää sivussa koko ottelun ajan sellaisia nimiä kuin Eerika Suominen, Veera Simola, Miina Veijanen ja Viivi Lehtimäki, niin kyllä pelaajamateriaalin leveydessä ero oli SB-Pron puolella. Kujalat nousivat tässä ottelussa siiheen rooliin, jota heiltä odotettiinkin, mutta valitettavasti Hietamäen siskoksille osui tähän neljänteen finaali-iltaan hieman huonompi päivä. Mira Wickmanin taidokasta peliä on myös ilo seurata ja Jenni Morottajan lopettaminen tulee jättämään ison aukon SB-Pron puolustukseen. Tulevaisuuden nimistä My Kippilä ja Mirva Laitinen kuuluvat jo nyt joukkueen eliittiin.
Vedä vielä tiiviisti koko naisten finaalisarja nippuun, mihin ottelusarja ratkesi?
– Näin jälkikäteen on helppo sanoa, että ottelusarjan kulminaatiopiste oli toisen kamppailun rangaistuslaukauskilpailu ja sitä seurannut kolmas ottelu Tampereella. En tiedä, yrittikö SB-Pron valmennus jotenkin yllättää Classicin kolmannessa ottelussa valitsemallaan pelisuunnitelmalla, mutta se oli joka tapauksessa virhe. SB-Pro luopui kolmannessa ottelussa omasta peli-identiteetistään eli ei pelannut enää omien vahvuuksien kautta. Tämä sopi Classicille kuin nyrkki silmään. Neljänteen otteluun SB-Pro palasi omaan peli-identiteettiin ja oli erittäin lähellä siirtää ratkaisun viidenteen otteluun. Tällä kertaa Classic oli vain hitusen verran parempi.
– Classicin mestaruuden pääarkkitehdit olivat maalivahti Jonna Mäkihonko ja Classicin kakkoskenttä Raitanen-Sipiläinen-Rantala-Luomaniemi-Alanko. Totta kai mestaruuteen vaikuttavat kaikki 20 pelaajaa, mutta tämä oli ensimmäinen mestaruus Classicille, kun tutkapari Saarinen-Suomalainen ei ollut pääroolissa mestaruuden saavuttamisessa. Classicin maalivahtiruletti on sitten jo ihan oma hieno lukunsa. Tsekkivahti Daniela Kreisingerova kantoi päävastuun runkosarjassa, Kreeta Lakkala puolivälierissä ja välierissä ja Jonna Mäkihonko finaaleissa. Toki Classicin valmennus joutui tekemään maalivahtivaihdokset osin pakon sanelemana, mutta melko ainutlaatuinen tapaus kaiken kaikkiaan.
– Sanon tämä vielä kerran. Naisten finaalisarja oli hieno, tasainen näytös ja erinomaista mainosta naissalibandylle.
Mielestäni SB-Pro luopui omista vahvuuksistaan jo ensimmäisessä pelissä, kun he alkoivat pelata passiivista miesvartiointia ja odottelivat vaan vastustajan siirtoa. Koko kauden ykköskentän vahvuutena oli aktiivinen 2-2-1 karvaus ja nyt se sitten vaihdettiin johonkin aivan toiseen. Kun Pron puolustajien ja hyökkääjien väliin jää 30 metriä väliä, ei Classicin nopeilla pakeilla ollut kovinkaan paljon hankaluuksia päästä omista merkkaajista eroon vapaaseen tilaan joko pallollisena tai pitkän syötön perään pallottomana. Tätä kautta tuli jatkuvia ylivoimahyökkäyksiä Pron maalille ja, jos esimerkiksi Alanko ei olisi ollut niin epävarma maalinteossa koko finaalisarjan ajan, lukemat olisivat voineet olla paljon selvemmät. Ymmärrän toki, että Classicia vastaan ei voi lähteä karvaamaan päädystä asti ihan miten saattuu, mutta viimeisessä pelissä ykköskentällinen sai monta kertaa häirittyä Classicin pakkeja ja jopa pallonriistoja, joten olisi sitä varmaan kannattanut yrittää jo aikaisemminkin.
Ja mitä kolmannen pelin loppuun tulee.. Olisi ollut melko sama millä taktiikalla sitä olisi yrittänyt pelata, kun pelaajat eivät edes tienneet ketä kentälle pitäisi mennä. Muutoksia joka vaihtoon ja pakka sekaisin..
Hopea on joka tapauksessa hieno saavutus vaikka se ei tällä hetkellä siltä tuntuisikaan! Onnea myös Classicille! Varsinkin kahden viimeisen pelin perusteella ansaittu mestaruus Tampereelle..
Kaksi viimeistä peliä katsoneena mielestäni Classic oli melko selvästi parempi. Tosiaan Alanko olisi voinut tehdä hirveän määrän maaleja paikoistaan ja Pölläselläkin oli paikkoja useisiin maaleihin. Mielestäni Pron paras pelaaja oli molemmissa peleissä tolppien välissä. Ilman Loisan pelastuksia numerot olisivat olleet huomattavasti rumemmat.
Millä perusteella liigavalmentajat veikkasivat Pron vievän mestaruuden? Cup finaalin Pro voitti, mutta siinäkin mielestäni Classic oli hallitsevampi ja ajattelin jo silloin että paras viidestä sarjan Classic kyllä voittaisi.
Hyvä Jonna!