Ruotsalaisseurat taistelevat MM-sankarista

Kuva: Mikko Hyvärinen

Tero Tiitu
Tero Tiitu on suunnannut katseensa Ruotsiin. Kuva: Mikko Hyvärinen

Ruotsalaisjoukkueiden taisto kaksinkertaisesta maailmanmestarista Tero Tiitusta kiihtyy. Tiitua on huhuttu Ruotsin Superliigaan aiempinakin vuosina, mutta nyt Tiitu on Helsingborgs Dagbladin mukaan käynyt jo tutustumassa potentiaalisiin ehdokkaisiin.

Vahvimmin Tiitun perässä ovat Jani Kukkolan seura Helsingborg sekä Huhumaassa keväästä alkaen uudeksi seuraksi ehdolla ollut Warberg IC. Helsingborgista kerrotaan ruotsalaislehdelle Tiitun vierailleen Helsingborgissa.

– Hän on käynyt täällä tutustumassa uuteen halliimme sekä kaupunkiin, Helsingborgin tiedotusvastaava Fredrik Roos paljastaa lehdelle.

Seura kiinnitti aiemmin SSV:stä myös David Rytychin ensi kaudeksi. Tiitu on Ruotsissa kovassa huudossa, sillä hän ratkaisi salibandyn maailmanmestaruuden Suomelle jatkoaikamaalillaan 2008. Lisäksi Suomen maailmanmestaruuteen päättyneissä kaksissa viime MM-kisoissa (2008 ja 2010) hän on esiintynyt erittäin vakuuttavasti. Tiitu on käynyt tutustumassa myös Varbergiin.

– Hän vieraili Varbergissa perjantaina ja minun arvaukseni on, että hän matkustaa Suomeen miettimään ennen kuin tekee päätöksiä. En usko, että päätöksessä kestää kauan ja toivottavasti hän valitsee meidät, Roos sanoo luottavaisena.

Innebandymagazinetin ”Silly Seasonissa” Tiitua on viety myös Mika Kohosen ja Hannes Öhmanin seurakaveriksi mestarijoukkue Storvretaan.

Helsingborgs Dagbladin uutiseen

3 comments

  1. ottavat Tiitun sähläämään Ruotsiin niin ssv vahvistuu entisestään. Mies ollut aivan yössä jo pitkän aikaa.