Sinut, lukija on tähän tekstiin houkuteltu nettimedian tutulla keinolla: provosoivalla, poleemisella otsikkolla. Salibandy, nuori, uusi, entinen epäonnistuneiden kiekkoilijoiden laji on valovuoden edellä jääkiekkoa, joka on maamme valtalaji ja jota on pelattu yli sata vuotta. Voiko tämä pitää paikkansa edes yhdessä asiassa, joka koskee erästä hyökkäyspelitapaa, lyhytsyöttöpelissä? Myönnän, ettei asia aivan niin ole. Ei salibandy jääkiekkoa valovuotta edellä ole edes lyhytsyöttöpelissä. Mutta sitä on edellytetty salibandyssä Suomen mestaruuden voittamiseksi kohta kymmenen vuotta. Uskon siis, että salibandyllä on sanottavaa tällä hetkellä erityisen voimakkaasti vellovaan kiekkokeskusteluun Meidän pelistä, joka on oleellisesti lyhytsyöttöpeliä. Nostan esiin kuusi näkökohtaa.
1. Haastaminen väleihin
Jääkiekon lyhytsyöttöpelissä, esimerkiksi Meidän pelissä on ymmärretty oikein hyvin lyhytsyöttöpelin tietyt puolet: tiivis mutta leveä viisikko (kenttätasapaino ja puolustusvalmius), kolmiopeli, syöttöketjut ja tietenkin pääsääntöisesti lyhyet syötöt. Kolmea lyhytsyöttöpelin puolta ei sen sijaan kaikesta päätellen ole täysin tajuttu: vastustajan viisikon väleihin haastamista, paikanvaihtoja ja alueellisten ylivoimatilanteiden merkitystä. Tämä koskee erityisesti avauspeliä omalta alueelta (keskialueella ja hyökkäyspäässä tilanne ei ole aivan niin surullinen). Esimerkiksi Petteri Sihvonen ja Olli-Pekka Yrjänheikki, joiden syväanalyysit ovat ennennäkemättömiä av-mediassa, puhuvat vain syöttämisestä avauspelissä. Mutta siihen lyhytsyöttöpeli ei rajoitu. Ainakin salibandyssä (ja jalkapallossa) sen keskeinen idea on myös kuljettaa pallo vastustajan viisikon väliin, jolloin vastustajan viisikko joutuu tiivistämään kohti palloa, mikä luo tilaa muualle. Itse asiassa tämä on lyhytsyöttöpelin kiistämätön vahvuus pitkien syöttöjen hyökkäämiseen verrattuna. Vastustajan viisikon väliin pelaaminen luo tilaa, kun pitkä syöttö varsinkin tyhjään tilaan useimmiten vähentää sitä. Väleihin pelaaminen pistää myös vastustajan viisikon eri tavalla liikkeeseen, eräänlaiseen pulssiliikkeeseen: esimerkiksi ensin tiivistys kohti keskustaa, sitten kohti laitaa ja lopulta kohti omaa maalia.
Ymmärrän toki, että jääkiekossa saa nollatoleranssinkin aikoina mailalla ja vartalolla häiritä enemmän kuin salibandyssä (ja jalkapallossa), mikä voi vaikeuttaa pieniin väleihin menemistä kiekon kanssa tai ainakin kiekon pelaamista sieltä ulos. Toisaalta jääkiekkoa pelataan luistimilla jäällä. Kuljettavalla pelaajalla on siten aina vauhtietu seisoviin puolustajiin. Yleensä jääkiekon karvauksessa puolustavat pelaajat ovat seisovampia kuin avaavat pelaajat. Miksi siis jääkiekossa ei pyritä toistuvasti kuljettamaan vauhdilla vastustajan viisikon väleihin ja organisoimaan oma viisikko siten, että kiekko pystytään pelaamaan kuljetuksesta joko suoraan tai muutaman syötön kautta tyhjään tilaan liikkuvalle pelaajalle? Varsinkin kun näin tehdään hyökkäysalueen pelissä jatkuvasti.
2. Paikanvaihdot
Vaikuttaa myös vahvasti siltä, että jääkiekossa on fakkiuduttu pelipaikkoihin. Paikanvaihtoja avauspelissä tai puhetta siitä ei tahdo löytää tiheälläkään kammalla. Pakit avaavat, sentteri hakee keskelle ja laitahyökkääjät pitävät laitansa. Toisaalta tämä on ymmärrettävää. Selkeillä, pysyvillä pelipaikoilla avauksen organisointi on helpompaa ja jokainen pelaaja saa tehdä sitä, missä on paras. Mutta samalla menetetään eräs tehokas tilan tekemisen keino, nimittäin paikanvaihdot: liikutaan jostain pois ja tehdään tilaa toiselle liikkua sinne. Paikanvaihdot ovatkin oleellinen osa salibandyn lyhytsyöttöpeliä ja siinä on yli 10 vuotta puhuttu paikattoman pelin mahdollisuudesta.
3. Syvyys
Tähän liittyen jääkiekon lyhytsyöttöpelissä syvyyssuuntaa käytetään liian vähän. Omasta päästä lähdetään tiiviinä viiden pelaajan pakettina: hyökkääjät linjassa ja pakit takana tukemassa (2-3-muodostelma). Ideana on tarjota mahdollisimman monta syöttöpaikkaa kiekolliselle ja käyttää kaukalon koko leveys hyväksi. Eräässä suhteessa tämä kuitenkin helpottaa karvaavan viisikon työtä: syvyyssuuntaan ei tule kiekotonta liikettä, mikä pakottaisi ainakin yhden puolustajan hieman alemmaksi. Karvaavan viisikon on siis helppoa pitää paketti tiiviinä pituussuunnassa. Samalla avaava viisikko menettää yhden mahdollisuuden: puhkaisevan pystysyötön, jolla yksi pelaaja saataisiin joskus läpiajoon. Kysymykseni siis on, että eikö viisikkoa voisi organisoida avauksessa seuraavalla tavalla salibandyn tapaan. Toinen laitahyökkääjä tekee syvyyden ja sen puolen puolustaja liikkuu hänen tilalleen. Muodostelma olisi siis omista luettuna pikemmin 1-3-1 kuin 2-3. Tähän sisältyy kyllä yksi ongelma: kuinka organisoida sisääntulo hyökkäysalueelle, kun paitsiosääntö otetaan huomioon? 2-3:lla päästään luontevasti ajamaan kiekottomana keskeltä maalille, mutta miten 1-3-1:llä? Jätän tämän ongelman ratkaisun sille tai niille jääkiekkovalmentajille, jotka alkavat hyödyntämään myös syvyyssuuntaa lyhytsyöttöavauksessa. Huomautan vain, että kiekko voidaan myös syöttää siniviivan yli kärjelle ilman, että sitä lyödään päätyyn.
4. Alueelliset ylivoimatilanteet
Meidän pelissä yhtenä onnistuneen avauksen mittarina pidetään hyökkäysvoimaa, kun vastustajan siniviiva ylitetään (total scouting -analyysi). Hyökkäysvoima tarkoittaa hyökkäyksen yli-, tasa- tai alivoimaisuutta koko kentän leveydellä. Salibandyn näkökulmasta tämä on suoranainen väärinymmärrys lyhytsyöttöpelistä. Oleellisinta siinä ei ole voimatasapaino koko kentän leveydellä sillä kentän viipaleella, jossa peliväline on. Oleellisinta on, että pelivälineen läheisyydessä on alueellinen ylivoimatilanne. Se antaa mahdollisuuden ohittaa puolustavat pelaajat tällä alueella. Jääkiekon hyökkäyssiniviivalla se tarkoittaa viivan ylittämisen onnistumista, hyökkäysalueelle pääsemistä (toki koko kentän leveyden mittarillakin on tietty merkitys, mutta leveys ja alueelliset ylivoimatilanteet eivät sulje toisiaan pois).
5. Keskeltä murtautuminen
Eräässä seikassa jalkapallon lyhytsyöttöpeli on huomattavasti edellä salibandyn ja varsinkin jääkiekon vastaavia. Jalkapallossa parhaat joukkueet, varsinkin Lionel Messin Barcelona menevät lyhytsyöttöpelillä vastustajan puolustuksen läpi suoraan keskeltä. Salibandyssä se on toistuvana viisikkopelinä vasta tulossa, iduillaan, jääkiekossa en ole nähnyt edes idun alkua. Jos puolustus kyetään ohittamaan keskeltä, aiheuttaa se varmasti puolustavalle joukkueelle ison kysymyksen: mitä nyt pitäisi tehdä, jos edes keskustaa ei kyetä puolustamaan? Ja tunnetusti Pelen sanoin, keskeltä on lyhyin tie maalille.
6. Alaspäin syöttäminen
On ollut suorastaan hämmentävää seurata, kuinka edes jotkut pitkän linjan kiekkovalmentajat kuten Juhani Tamminen eivät selvästikään täysin ymmärrä, mitä Meidän peli on. Vielä kummallisempaa on, että kiekkopiireissä on käsittääkseni käyty suoranaista polemiikkia jopa siitä, kannattaako missään tilanteessa syöttää alaspäin. Salibandyn näkökulmasta tämä on suorastaan uskomatonta. Ei voi olla järkevämpää roiskaista kiekkoa pelaajasumppuun kuin pelata se alas suuren tyhjään tilaan. Ei olekaan ihme, että HPK:ssa Jukka Jalonen ja Timo Lehkonen käyttivät salibandyä jääkiekon lyhytsyöttöpelin harjoitteluun.
Lopuksi haluan vielä korostaa, että salibandyllä on edelleen todella paljon opittavaa jääkiekolta. Suomessa jääkiekko on ammattilaislaji, salibandy amatöörilaji. Siitä huolimatta odottaisin myös jääkiekkovalmentajilta nöyryyttä yrittää oppia nuoremmalta ja pienemmältä, jossa kuitenkin tietyt asiat voivat olla kehittyneet pidemmälle. Keskusteluyhteydestä hyötyisivät siis molemmat.
Pakko ihan kommentoida, että ainut asia mikä tässä oli järkevää oli alaspäin syöttämistä koskeva ihmettely. Muissa tapauksissa suosittelen laittamaan hokkarit jalkaan ja eikun jäälle kokeilemaan lyhytsyöttöpeliä; syöttöjen ajoituksia, haltuun ottoja, vauhti kun on vähän eri tässä kiekossa, ja vaikka ei olisi, syö siniviiva paljon mahdollisuuksia. Aivan täysin eri pelejä.
hyvä ja mielenkiintoinen kirjoitus. ja aivan oikeassa Hakkarainen on siinä että molemmat lajit voisivat oppia toisiltaan. joskus taisin lukea jostain (oiskohan ollu hesari) että amu ahonen yrittää oppia paljon muistakin joukkuelajeista esim koripallo ja tätä kautta ammentaa taktista osaamistaan. vaikka olen itse samoilla linjoilla herra Hakkaraisen kanssa niin enpä yhtään ihmettelisi jos viikon sisällä mahtavassa u-studiossa kurkot seppänen ja sihvonen lyttäisivät nämä ajatukset täysin.
Hauska kirjoitus.
Jalkapallossa tosin keskustan käyttö on huomattavasti helpompaa, koska pelaajia on enemmän. Vaikka keskustassa olisi useampi pelaaja, jää pelaajia niin laidalla, hyökkäyksen avuksi kuin puolustukseen varmistamaan. Salibandyn viidestä pelaajasta tähän ei ole. Mielestäni salibandylla ja futsalilla olisi paljon annettavaa toisilleen.
Sama siihen, että en voi ymmärtää, että jääkiekossa edes ihmetellään palauttamista ja osa vannoo pelkkään pystysuunnan peliin.
Täytynee muistuttaa että jääkiekko on erittäin paljon väkivaltaisempi, oikeasti miesten peli jossa monesti joka sentistä maksetaan kivulla joten kiekon alas pelaaminen on arvaluttavaa. Ja Pelen sanomisiin voi sen verran todeta että mies joka paukuttelee omia henkseleitään tunnettuun tyyliin niin sanomisiinkin voi suhtautua lähes huvittuneesti.
”Täytynee muistuttaa että jääkiekko on erittäin paljon väkivaltaisempi, oikeasti miesten peli jossa monesti joka sentistä maksetaan kivulla joten kiekon alas pelaaminen on arvaluttavaa.” Eli kaikki missä ei tunne kipua on naisten hommaa?
Olipa huono kommentti ja yhtä huono vastakommentti. Jääkiekosssa on myös suojattu kroppa ihan eri tavalla kuin salibandyssä. Kyllähän järkevämpää on syöttää alaspäin ja pitää kiekko omilla kuin paiskata se päätyyn vailla riiston mahdollisuutta. Esim. Norja sortui tänään Venäjää vastaan jatkuvasti pitkiin päätykiekkoihin vailla riiston mahdollisuutta, pitämällä kiekon omilla olisivat pärjänneet pelissä vielä paremmin.
Jotenkin hupaisaa kun salibandyväki, johon itsekkin kuulun, yrittää kaikin keinoin löytää edes jonkun asian jossa ”olemme parempia kuin jääkiekkoväki”. Kertoo alemmuuskompleksista.
Hillon kommentti täyttä totta. Itsekin ihmettelen alemmuuskompleksia, sillä pitäisihän se olla itsestään selvää että me ollaan parempia 😉
Hyvä juttu Hakkaraiselta. Itse kaipaisin vieläkin enemmän eri lajien välistä yhteistyötä. Jokaisella lajilla on varmasti jotain annettavaa muille lajeille.
Eri lajien yhteistyöstä tuli mieleen että suomalaiselle urheilulle on sääli että Petteri Nykkyä ei valittu huippu-urheilun muutostyöryhmään. On kautta aikojen suomalaisisten palloiluvalmentajien rankingissa ehdoton top 10 valkku.
Hah hah. Mikä on vaikeinta salibandyssä?
Kiitos ”Intolle” erittäin hyvästä huomiosta. Pelaajamäärä vaikuttaa tähän. Täytyypä miettiä. Toisaalta esim. TPS:n nuoret pelaajat ovat välillä näyttäneet, että keskeltä pääsee läpi lyhytsyöttöpelillä (tähän ei vaikuta, että TPS ei ole vielä räjäyttänyt pankkia).
En tarkoitan sitä että salibandy olisi mitenkään vähemmän miesten laji, jokainen joka itse pelaa tietää kyllä miten äärimmäistä kuntoa ja monipuolisuutta se vaatii. Argumenttillani
tarkoitan sitä että jääkiekossa kiekon alas pelaaminen on nimenomaan kyseenalaista sen takia että jos kiekko ei napsahda täydellisesti lapaan niin vastustajan karvaus tulee todella kovaa
päälle ja useasti käy niin että se kenellä kiekko on ”liian” kauan pääsee/joutuu taklauksen kohteeksi ja useasti nämä taklaukset eivät mitään pieniä töytäyksiä ole. Tai vaikka syöttö
osuisi lapaan ja silti vastustajan paine tulee tuloksena on useasti mailalla huitaisu ei kiekkoa kohti vaan kiekollista miestä ja joka tapauksesssa mies ajataan laitaan. Salibandyssa
vastaavanlainen paine kun purkautuu sillä että pallollinen kaveri peruuttaa taaksepäin ja tekee itselleen tilaa. Ei tosin aina.
Kyllä, jääkiekossa on ihan eri tavalla suojat mutta jokainen silti ymmärtää sen että turhia iskuja ja taklauksia varmasti yritetään välttää, itsesuojeluvaistokin sen sanoo. Kyseessä on kaksi täysin eri eläintä. Jääkiekko on omalla tavallaan kova laji ja niin on salibandykin. Eri säännöt kummassakin. Ja niinkuin yllä mainittiin ajoitukset luisteleville kavereille paitsiosäännön
huomioon ottaen on haastava pelin täydellisen kontrolloimisen kannalta. Peace.
Jos olet ollut katsomassa kisoja, voisit kertoa yltävätkö tunnelmat mm-kusoissa samalle tasolle kuin oli säbän mm-finaaleissa.
Sopii miettiä kumpi oli ennen muna vai kana.
Itse olen rakennellut sellaisen uskomuksen, että tämä lyhytsyöttöpeli tuli salibandyyn juuri jääkiekon puolelta. Ja vaikka väittämä voi kuulostaa naurettavalta, niin salibandyväen on siitä kiittäminen Petteri Sihvosta, joka on julistanut U-lehden sivuilla ensin kaksivaiheisen reagointipelin ja sen jälkeen juuri lyhytsyöttöpelin puolesta.
Johtava on kertonut juurta jaksaen kuinka oman maalin eteen saakin syöttää sentterille ja kuinka edetään pakka tiiviinä kolmella kaistalla kohti maalia. Pitkälti juuri niin kuin nykyään peliä tehdään myös salibandyssä.
Aiemmin salibandyssä rakenneltiin peliä kärjistäen sanoen pitkillä syötöillä laitaa pitkin kohti hyökkäyskulmia mutta muutos suomalaisessa salibandyssa alkoi samoihin aikoihin kuin johtava aloitti lyhytsyöttöpelin julistamisen.
”Kerälle”: olet varmasti oikeassa, että kiekossa saa häiritä ja rikkoa enemmän. Pienenä huomatuksena vain, että nykypäivänä myös huippusalibandyssä paine voi tulla nopeasti ja melkoisena (vaikkei taklauksia), kun pallo syötetään alaspäin. Kyseessä on ”työntäminen” eli puolustustason nosto nopeasti.
”Kerran Johtavalle”: salibandyssä lyhytsyöttöpeli alkoi kehittyä kymmenisen vuotta sitten kääntöpelissä ennen Sihvosen uraa. Mika Ahonen kyllä yritti sitä läpi HIFK:ssä jo 90-luvun lopulla. Silti pitää paikkansa, että ”Johtavan” työllä on ollut merkitystä. Esimerkiksi Turun suunnassa on siitä otettu paljon.
Lätkä ja salibandy ovat aivan eri lajit.
Kiekossa, saa huilailla, kun luistimet vievät eteenpäin.
Säbässä kaikki on tehtävä omilla jaloilla. Muut eivät auta.
Lajit myös eroavat aika paljon, toisessa tulee miljoonamiehiä, toisessa ei.
Sinänsä, hyvä artikkeli.
Kannatan itsekin lyhytsyöttöpeliä, eikä mitään roiskimista sinnepäin, ja odotellen, kävikö tuuri.
Vaikkapa fudis. Parhaat seurat maailmassa pelaavat erittäin taitavaa lyhytsyöttöpeliä, toki muunnellen tilanteen mukaan.
Pallokontrolli on yksi asia, jonka lyhytsyöttöpeli suo.
Luistimet vievät itsekseen eteenpäin ja miljoonia ropisee… kaikkea täältäkin saa lukea 😀
Mun mielestä tämä kaikki johtuu säännöistä.
Jos laitat salibandyyn säännöt, että saat taklata, nostaa mailaa, lyödä mailaan (sääntöjen sallimissa rajoissa) niin homma vaikeutuu hyvin paljon. Silloin ei tulisi niin paljon haastoja keskustaan ja paikan vaihtoja. Koska se lisäisi ”pelkoa” pallon menetyksistä ja ylivoima hyökkäyksistä omaan päätyyn. + paitsiot tuo oman mausteen hommaan koska se rajottaa kentällä liikkumista huomettavasti ja tilan puute on suuri.
Alaspäin pelaamista suosittelisin käytettävän lätkässä enemmän. Sillä sais avattua uusia syöttö mahdollisuuksia huomattavasti. Samalla saisi avattua vastustajan karvausta ja levitettyä karvaajan pakkaa. Jolloin syntyisi niitä haluttuja tyhjiä tiloja.