Salibandyliigassa hopealle jäänyt SSV julkisti Henri Toivoniemen jälkeen odotetusti sopimuksen myös TPS-sentteri Riku Kekkosen kanssa. Kekkosen sopimus on kaksivuotinen.
Kekkonen pelasi kuluneen kauden TPS:n riveissä tehoin 5+12. Kekkonen on edustanut urallaan Salibandyliigassa neljä vuotta sekä TPS:aa että HIFK:ta. Kauden 09-10 hän pelasi Sveitsissä.
Salibandyliigan saavutuksina on yksi SM-pronssi HIFK:n paidassa.
– Hyvien senttereiden saaminen on hankalaa. Riku tuo meille vahvistusta juuri sinne sentteriosastolle ja lisäksi paljon huikeaa osaamista. Hän tuo myös sitä kaivattua nälkää joukkueeseen, SSV:n manageri Kurre Westerlund iloitsee.
Pelaajasiirtoja ja siirtohuhuja kerätään läpi kesän yhteen Huhumaassa.
5 maalia viime kaudella, ei ole paljon. Ei silti, pelimies,
No jos joku huhtimo, kivi sai peli aikaa viime kaudella niin eiköhän Kekkonen saa myös
Kekkosen viime kauden tehot ei paljon kerro. Voi syttyä oikeanlaisessa ympäristössä ihan älyttömään vireeseen, kun saa rinnalle huippukaverit. Hyvä täsmähankinta SSV:ltä Toivoniemen lisäksi!