Onko naisten salibandyliiga huippu-urheilua? Ei ole, jos katsotaan sen saamaa julkisuutta. Montako kertaa naisten liigapeliä on näytetty Urheiluruudussa? Montako kertaa olette lukenut naisten salibandypeleistä Helsingin Sanomista tai iltapäivälehdistä?
Tiedän, että tämä on sohaisu muurahaispesään, mutta sanon silti: naisten salibandyliigassa on liian monta joukkuetta, eivätkä kaikki liigatason pelaajat ainakaan näytä huippu-urheilijoilta.
Urheilutoimittajat eivät noteeraa naisten salibandyä kovin korkealle. Yksi syy on yleisömäärissä. Joulukuun alussa naisten liigapelien yleisökeskiarvo on 160. Vain NST ja PSS ovat päässeet yli 200 katsojan kotipeliensä keskiarvoissa.
Tekisi mieleni sanoa, että säälittävää. Eikö Suomen parhaiden joukkueiden peli kiinnosta kuin vähän yli sataa katsojaa?
Yksi syy on selkeä tasoero kärjen ja häntäpään välillä. Kauden aikana on nähty sellaisia lopputuloksia kuin 15–1, 15–3, 14–1, 13–4, 11–2, 10–1 ja niin edelleen.
Liigassa on 12 joukkuetta. Jo monen vuoden ajan on voinut todeta, että se on liian paljon. Mielestäni sopiva määrä olisi kahdeksan joukkuetta, ja nelinkertainen sarja. Esimerkiksi naisten lentopalloliigassa on kahdeksan joukkuetta (plus yksi Virosta).
Kahdeksan joukkueen nelinkertaisessa sarjassa olisi 14 kotiottelua ja 14 vieraspeliä. Kustannukset vähän nousisivat, mutta tarvittavat satsaukset tulisivat varmasti takaisin kauden aikana. Nelinkertaisessa sarjassa olisi ainakin tällaisia plussia eli etuja nykyiseen verrattuna:
Todennäköisesti ei tulisi murskavoittoja, eikä murskatappioita. Koko kauden ajan nähtäisiin tasaisempia ja jännittävämpiä otteluja. Seurojen talous kohentuisi. Pelaajat kehittyisivät, kun joka viikko peleissä olisi panosta. Maajoukkue ja maajoukkueen pelaajat hyötyisivät liigaottelujen tason noususta. Kun neljä liigan heikointa siirrettäisiin ykkösdivariin, niin senkin taso nousisi reilusti.
Aivan varmasti myös liigapelien yleisökeskiarvo nousisi yli 200:n. Olisihan lähes joka ottelussa kentällä naisten maajoukkuepelaajia, ainakin jonkin tason tähtiä.
Naisten liiga on kovaa kilpaurheilua, mutta kaikilta osin se ei ole tällä hetkellä huippu-urheilua. Huippu-urheilutapahtumiksi ei mitenkään voi laskea tapahtumia, joissa on vain vähän yli sata katsojaa, heistäkin osa ilman pääsymaksua katsomoon tulleita pelaajien sukulaisia ja kavereita.
Toisessa tämän sivuston blogissa (Siltasen suora) kerrotaan totuuksia salibandyn markkinoinnista, joten en siihen tässä puutu kuin vähän. Muistutan vain sen, että yleensä keskimääräistä hullummat ideat tuottavat tulosta.
Urheilutoimittajana muistan vuosikymmenen takaa naisten lentopallojoukkueen, joka mainosti yhteistyökumppaninsa valmistamia rintaliivejä. Pelipaitamainosten lisäksi sopimukseen liittyi pelipaitojen vaihto erätauoilla, pelikentällä, yleisön edessä. Muistan hyvin mieskatsojien tungoksen katsomon etupenkeillä.
Tiedän, että tällaiset kommentit nostattavat naispuolisten lukijoiden verenpainetta, mutta tämä oli vain yksi mieleen jäänyt fakta. Sponsorikin oli varmaan tyytyväinen, koska minäkin muistan vielä vuosien jälkeen liivifirman nimen.
Onnistuneella markkinoinnilla saadaan aikaan positiivinen kierre: lisää yleisöä, lisää julkisuutta, lisää yhteistyökumppaneita, lisää rahaa kassaan, uusia pelaajia, sarjataulukossa parempi sijoitus, lisää yleisöä, lisää julkisuutta…
Kaikki lähtee seuroista. Talous pitää olla kunnossa. Valmennukseen pitää saada ammattimaisuutta. Ja naispelaajat ymmärtämään liigatason vaatimukset.
Pitää toki myöntää, että naisten salibandyliigan taso on kymmenessä vuodessa noussut reilusti. Suurin osa liigapelaajista on nykyisin urheilijoita, ja he näyttävätkin urheilijoilta. Silti epäilen edelleen, että kaikki naisten liigajoukkueet eivät treenaa tosissaan ympärivuotisesti, kaikkia pelin osa-alueita ei kehitetä systemaattisesti, eikä kaikilla liigapelaajilla ole riittävästi kunnianhimoa treenata urheilua omalla ajallaan.
Liigajoukkueista PSS:n pelaajien keski-ikä 19 vuotta, Erä III:n, Kooveen, OLS:n ja Tiikerien 20 vuotta. Vanhin porukka on SPV:llä, keski-ikä 25. Kaikkien liigapelaajien keski-ikä joulukuun alussa oli 21,7 vuotta.
Turha puhua mistään tyttöjoukkueista, sillä esimerkiksi koripalloliigan naisten keski-ikä on 20,9 vuotta, ja koriskentillä on paljon tosinuoria tyttöjä. Keravan liigajoukkueen kaikki pelaajat ovat syntyneet 1990-luvulla ja Hongan naisjoukkueessa on kymmenen pelaajaa ikävuosilta 1995–1996.
Naisten lentopalloliigassa on selkeästi vanhempia pelaajia, siellä keski-ikä on 22,5. Kaikissa naisten joukkuepeleissä ongelmana kuitenkin on se, että moni pelaaja lopettaa liigatasolla kovin nuorena.
Naisten salibandyliigassa neljä vuotta sitten uutisoitiin näyttävästi se, että jalkapalloilija Elina Sormunen tuli Ruotsin Damallsvenskanista Oilersin naisten harjoituksiin, ja otettiin välittömästi joukkueeseen mukaan. Hän pelasi muutaman harjoituksen jälkeen ykkösketjussa liigassa; uransa ensimmäisen salibandyottelun!
Uran ensimmäinen ottelu liigapelissä. Täysin mahdoton ajatus jalkapallossa, jääkiekossa, koripallossa tai lentopallossa. Salibandyssä ei. Hyvällä fysiikalla ja hyvällä pelinäkemyksellä Sormunen syrjäytti äkkiä joukon naispelaajia, jotka olivat treenanneet vuosikausia salibandyä.
Naisten liigajoukkueissa on monta tosikovaa urheilijaa Kassu Saarisesta alkaen. NST:n Marianne Hannonen oli muutama vuosi sitten maajoukkuetason hiihtäjä, ja hapenottokyvyn huomaa pelikentällä. Peleissä kuitenkin huomiota kiinnittävät yhtä paljon ne kolmos- ja neloskentän pelaajat, jotka myös voivat kavereilleen ja sukulaisilleen kehua olevansa liigapelaajia.
Seuraan naisten salibandyliigaa NST:n kotiotteluissa. Näen kauden aikana kaikki liigajoukkueet. Pakko sanoa, että kaikki liigapelaajat eivät näytä treenatuilta huippu-urheilijoilta.
En kirjoita nyt painoindeksistä enkä rasvaprosenteista, koska niistä kuulemma (kirjoittamattomien säännösten mukaan) ei saa naisten urheilussa kirjoittaa? Epäilen kuitenkin, että monella naisten liigastatuksen pelaajalla Cooperin testissä viimeiset kierrokset ovat urheilukentällä aika hitaita, eikä salissa tankoon ladota kovin suuria rautamääriä.
Seurajohdon ja valmennuksen ei sitten tarvitse ihmetellä, että kotiotteluihin ei saa myytyä sataa pääsylippua.
Sama kirjoitus olisi mennyt läpi miesten liigan osalta muutama vuosi takaperin. Ainakin urheilullisuuden osalta. Jospa annettaisiin aikaa. Ja se on vain fakta, ettei naisten joukkueurheilu kiinnosta mediaa miesten tapaan.
Salibandy on vain luonteeltaan laji, jossa oikeasti todella vahvalla palloilutaustalla ja fysiikalla pääsee melko pitkälle. Miksi sen pitää olla häpeän asia?
kirjoitus. Asioista pitää (pitäisi) pystyä puhumaan rehellisesti. Ottamatta kantaa pelaajien ulkonäköön, totean, että tällä hetkellä 12 joukkuetta on ehdottomasti liikaa. 8 joukkuetta niin alkaisi olemaan vähän panostakin eri tavalla. Jotain kertoo sekin että liigan tämän hetken tilanne on jo nyt (9 ottelua pelattu) täysin selkeä. Neljä joukkuetta erottuu muista ja ovat ihan omassa kastissaan. Hyviä pelaajia ei vain riitä kaikkiin joukkueisiin. Ja koska liigapelaajan status tulee niin helposti niin kaikkia pelaajia ei harjoittelu kiinnosta – vähempikin riittää. Ja hyviä koutseja ei kiinnosta kun pelaajia ei kiinnosta. Hyvät koutsit hakeutuvat muihin sarjoihin, yleensä miesten tai poikien puolelle. Sen takia liian monissa liigajoukkueissa valmennuskin on mitä on. Liigavalmentajissa on valmentajia joilla ei ole edes peruskursseja valmennuksesta käytynä, ainoastaan omaa pelaajakokemusta (jostain lajista). Ei hirveän hyvät lähtökohdat kehittää liigaa kokonaisuutena, kun osaamista ei vaan ole. Jotenkin omituista että naisten liiga toimii joidenkin valmentajien opettelupaikkana. Ei sen ihan niin pitäisi kunnianhimoisessa toiminnassa olla.
Liigasta tulee kiinnostava siinä kohtaa kun etukäteen ei ”tiedä” varmuudella kumpi ottelun vie ja pelit olisivat mahdollisimman tasaisia. Kun liigastatus (vähemmän liigapelaajien ”paikkoja” tarjolla) vaatisi enemmän niin harjoittelu todennäköisesti alkaisi kiinnostamaan vähän eri tavalla.
Ja todetaan nyt tähän loppuun että osasta liigaseuroissa on myös vaatimustaso ja valmennuksen taso kohdillaan. Nämä joukkueen löytyvät ennen kaikkea sarjataulukon kärkipäästä ja lisäksi ainakin PSS:n nuoressa joukkueessa on ymmärrykseni mukaan osaamista yllinkyllin. Nämä kriittiset kommentit eivät siis koske kaikkia. Tottahan on myös se että valmennushommasta ei (kai?) hirveitä summia makseta ja tästä syystä valmennuskin on monesti harrastelijapohjalla. Tiiviimpi liiga toisi kisailua valmentajienkin kesken ja nostaisi toivottavasti vaatimustasoa myös tällä saralla. Muistanko aivan väärin vai oliko joskus joku ”perusvaatimus” olemassa että voi ylipäätään valmentaa liigajoukkuetta?Jos niin mikä tämä oli vai olenko nähnyt unta…
Joka tapauksessa 8 joukkuetta liigaan ja unohdetaan nuo ”pitää olla joukkueita ympäri Suomen”-puheet. Liigassa pitää olla ne joukkueet jotka sinne taitojensa puolesta kuuluu!
Naisten kotikisat pelataan 2015 että vielä ehtisi laittaa tämänkin asian kuntoon!Mitenköhän virallinen aloite tehdään ja kuka näitä päätöksiä tekee?
Naisten salibandystä puuttuu pallollinen nopeus, tilannekovuus, kovat laukaukset ja hienot harhautukset, eli lähes kaikki asiat mihin pelin viihdearvo nojaa. Pelillisessäkin tasossa hävitään auttamatta poikien b-junioreille, joten aika paljon saadaan Jutin sanoin ”nukkua ja mennä eteenpäin”, että joku tulee tuota katsomaan pelillisten asioiden vuoksi. Jos katsojia halutaan enemmän paikalle, niin en näe muita vaihtoehtoja kun mainitsemasi kaltaiset paidanvaihtotemput.
kanssa eri mieltä niiltä osin että huippuliigajoukkueiden pelit ovat hyvinkin viihdyttäviä myös taidon puolesta. Suurin ongelma on juuri se joukkueiden tasoerot ovat niin valtavat, mistä kertoo myös nuo Arposen mainitsemat otteluiden lopputulokset.
Sählyliitto teki muutama vuosi sitten ”nerokkaan” päätöksen laajentaa naisten liigaa 12 joukkueeseen, tavoitteena sitä kautta levittää liigapelejä laajemmalti Suomeen ja nostaa statusta sitä kautta. Lopputuloksena täydellinen floppi statuksen ja urheilullisuuden suhteen. Nyt iso osa joukkueista kärsii pelaajapulasta, ja mukaan otetaan mitä vaan junnuista ja ala-sarjoista saadaan maaniteltua. Siis liigajoukkueet joutuvat maanittelemaan täysin lahjattomia ja/tai melkoisia röllyköitä! Osalla pelaajista kuntotaso, ja olomuoto siviilit päällä, sitä luokkaa, että ko. ihminen tarvitsisi enemmän kuntoutusta kuin harjoittelua. Sitten aikanaan kun olemus vähän kevenee, niin voidaan siirtyä harjoitteluun. Tällainen sitten kertoo innosta puhisten olevansa LIIGApelaaja. Siinä taas sähly niittää mainetta.
Lentopallossa ja koripallossa on lähdetty täysin eri tielle; kotimainen liiga on vain parhaista parhaimmille, ja liigan joukkuemäärä pidetään sellaisena, että laatu säilyy. Liigaan pääseminen vaatii vuosien työn ja sitoutumisen. Jokainen pelaaja tietää, että hänen paikalleen riittää motivoituneita pelaajia, ja sen vuoksi työtä on tehtävä, jotta paikka auringossa säilyy. Siinä ei tarvitse valmentajan maanitella, että tulisitteko treeneihin huomennakin.
Suomen kärkipelaajien kannattaa jatkossa pyrkiä ulkomaille pelaamaan, mikäli haluaa kehittyä pelaajana. Kotimaan sarjassa parhaimmille tulee 2-4 peliä runkosarjassa joissa joutuu tiukille. Röllyköitä/puukäsiä voi sitten pyöritellä loput pelit.
Miesten divarissa sama juttu. Ei ole urheilijoita läheskään kaikki.
Täysin samaa mieltä huuhaan kanssa! Divaristakin löytyy vaikka kuinka ja paljon miehiä jotka ovat urheilijoista kaukana saati sitten huippu-urheilijoista! Myös divarissa on taso eroja ja niin on liigassakin!
Täällähän on asiantuntijoita.. Paljon on kyllä asiaakin jotka voi allekirjoittaa myös naisten salibandya läheltä seuraava henkilö..
Oikeastaan sellainen harhakuva ainoastaan on että ulkomailla pelaaminen olisi jotenkin autuasta..
Ruotsissa taso on sellainen, että kehittyä voi JOS mahtuu pelaavaan ryhmään.. Aika harvoin ruotsin parhaisiin porukoihin tullaan ulkopuolelta kymmenen pelaavan naisen ryhmään.
Sveitsissä mahtuu jo tuohon sakkiin, mutta pelien taso ja harjoittelu osittain heikompaakin kuin suomessa.. Kannattaa valita tarkasti ne seurat joihin pyrkii jos ei halua polkea paikallaan tai ottaa takapakkia..
Nykyään Arposen mainitsemia asioita miehissä näkee harvemmin, mutta samalla tavalla joukkueita on liikaa, tasoerot liian kovia ja osa pelaajista ei ole urheilua nähneet kuin telkkarista ja joskus vastustajan pelatessa..
Kertoo lajin nuoresta iästä. En ymmärrä että laji-ihmisillä on pakonomainen tarve mainostaa lajin tilan heikkouksia. Paljon on tehtävää, mutta oikeasti nuori on lajikin. Homma menee hitaasti eteenpäin, mutta menee kuitenkin.
Ainut selkeästi huono asia on tämän lajin liittotoiminnan muuttuminen perinteiseksi suomalaiseksi lajiliittotouhuksi..
Sehän nyt vaan on karu totuus että naistensalibandy ei kiinnosta. Juuri niistä syistä että ns. liigapelaajat eivät taidollisesti/fysiikaltaan tai harvemmin miltään muultaakaan ominaisuudeltaan ole kuin c-juniori tasoa miehissä. Ero on juuri siinä että niin moni juniori tai vitosdivari pelaaja haastaisi liigassa suurimman osan, ei tietysti saa yleistää. Onhan liigassakin aivan huippuunsa viritettyjä naisia ja löytyy muutamlla loistavaa pelikäsitystä. Mutta vain harvalla. Siksi tuo 8joukkueen liiga olisi ehdottoman hyvä. Ja kyllä joku vertaa nyt että on miesten liigassa ja divarissakin isoja eroja. Se on totta mutta kun häntäpään joukkueistakin kyseisissä sarjoissa löytyy 100kertaa enemmän taitoa kun naisten liigajoukkueissa. Eihän naisten liiga voi verrata samassa lauseessa miesten liigaan tai divariin, hyvä jos kakkosdivariin. No ehkä kakkoseen siinä mielessä että totta kai naisten liigassa on jo taustat ym. loistavaa luokkaa verrattuna miesten kakkoseen mutta eipä naisilla pelillisesti ole vielä kakksodirre joukkuettakaan vastaan mitään jakoja.
Valitettava totuus että näin se vain on, on niin paljon lajeja ja varsinkin miehillä mitkä vetävät katsomoihin paremmin porukkaa. Pelilliset asiat ratkaisevat!
Antti et ottanut huomioon, että epätasa-arvo läpileikkaa koko urheilun, ei vain salibändyn kohdalla. Lukuiset tutkimukset osoittavat, että naisten urheilua tuetaan vähemmän, uutisoidaan vähemmän ja arvostetaan vähemmän. On turha osoittaa syyttävää sormea vain naisten liigaan. Kyseessä on yhteiskunnan rakenteellinen ongelma, kuinka näemme ja arvostamme naisten ja miesten tekemisiä.
Ei naisten jääkiekkoliigan peleissäkään käy tuhatpäistä yleisöä, vaikka laji on suomen katsotuin, miesten puolella.
Niin kauan kun puhumme urheilusta ja erillis liitteenä naisten-urheilusta, emme voi odottaa tasa-arvoa katsomoissakaan. Onko tarpeellista ja miksi erottelemme eri lajien liigat niin että etuliite on vain naisten kohdalla? Miksi huippu-urheilun valtion tukirahoista naisille menee vain 17%? Miksi miehiä sponsoroidaan enemmän?
Onko vika naisissa, heidän urheilullisuudessa vai voisiko kyse olla laajemmasta, rakeenteellisesta ongelmasta?
Eikai se nyt muutenkaan ulkoisesta olemuksesta oo kiinni, vrt. Jussi Piha nyt vaikka…
Nais- /tyttösalibandyn viat ovat syvemmällä kuin naisten liigassa tai ainakin liiga tulee pysymään samalla tasolla monta vuotta.
Sillä Suomen nais-tyttösalibandyssä vallitsee vanha itä-naapurin hajoita ja hallitse mentaliteetti. Muutamat seurat hankkivat jopa c-ikäisiä tyttöjä joukkueisiinsa lupaamalla heille peliaikaa jopa liigatasolla. (Joukkueet muuten ottavat suoraan pelaajiin yhteyttä eikä niinkuin eettiset säännöt sanovat.) Sitten juniorijoukkueissa on ringissä 30 pelaajaa joita kierrätetään naisten kakkos-kolmosjoukkueissa. (2-4 div). Nämä pelaajia keräävät joukkueet tappavat tyttöjen SM-sarjan ja naisten ykkösdivisioonan tason. Tytöille on hieno olla pärjäävässä joukkueessa, vaikka todellisuudessa osa on pelannut vain kolmosen-nelosen divari-pelejä. Ne pelit eivät vie nais-salibandyä eteenpäin. Näille nuorille tytöille olisi monessa divari-joukkueessa tilaa pelata ja kehittyä siellä, mutta SM-sarjan kärkiseurat tuijottavat vain omaan menestykseen ei niinkään naissalibandyn eteenpäin viemiseen.
Tämähän on aivan hullu näkökulma verrata naisten liigaa urheilullisesti ja pelillisesti miesten sarjoihin. ”Naisten sarjat eivät kiinnosta, koska ne on C-junnutasoa”.
Näytä mulle se nainen, joka haastaa Boltin satasella tai hyppää seivästä 6 metriä. Sellaisten ihmisten ei varmaan kannata edes tällaisiin keskusteluihin osallistua, joiden suurin argumentti naisten palloilua vastaan on se, ettei siellä näe yhtä kovaa vauhtia ja yhtä kovia suorituksia kuin miehissä tai vanhimmissa poikajunioreissa.
Mitkä seurat ”kalastavat” näitä C-ikäisiä tyttöjä? rohkeasti nyt vaan seurojen nimet esiin.
Ihan hyvä juttu. Diktaattorille sen verran, että mitä sä siellä katsomossa teet jos et etsi vauhtia ja osaamista? Niitä ei kannata hakea naistenliigasta vaan vaikka b-junnuista tai jopa c-junnuista mieluummin, puhumattakaan miesten liigasta.
Virhe on siinä, että meidän ei pitäisi kilpailuttaa miesten ja naisten pelejä alunperinkään. Valtion tulee tukea vain nuorten liikkumista, tasapuolisesti tyttöjä ja poikia, ja jättää aikuisten urheilu yksityisille tahoille. Ei urheilun arvo ole siinä kuinka paljon yleisöä on vaan kuinka kovassa kondiksessa ihminen on. Arvostan huippukunnossa olevaa naista yhtä paljon kuin miestäkin, mutta naisten urheilu on vain biologisista syistä jotain aivan muuta luokkaa kuin miesten, etenkin palloilulajeissa. Toki yhteiskunnan rakenteet vaikuttavat (kilpailun taso ja treenin määrä), mutta esim. futiksessa jossa on ammattimaisuutta niin siinäkin jäädään rankasti jälkeen.
Suurin osa ellei kaikki urheilun ystävät haluavat ISTUA KATSOMASSA parasta peliä. Karu tosiasia on että naiset joutuvat odottamaan evoluution vaikutusta sukupuolten fysiikkaan. Sillä aikaa täytyy vaan kaikkien niellä, että naiset ovat fyysisesti heikompia ja että katsojat etsiytyvät yleensä miesten urheilutapahtumiin. Jos jotkut arvioivat urheilulajeja, yksittäisiä ihmisiä tai sukupuolia yleisömäärien perusteella niin se on heidän häpeänsä.
”Liigavalmentajissa on valmentajia joilla ei ole edes peruskursseja valmennuksesta käytynä, ainoastaan omaa pelaajakokemusta (jostain lajista). Ei hirveän hyvät lähtökohdat kehittää liigaa kokonaisuutena, kun osaamista ei vaan ole. Jotenkin omituista että naisten liiga toimii joidenkin valmentajien opettelupaikkana.”
”Erinomainen”, et ole nähnyt unta sillä edelleenkin naisten liigassa vaaditaan valmentajalta huippuvalmentajatutkinto (HVT), joten ihan pelkällä pelaajakokemuksella ja harrastelulla ei aitioon pääse. Joukkueilla voi olla toki vaikeus löytää valmentajaa, joka täyttää liiton vaatimukset.
Arposen mainitsemat tasoerot, ”Yksi syy on selkeä tasoero kärjen ja häntäpään välillä. Kauden aikana on nähty sellaisia lopputuloksia kuin 15–1, 15–3, 14–1, 13–4, 11–2, 10–1 ja niin edelleen.” …ja tuossahan on mukana sarjakakkosen ja sarjanelosen 15-1 päättynyt ottelu, joten olisiko kuitenkin se kolmen joukkueen sarjana järjestettävä liiga tasaisempi? Rehellisyyden nimissä on kuitenkin myönnettävä että monet suurella maalierolla päättyneet pelit ovat olleet sarjan heikoimpien joukkueiden pelaamia, mutta on huomioitava, että työtapaturmia sattuu, sillä ei tule leimata koko sarjan tasoa. Myös miesten liigassa nähdään pelejä hurjilla maalieroilla, eikä aina vastakkain ole tällöin olleet liigan kaksi ääripäätä.
Ei naisten liigaan valmentajilta mitään vaadita, vaikka jossain liiton säännöissä sellainen pykälä taitaa olla. Valmentajista, jotka hommaan suostuvat, on niin suuri pula, ettei moisia vaatimuksia ole varaa vaatia. Pari vuotta omaa pelailua jossain sarjassa antaa ihan riittävät valmiudet.
Mielenkiintoinen keskustelu johon haluan tuoda myös omia näkökantoja esille.
Mielestäni naisten urheilu saa suomessa kohtuu hyvin mediatilaa ja sitä arvostetaan myös urheilupiireissä. Kuinkahan moni tänne kirjoittelevista tietää että neljä viimeistä vuoden urheilija titteliä on mennyt naiselle?
On totta että salibandynaisten liigajoukkue ei pärjää hyvälle C-juniorijoukkueelle, mutta sanokaahan yksikin palloilulaji jossa naisjoukkue pärjäisi? Esimerkiksi kiekossa naisten maajoukkue pelasi muutama vuosi sitten C-nuorten sm-sarjaa ja hävisi joka ottelun murskalukemin. Pesäpallossa miesten rajoin, jalkapallossa ja muissa palloilulajeissa kävisi samalla lailla. Miksi salibandyssa asiasta nostetaan haloo?
Naissalibandyn haukkumisella/nälvimisellä ei saavuteta mitään. En voi käsittää miksi joissakin lajipiireissä tätä tehdään. Naissalibandyn pelaajat ja taustajoukot käyvät kohtuu innokkaasti katsomassa miesten pelejä. Ennemmin tarvitsemme yhteishenkeä lajimme pariin kuin vähättelyä. Ongelmat voidaan totta kai nostaa esiin mutta rakentavassa hengessä.
Minunkin mielestäni on ihan turha heittää esille tuo ”naiset ei pärjää C-pojille”, koska se on joka palloilulajissa sama asia. Jos naisten liiga on joidenkin makuun liian hidasta ja huonoa, kukaan ei pakota menemään katsomaan. Onneksi salibandy kehittyy kokoajan, niin myös naisten liiga 🙂 Toivottavasti kukaan ei kuitenkaan kuvittele, että naiset pääsisivät vain enemmän treenaamalla samalle tasolle kuin miehet. Sitä ei tule milloinkaan tapahtumaan, kun fysiikan lait tulevat vastaan.
Otin itse siihen kantaa koska käsittääkseni tässä piti ”keskustella” naisten salibandystä. Tottahan tuo on että se pätee ihan jokaiseen lajiin, ja jos alkuperäinen kirjoitus käsittelisi jotain muuta lajia kuin salibandya niin varmasti olisi samat kommentit.
Diktaattorille.. Varmasti jos paikkakunnallani olisi naisten liiga joukkue kävisin katsomassa niitäkin pelejä, ainkin luulisin. Mutta ajamaan useampaa kilometriä en ole valmis naisten pelin takia mutta esim poikien b-junnujen pelin takia olen jo valmis ajamaa, pelin taso on niin paljon laadukkaampaa. Classicissa ja proossa tehdään hienoa työtä ja se näkyy myös sarjataulukossa. Tasoerot naisissa ovat valtavat ja kuten joku kirjoitti onhan myös miehissäkin. Mutta keskiarvollisesti liigajoukkueiden joukkueen kahden parhaan maalintekijän maalit pörräilee noin 30 tehdyssä maalissa, mikä on sentään puolet vähemmän kuin mitä ilves on tehnyt yhteensä. Mutta naisissa jos otetaan esim pistepörssiä hallitsevat classicin valjakko Rantala-Alanko ovat tehneet yhteensä tehneet 44maalia mikä on melkein yhtä paljon kuin sarjataulukossa kolmantena oleva nst on tehnyt (48maalia). pro ja classic ovat aivan omaa luokkaansa. Melkein kymmenen tehtyä maalia per peli ja vain vähän reilu 2maalia omiin per peli, aikamoinen maaliero.
Mun on pakko kommentoida ja antaa kiitokset kommentoijille siitä, että kommenttienne taso on kovempi ku alkuperäsen kirjotuksen. Ihan huikea keskustelukulttuurin muutos verrattuna siihen, kun Arponen muutama vuosi sitten kirjoitti tämän about saman kirjoituksen NST:n blogissa. Muutama random-ajatus:
– Mukavaahan se on, että on katsojia, muttei se tekemistä määritä eikä katsominen ole laadun tae (vrt. tosi-tv). Myöskään miesten liigassa ei ole kovin paljoa katsojia eikä se haittaa itse urheilua, jolla on paljon muitakin arvoja.
– Ainaku puhutaan urheilullisuudesta puhutaan rasvasta. Yhtä lailla vois puhua laihuudesta. Näillä mittareilla kauhean harva näyttää miesten/naisten salibandyssä urheilijalta jos mittarina on telkkarista näkemäni olympiaurheilija.
– Liigassa vois olla vähemmän joukkueita. Toisaalta Säbäri on oikeassa sanoessaan, että Classic / Pro on omaa luokkaansa. Tämä ilmiö on tuttu muistakin lajeista (Barca & Real?) eikä silti vaikuta siihen, mitä sarjasta itsestään ajatellaan.
Yksinkertaistuksia, tiedän. Haluaisin ehkä vaan just muistuttaa siitä, että Suomesta puuttuu palloilulajien lajikulttuuri ja muutenkin pääsääntöisesti jumitamme sohvillemme mieluummin kuin osallistumme yhteisömme toimintaan. Mietitäänkö miten tuohon asenteeseen sais muutoksen ennemmin kuin oksennetaan aina nämä samat rasvaprosentit ja b-junnut helppona provona?
”jos mittarina on telkkarista näkemäni olympiaurheilija.”
Totta, harvoin salibandykentillä näkee heittolajeista tuttuja ”mörssäreitä” (Kuula, kiekko, moukari).
Ei ehkä ole aiheellista vertailla kuulantyöntäjiä salibandyn pelaajiin. Lajit ehkä vaativat hieman eri ominaisuuksia.
on täällä oikeasti hyviäkin naisten palloilulajeja, ainakin lentopallo ja jalkapallo.
Suomen salibandylla muistaakseni oli tavoite olla maailman paras salibandymaa ja Suomen paras palloilulaji – ei ehkä ihan pystytä urheilullisuudessa ja ammattimaisuudessa haastamaan juuri esim. lentopalloilijoita vielä tänä päivänä.
Mutta ehkä joskus tulevaisuudessa… tavoitteita pitää olla.
No itse en kyllä missään vaiheessa tai koskaan ole määrittänyt huippu-urheilua/ urheilijaa sen perusteella onko rasvaprosentti 4 vai 15. Tosin alkuperäisessä tekstissä tähän taisi jotain viiteitä olla mutta siihen en milloinkaan yhdy.
Itse pyri pitämään keskustelun salibandyn taholla. Olympiaurheilijoihin tai la ligan joukkueisiin on minun mielestäni turha tehdä vertauksia. Näissä asioissa kuitenkin puhutaan valovuosien erosta meidän pieneen salibandyymme. Mutta ymmärrän toki PAA että hait saman kompleksin kuin minä classicissa ja proossa. Mutta tälläkin hetkellä madrid on vasta kolmantena ja malaga on päästänyt molempia kärkijoukkuita vähemmän maaleja ja atletico tehnyt melkein yhtä monta kuin madrid. 😉
Eikä se omasta mielestäni ole provoa jos kirjoitan b-junnuista. Jos haluan nähdä viihdykettä ja kaunista peliä niin silloin minusta b-junnujen sm-pelit vievät voiton naisten liigasta. Se on vain minun mielipiteeni, joku toinen voi ajatella toisenlaisesti. Asioilla on aina kaksi puolta, ja tuskin on yhtään asiaa tässä maailmassa mistä kaikki olisi täysin samaa mieltä.
Mutta olisiko naisissa oikeasti sen joukkueidenn kaventamisen paikka? Miesten liigassa en näe tätä läheskään niin suurena ongelmana, toki muutamat viimeiset joukkueet eivät hirveästi pistepussiaan kartuta mutta muuten lähes ketä vaan voi voittaa kenet vaan. Näin suurta ylivoimaa ei ole lähellekkään kuin naisissa.
Olin eilen katsomassa naisten liigan ottelua Erä-Tiikerit. Oli mielestäni kauden paras näkemäni peli ja yleisö tykkäs.
väliä rasvaprosentilla, jos on tyytyväinen itseensä sekä pystyy ja pärjää pelaamaan naisten salibandyliigaa huipulla? 🙂 Ei prosentin pitäisi määritellä urheilijaa.
Ps, hieno kirjoitus, lupaan näyttää seuraavalla kerralla Arposelle jenkkakahvani, jos hän peliäni sattuu katsomaan tällä kaudella 😀
Ei kai sen pitäisi ihan näin sentään mennä että voi pelata jonkun lajin pääsarjaa ylpeänä omista jenkkakahvoista ja korkeasta rasvaprosentista. ”ei prosentin pitäisi määritellä urheilijaa”, harva pystyy tai edes kehtaa kutsua itseään urheilijaksi (poislukien ehkä shakki, darts jne ja näistäkin voidaan keskustella enemmänkin ”urheiluna”) jos omaa pyöreän ulkomuodon
On ikävbää, että kaltaisiasi ”vaikuttajia” sovinistisine mielipiteineen pyörii salibandyn ympärillä ”asiantuntyijana”. Luuiletko olevasi hauska, vai ajatteletko todella tuolla lailla? Paitojen vaihti erätauoilla, cvoi vetti.
oletko seurannut ollenkaan salibandyä? Jos olisit, tietäisit, että nuo murskalukemat ovat ihan tuttuja tämänkin vuoden miesten liigasta.Mutta sehän on eri asia, eikö totta, seghän johtuu vain siitä, että joukkueet ovat tauitavia maalintekijöitä?
Kovqsti arvostamasi miehet saavat olla onnellisia, jos pääsevät kisoissa mitaleille.
Kyllä mää hyvällä omalla tunnolla voin sanoo itsestäni olevani urheilija, koska prosentti on lähempänä kymmentä eikä kahtakymmentä ja silti jenkkikset vilkkuu ku collarit jalkaan vetää. Mutta sepä tässä pointtina oli, että urheilija voi olla ja vielä hyvä sellainen, vaikkei aivan prototyyppi (millainen muuten on salibandypelaajan mallikappale?) olekaan! Kunhan elää ja urheilee kuin urheilija.
Tsemppiä kaikille muillekin naisurheilijoille, näyttäkää Suomelle ansaitsevan paikkanne omassa sarjassanne 🙂
Hämmästynyt: viittatko tekstissäsi alkuperäiseen kirjoitukseen? Myös minä otin esille noita murskavoittoja. Ja jos tekstini olet lukenut olen sanonut että toki miehissäkin niitä nähdään. Mutta kyllä tuo classicin ja proon tämän hetkinen ylivoima on jotain mitä miehissä ei nähdä. Kaikki kunnia siis totta kai kyseisille seuroille. Ei siinä mitään väärä ole jos on ylivoimainen. Mutta viimeisillä joukkueilla ei ole mitään mahdollisuuksiaakaan mielestäni proota ja classicia vastaan. Onko miehissä yhtään joukkuetta ketä muka ei oikeasti pystyi voittaan kenet vaan. Siksi on mielestäni aiheellista miettiä naisten liigan kaventamista. Se ei vaikuttaisi millään tavalla muuta kuin positiivisessa mielessä. Ei tulisi niin paljoa ns. joutopelejä mitä ei korkeimmalla tasolla saisi olla yhtään..
En ole kyllä nähnyt siellä urheiluruudussa sitä naisten koristakaan.
HĤmmäsĤtynyt – totuus sattuu! Kirjoituksessa ei ollut mitään naisia halventavaa, paitakommentti oli ehkä heikko myönnetään, mutta jos ei kestä katsoa tosiasioita silmiin niin kannattaa jäädä varmaan kotiin itkemään ja haukkumaan miehiä sovinisteiksi. Aivoissasi taitaa olla yhtä paljon virhelyöntejä kuin kirjoituksessasi, ei pahalla.
Millähän perusteella liiga/liitto perustelee pysymistä 12 joukkueen sarjassa? Arposen perustelut 8 joukkueen sarjalle tuntuvat asiallisilta. Tosiaan, maajoukkuekin varmaan hyötyisi. Eikös Suomen pitäisi voittaa 2010-luvulla naistenkin MM?
Naisten liigapelaajien urheilullisuudesta voisin olla eri mieltä. Kyllä suurin osa seuroista käsitykseni mukaan treenaa jo ihan kunnolla. Vai olenko väärässä?
Arposen osuu oikeaan osin, mutta onhan tuossa taas sellaisia kommentteja mitä ei voi perustella yhtään millään. ”Seurojen talous kohentuisi”, ja sitä ennen kommentti että kulut nousevat, mikä niitä tuloja tuo, se että sarjassa on vähemmän joukkueita ja ns. Heittopussit jää pois? Not gonna happen, ei se markkinatalous noin toimi, pysy vaan kynän varressa ja jätä se taloudenhoito viisaammille. Markkinointia tarvitaan kyllä, ja uusia kulmia naissalibandyn esilletuomiseksi, mikä erottaa positiivisella tavalla miehistä tai muista lajeista, niitä täytyy kaivaa esille.
Onhan se uskottavuuskysymys, jos puhutaan kilpaurheilusta ja kentällä pyörii lievästi pyöreitä pelureita, noh naisten salibandy on sen 10 vuotta miesten vastaavaa takamatkalla, ja muistan etten itsekää vielä muutama vuosi sitten pitäny koko hommaa muuna kuin kikattavien likkojen ryntäilynä. pelejä nähtyäni voin sanoa nyt se alkaa muistuttaa salibandya ja mitä se onkaan muutaman vuoden päästä kun päälajina pelanneet tytöt saapuvat liigakentille.
Koko topic on täysin turha jaarittelu itsestäänselvistä asioista, naisten salibandyssa on mukana huippu-urheilijoita, ja laji menee kohti huippu-urheilua vääjäämättä. Täysin samaa rataa kuin miehissäkin, joten nyt olisi hyvä ottaa oppia mitä kannattaa tehdä toisin ja välttää karikot/purjehtia suoraan maaliin.
Liitto aloitti pelaajapolun tytöissä ennen poikia varmasti sen takia että naisten liigan puolella oli isompi tarve kasvattaa pelaajia urheilijoiksi nuoresta lähtien. Hyvä!
Se että nyt ”voivotellaan” sillä että liigassa pärjää 94-97 tytöt kuten Kaupit (97), Raatevaara (96), Alila (94), Murtomäki (95), Laakkonen (96), Väkiparta (95), Holmberg (96), Kyllönen (94), Wickman (94), Kippilä (96), Nikkola (95), Björkman (94), Björkell (94), Sundström (97), Manninen (94), Hannonen (95) ….. joista jokainen täyttää varmasti kriittisimmänkin tarkastelijan fyysisen mitan urheilijasta, on vain merkki tulevaisuudesta mihin naisten liiga on menossa.
Hyvältähän tämä näyttää!!
Liigapelinistille: Kyllähän seuran talouden pitäisi parantua, jos kotiottelujen yleisökeskiarvo nousee yli 200:n, kun ns. turhia pelejä (100 katsojaa) ei enää ole. Ja urheilullisuuden ja menestyksen kasvaessa yleisömäärän luulisi edelleen kasvavan, ja sponsorienkin vähitellen kiinnostuvan.
Minuakin kiinnostaisi tietää paljonko naisten liigan häntäpään joukkueet ovat treenanneet kesällä, ja kuinka eli mitä on treenattu? Ja onko kauden aikana enempää kuin 2-3 treeniä viikossa, eli vapaapäiviä aika paljon. Yksilölajeja läheltä seuranneena tiedän, että kansallisen kärjen yksilölajin naisurheilijat treenaavat käytännössä 364 päivää vuodessa (jouluaatto ehkä vapaa), sekä useina päivinä kaksi kertaa päivässä.
Ongelma naissalibandyssä on toistaiseksi ettei se ole edes naisurheiluna kovin tasokasta, oikein kukaan ei tunnu osaavan edes laukoa. Varmaan laji menee pikkuhiljaa eteenpäin kun rosteriin rupeaa tulemaan tyttöjä/naisia jotka ovat pelanneet lajia jo pienestä pitäen ja perustaidot ovat hallussa. Siihen asti ne vähäisetkin naisuhreilun ystävät katsovat muita lajeja.
Kolmatta vuotta nyt seuraan naisten liigaa ja laji on mennyt jo siinä ajassa eteenpäin.mm. Pallon käsittely ja peliajatus on parantunut. Onhan siellä turhia pelejä mutta jokaisessa joukkueessa löytyy aina pelaajia, joiden työskentelyä on kiva seurata.
Kun menen katsomaan naisten pelejä, en odotakaan näkeväni miesten
pallottelua vaan tiedän etukäteen mitä ja ketä seurata.
Talouspäällikkö ei ainakaan saa minulta töitä talouspäällikön hommissa tuolla taloustietämyksellä. Sama asiavirhe kuin AOA:lla lipsahti Sinultakin, jos ette ole tutustuneet tilastoihin niin ei kannata puhua aiheesta josta ei tiedä.
Kerrataan nyt asiaa hiukan, olettamus että ”turhia pelejä ei seuraa kukaan” on väärä eikä perustu mihinkää faktaan, vain Teidän ja ehkäpä suuren yleisönkin olettamus.
– NST:n naiset paras kotiyleisön keskiarvo. mutta 2. huonoin vierasyleisön keskiarvo, 3 sijalle huonoimmissa vierasyleisömäärissä SB Pro. (sijoitukset 3. ja 1.)
– PSS on kerännyt 2 eniten kotiyleisöä, ja 2 eniten vierasyleisöä, (sarjasijoitus 11.)
Pro:n pelit kotona SPV 101 katsojaa ja NST 136, erohan on päätä huimaava ja tuollaisia pelejä jos Pro saa lisää niin talous on huippukunnossa.
Suosittelen tutustumaan noihin lukuihin katsojamäärien osalta, ja huomaatte pian että ne merkityksettömät ottelut ei tässä ratkaise yhtään mitään suuntaan tai toiseen.
Perusmarkkinointi kuntoon, laji menee eteenpäin omaa rataansa, tukieurojen antajat kukkaroa höllemmälle myös naisten osalta, oma lajiväki 100 % tuki myös naisten kehittämiselle ja kaikenlainen käsittämätön väheksyntä mediassa pois.
(juuri näin Arponen, tämä Sinun tapasi ei ole millään tasolla rakentavaa, ei tässä ole muuta kuin tusinajournalistin provosointia jotta juttujasi luettaisiin).
Hölmölän väelle pieni vinkki:
Yksi varma kikka millä oletettavasti tuo ehdottamanne 8 joukkueen sarja voisi nostaa katsojamäärää on se että se pelataan vain Helsinkiläisten seurojen kesken ja näin kaverien ja perheenjäsenten matkat lähipeleihin lyhenee = lisää katsojia…
Mitä tulee noihin edellä mainittuihin nuoriin tähdenalkuihin niin ne kun lunastavat paikkansa suomen kärkipelaajina ja paria junnuluokkaa alemmat siihen heti seuraaviksi, niin sitten ei enää niin helpolla noustakaan c-ikäisinä edustustasolle, sillä tänä päivänä nuorimpia tyttöjunnuja on todella laajasti, työtä tehdään lajin parissa hyvin. Eteläsuomessa pelataan laajaa f-tyttösarjaa eikä g-tyttösarjakaan ole monenkaan vuoden päässä. E-sarjaa pelataan tosi monessa piirissä. Olen ollut seuraamaassa erään seuran talenttitreenejä jossa e-ikäiset pojat ja tytöt samassa niin moni poika kalpeni pallollisessa tekemisessä tytöille. Sille ei voi mitään kun pojilla astuu kuningas testosteroni kehiin niin meno muuttuu ja lujaa. Kun verrataan tyttösäbä tytökiekkoon, niin D-ikäisiä joukkueita on pelkästään eteläsuomessa enemmäm kuin saman ikäisiä tyttökiekkojoukkuieita koko maassa, joten painoarvo on muuttumassa, kunhan vain saataisiin Säbä olympialajiksi ja rahavirrat sekä tunnettuus käännettyä. Futis on ja pysyy kauan edellä juuri tunnettuuden takia.
Tässä hieman tulevaisuuden spekulaatiota tyttöjunnutoimijan silmin.
Edelleen, kun maailmalla tapahtuu jotain kehitystä siihen suuntaan että laji kasvaisi voi jotain tapahtua. Mutta esim MM-kisat eivät sitä kiinnostusta nosta millään tavalla. Ainoastaan finaali ruotsi vs suomi on kiinnostava ja hyvä ottelu. Kyllä nuo muut on niin totaalista kuraa että ei tuollaisia pelejä viitsi katsoa. 33-2 MAAILMANMESTARUUSKISOISSA…. Miettikääpä sitä.. Eikä tämä ole edes ainut ottelu. Sitten kun siihen otetaan esim Suomi-Saksa ottelu missä Saksa jaksoi puolet ottelusta juosta mukana niin yhdessä vaiheessa tuli 6minuutin jakso jossa kumpikaan joukkue EI KERTAAKAAN laukonut, siinä nukahtaa jo virkeinkin juniori, hieromista vain omassa alakolmiossa. Ei muuta kun lisää reeniä, juoksukuntoa, fysiikka, sallitaan kontaktit ja mailahäirinnät. Niin vähän päästä ei edes itse cesar murtaudu kenenkään maalille…
Jaaha, naisten peleihin saadaan katsojia, jos naiset ottavat paidan pois erätauolla…Just. Ehkä niihin tilaisuuksiin on omanlaiset foorumit ja tuskin tuollaisia katsojia halutaan peliareenoille kuolaamaan.
Miksei samaa ehdoteta miesten jalkapalloon? Housut pois puoliajalla, niin saataisiin katsojia lisää!
Kirjoituksessa oli muuten asiaakin, 12 joukkuetta on aivan liikaa. Eikä miesten ja naisten sarjoja kannata verrata keskenään…
Laji menee eteenpäin, mutta voisiko vauhtia kiihdyttää? Seurat ja pelaajat voisivat lähteä yhdessä liiton kanssa, vaikka kotikisojen siivellä viemään eteenpäin projektia jossa vaadittaisiin omalta tekemiseltä enemmän. Tässä muutamia ideoita tavoitteiksi (osa realismia osa idealismia):
1. Joukkuemäärä liigassa ehdottomasti pienemmäksi kahdeksaan tai vähintään 10 joukkueeseen, samalla pelimäärä riittävän isoksi.
2. Määritykset liigakelpoisuudesta pitäen sisällään vaatimukset ainakin valmentajan koulutustasosta, juniorijoukkueista ja niiden valmennuksen tasosta (seuralla oltava esimerkiksi tyttöjoukkueistakin vastaava valmennuspäällikkö), harjoitusolosuhteista, talouden tunnusluvuista. Näistä kaikista olisi raportoitava ja ne käytäisiin säännöllisesti lävitse ko. joukkueiden kesken. Mukana voisi siis olla liigan ulkopuolisiakin naissalibandyn kehitystä haluavia seuroja.
3. Ainakin ”ruuhkasuomen” ulkopuolella seurojen välistä yhteistyötä tiivimmäksi, jotta kaikki lahjakkaat ja innokkaat löytävät tason, jolla kehitys maksimoidaan. Samalla voisi miettiä voisiko esim. siirto- tai yhteistyö sääntöjä kirjata entistä enemmän yhteistyötä ja yksilöiden kehitystä tukeavaksi.
4. Kaikki liigapelaajat ja sinne haluavat nuoret pelaajat muuttaisivat itsekin asennetta enemmän huippu-urheilijan suuntaan. Harjoitustunteja siis rutkasti lisää kunnon elämäntapaurheilijan tyylisesti ja vaatimustaso korkealle. Monta kertaa enemmän harjoittelevat alemman tason yksilöurheilijatkin pystyvät sopeuttamaan treenit arkeen eivätkä hekään saa taloudellista korvausta, onnistuisi varmasti salibandyssakin jos tahtoa on. Aina ei tarvita valmentajaa komentamaan vaan pelaajat voivat itsekin koota tehotreeniryhmiä, joille joku varmasti suostuu laatimaan ohjelmat ja seurojen tuella myös olosuhteet. Omalla tekemiselläänkin pelaajata alkaisivat siis vaatia myös seuroilta ja valmentajilta enemmän tukea ja tällaisten pelaajien kelkkaan olisi helppo hypätä.
5. Markkinoinnissa pelaajat vahvasti esiin omassa yhteisössä eli omassa seurassa, lähiympäristön pienemmissä seuroissa, kouluissa, naapurustossa jne. Lajin positiivinen imago kannattaa hyödyntää.
Tiivistettynä uskon siis että jos laji-ihmiset itse pelaajista lähtien alkavat vaatimaan itseltään enemmän ja arvostamaan tekemistään niin siihen on muidenkin helpompi hypätä mukaan. Aika, energia ja into tähän täytyy tietenkin löytää jostain, mutta homma ruokkisi varmasti itsekin itseään.
Erinomainen ja hyviä kehitysideoita sisältävä kirjoitus!Tahdosta ja oikeanlaisesta asenteesta moni noista kiinni. Jokainen voi minimissään tehdä omat hommansa ”lite bättre” ja homma menee eteenpäin.