Suomi teki tarvittavan ja eteni MM-välieriin 4-1-voitolla Tshekistä

Henri Toivoniemi otti Tshekin maalipaikat viimeistään katseella. Kuva: IFF

Henri Toivoniemi
Henri Toivoniemi otti Tshekin maalipaikat viimeistään katseella. Kuva: IFF

Suomen miesten salibandymaajoukkue selvitti tiensä MM-turnauksen neljän parhaan joukkoon 4-1-voitolla Tshekistä. Peli ei ollut Suomen parasta, mutta riitti silti jatkopaikkaan. Maalinteon aloitti vahvassa viimeistelykunnossa oleva Tero Tiitu (2+0).

Suomi oli alusta alkaen ajoittain pulassa Tshekin karvauksen kanssa, mutta teki silti ottelun ensimmäisen maalin. Tshekin lähdettyä alivoimalla liian hanakasti hyökkäykseen Mika Kohonen katkaisi ja seuranneessa 2vs1-hyökkäyksessä Harri Forsten siirsi sivuun Tiitulle: 1-0.

Toisessa erässä Lassi Vänttinen pudotti kulmasta viivaan Tatu Väänäselle, joka antoi tällä kertaa viuhuvan kiertorannarinsa laulaa: 2-0 ajassa 25.26. Hetkeä myöhemmin Mikael Järvi hämmensi hyökkäyspäässä ja hoiti maaliin ajettuna Suomelle lähivaparin. Apuvalmentaja Mika Ahonen huusi ykköskentän laatikkoon ja Mika Kohonen jakoi Tiitulle pieneen kulmaan, josta Tiitu tälläsi johdon jo 3-0:aan.

Toisen erän loppupuolella tahdolla puolustamaan tullut Oliver Wardi käytti ottelun ruotsalaistuomariparin mielestä vääriä otteita ja komennettiin jäähylle. Seuranneesta ylivoimapelistä Milan Tomasik laukoi toivoa tuoneen kavennusmaalin 3-1 ajassa 38.20.

Kolmannen erän alussa Mika Kohonen kilautti tolppaa ja Mikael Järvi nosti läheltä avopaikasta ohi tyhjän maalin. Lauri Kapanen kuitenkin teki helpottavan 4-1-maalin keskeltä rystyvipillä Tshekin puolustajan hukattua pallon keskustaan.

Tshekki aloitti maalivahti Tomas Kafkan ottamisen penkille jo neljä minuuttia ennen ottelun loppua, mutta Suomen maalissa Henri Toivoniemi hoiti läpi ottelun Tshekin paikat eleettömästi. Näin ollen ei pitäisi olla mitään epäselvyyttä siitä kuka pelaa Suomen maalissa lauantain välierässä ja sunnuntain mitaliottelussa. Toivoniemelle kertyi ottelussa 14 torjuntaa ja Tshekin Kafkalle 16.

Lauantain välierään Suomi saa vastustajan Suomen ottelua tuntia myöhemmin alkaneesta otteluparista Sveitsi-Norja.

Pääkallo.fi kertoo lisää ottelusta myöhemmin illan aikana.

Suomi – Tshekki 4-1 (1-0, 2-1, 1-0)

1. erä: 14.03 Tero Tiitu (Harri Forsten) 1-0 yv.
2. erä: 25.26 Tatu Väänänen (Lassi Vänttinen) 2-0, 27.59 Tiitu (Mika Kohonen) 3-0, 38.30 Milan Tomasik (Patrik Suchanek) 3-1 yv.
3. erä: 52.10 Lauri Kapanen 4-1.

Jäähyt: Suomi 2 min, Tshekki 2 min.

Maalivahdit:
Henri Toivoniemi, Suomi: 1+5+8=14 torjuntaa
Tomas Kafka, Tshekki: 5+5+6=16 torjuntaa

Erotuomarit: Johan Råsbrink ja Håkan Grahn-Gustavsson, Ruotsi.

Yleisöä: 787.

19 comments

  1. Tero Tiitu on edelleen Päällikkö. Antaa muiden järsiä realstikkiä vaihtopenkillä ja Miehen hoitaa hommat!

  2. Hyvä sanavalinta tossa jutussa: ”Maalinteon aloitti vahvassa viimeistelykunnossa oleva Tero Tiitu (2+0)” muutenhan Teron peli oli heikkoa. Kaksinkamppailuissa jäi kakkoseksi ja anto useita harhasyöttöjä keskustaan, joista kyllä jatkossa rokotetaan.

  3. Ei minusta, eri tyyliset pelaajat pelaavat erilaista roolia. Kettunen halusi tuohon kenttään vähän muutoksia ja teki niitä.

    Järven Mikke oli kyllä taas pallolisena huono, on itseasiassa ollut huono koko kisojen ajan. Jatkuvasti huonoja valintoja pallon kanssa.
    Vänttinen toinen turisti tänään. Noh, jos alkaa ruuti kuivumaan tästä eteenpäin niin annetaan anteeksi.

  4. mitähän hakkaraisella on sanottavana siihen, että salibandyliigan pistepörssin top25:tä on maajoukkueessa mukana 5 pelaajaa ja näistäkin 3 oli pelin villassa?

  5. En ole Hakkarainen, mutta vastaan silti. Yritän olla mahdollisimman nopea analyysissäni. No niin täältä tulee. Oletko valmis?

    Roolitus

  6. olisiko joukkue pitäny valita pistepörssin perusteella et top20:tä kaikki ukot mukaan ja kultaa olisi tullu???!!!! 😀

  7. Kyllä ”ahaa!!”, juuri niin mustavalkoista on elämä ja etenkin sähly.

  8. Off topic…muutamat mm-kisat katsoneena ihmetyttää tuo lohko jako,miten voi vuodesta toiseen olla että suomi pelaa tsekkejä,sveitsiä ja saksaa vastaan kun taas ruotsin eka kova peli tulee semi/ finaalissa. Vähän sama kuin tenniksessä 1.ja 2. Sijoitetut pelaavat vastakkain vasta finaalissa. Ruotsi naputtelee unkaria ja australiaa vastaan 30-0 pelejä,mut ei valiteta kun alla on jo pari kovaa peliä ennen kuin geimit vasta alkaa. Voisko suomen ja ruotsin lajiniilot vaikka kehittää näidenkin maiden peliä niin päästäis joskus sinne olympialaisii

  9. Tässä jonkunlainen mutu-tuntuma miten lohkot kisoihin määräytyy – maailmanrankingin mukaan.

    1. Suomi, 2. Ruotsi, 3. Tshekki 4. Sveitsi eri lohkoihin

    (Tshekin ja Sveitsin tilannetta en varmuudella tiedä kumpi 3 viime kisojen perusteella uskoisin olevan näinpäin)

    Tämän jälkeen ranking 5:n (Viro) 4:n kanssa samaan lohkoon. (Oisko niin et nää on päässy suoraan kisoihin ja muut karsinut.)

    Tämän jälkeen karsintojen paras 6 (Latvia) 3 kanssa samaan lohkoon jne.

    Joku tietänee paremmin mut luulisin et systeemi menee jotenkin em tavalla. Niin ja sitten on vielä jonkunlaiset kiintiöt aasialle ja pohjois-amerikalle.

  10. Jep Keke ja Ahaa… Mutta onko hyvää roolitusta se, että otetaan vain puolustavia jyriä ja karvaajia? Jonkun pitäisi laittaa palloa pussiinkin ja tarjoilla näitä mahdollisuuksia.

  11. Saako aikaisemmin tehdyistä maaleista eteen peleissä? Yksi jokaista kymmentä tehtyä maalia kohti? Täytyypi avata IFF sääntökirja ja tavata se oikein Lontoon murteella, kun on toi mennyt täysin ohi.

  12. saako tekemättömistä maaleista sääliä ja vastustajat antavat tehdä? mikke järvi saa tilaa, kun on ollu pipi.

  13. Ja kuusi s.koskee kentälle kun oli nii loistava kanadaa vastaan eks nii? 😀 järvi on pisteiden valossa pelannu kehnosti mut kattokaa millasta duunia se tekee alakertaan ja kuinka kaksinkamppailuita voitetaan. Ruotsi on helkkarin fyysinen joukkue nuoria urheilullisia jätkiä joukkue täynnä. Jos sveitsi kaatuu ja ruotsi kohdataan tarvitaan jätkii jotka voittaa fyysises pelissä, saa horjutettuu niitten nuorten jätkien itseluottaamusta ja samalla syö niiden peli intoo. Siinä on paikka mihin suomen pitää ruotsii vastaan iskee, jos ja kun ne swedut kohdataan. Kertokaa jos ootte sitä mieltä et koski on myös fyysisen pelin mestari.