Ruotsi ja Suomi kohtasivat lauantaina Boråsissa salibandyn jo perinteisessä Finnkampenissa. Kokonaistulos oli myös perinteinen: naapuri vei ottelun murskalukemin (11-1).
Finnkampeneiden historia ei todellakaan Suomea mairittele.
Miesten kohtaamisessa murskatappio onnistuttiin kuitenkin välttämään. Takkiin tuli vain 7-4. Ennakkoon pelättiin suoranaista löylytystä, kun Suomi oli matkassa rajusti nuorentuneella ryhmällä maailmanmestareita vastaan.
Salibandyyn pienehkö tappio ei anna aihetta suureen huokaisuun. Suomi aloitti pirteästi, mutta kokonaisuutena isännät tanssahtelivat rutiinivoiton selvällä maalierolla. Maailmanmestareiden suoritustaso oli kaukana Zürichin finaalin tekemisestä. Puolessa välissä sinivalkoiset vielä johtivat 1-2, mutta sinikeltaiset veivät loppupuoliskon 6-2. Viimeinen kymmenen minuuttia päättyi Ruotsille 4-1. Mika Moilasen kolmas maali kolme sekuntia ennen loppua oli kosmetiikkaa. Oikeammin lukemat olivat siis 7-3.
Itse asiassa lukemat piti säällisinä Eero Kosonen erinomainen maalivahtipeli. Toisin kuin MM-finaalissa tai Suomen cupin loppuottelussa, Kosonen oli nyt liekeissä. Näppeihin jäivät niin ruotsalaisten pakkien viivapommit kuin lähitorjunnat. Kosonen oli Suomen ehdottomasti paras pelaaja huolimatta Moilasen hattutempusta. Ilman Kososen huippupeliä Suomi ei olisi ikinä johtanut ottelua vielä puolessa välissä.
Nykysalibandy hakusessa
Ottelun alku antoi myös hieman virheellisen kuvan Suomen pelaamisesta. Mitä pidemmälle ottelu meni, sitä selvemmin kävi esille sinivalkoisen pelaajiston kapeus ja viisikkopelin köyhyys. Suomi oli täysin Jani Kukkolan ykkösviisikon varassa. Oscar Hännisen Oilers-kenttä ja TPS:n Teemu Aaltosen johtama kolmonen olivat melkoisessa pesukoneessa.
Viisikkopelissään Suomi pystyi parhaimmillaan ainoastaan perinteiseen vastahyökkäyssalibandyyn. Peittävä, passiivinen mökki (1-2-2) makasi matalalla ja katkoista pyrittiin iskemään nopeasti vastaan. Syvällä omassa päässä oltiin sentään aktiivisia: pelattiin alueellista miestä ja jopa tuplattiin kulmaan. Aluksi resepti toimi, koska Ruotsi oli ylimielinen, menetteli palloja helposti ja levisi hyökkäyksessään laidoille. Suomen oli helppo kääntää peli katkoista keskustan kautta. Se toimii parhaimmillan hienosti.
Kun Ruotsi alkoi olla huolellisempi, kierrättämään palloa koko hyökkäysalueellaan ja miehittämään myös keskustaa, ei peli enää kääntynytkään niin nätisti. Tämän jälkeen Suomen hyökkäyseväät alkoivat olla syöty. Välillä päästiin kyllä suoralla hyökkäyksellä kohti naapurin maalia seinäsyötöillä laidoista, mutta senkin Ruotsi oppi ottamaan yhä paremmin. Pitkää hyökkäämistä Suomella ei ollut. Loppua kohden maalipaikat olivat siis vähissä, kun ainut ylivoimakin tuhlattiin. Itse asiassa Suomi oli vaarallisempi itselleen kuin Ruotsille, kun se hyökkäsi järjestäytynyttä puolustusta vastaan. Keskialueen virheitä tuli tolkuton määrä. Kosonen oli niissä pelastava enkeli.
Tässä tilanteessa paikkoja olisi voinut yrittää luoda karvauksen avulla. Mutta valmennus ei missään vaiheessa ainakaan saanut aktivoitua karvausta. Kolmonen vaihtoi enemmän kahteen kärkeen kolmannessa. Tasoi säilyi kuitenkin samana. Yhteisiä harjoituksia ei käytännössä takana ollut. Silti pelaajistosta olisi varmasti löytynyt osaamista työntämiseen keskialueelta prässiin – tai edes tilanneprässiin hyökkäysten jälkeen. Jostain syystä muutosta ei kuitenkaan nähty.
Suomen pelaamisesta voisi siis antaa kokonaisuutena tylyn arvion: materiaalin kapeus, ei aktiivisuutta keski- ja hyökkäysalueen puolustamisessa (ei prässiä, ei työntämistä), ei monipuolisuutta hyökkäyspelissä, surkeaa ylivoimaa. Sanalla sanoen: ei tietoakaan nykyaikaisesta huippusalibandystä. Pahimmillaan mieleen tuli 90-luvun Ruotsin kohtaamiset. Pasi Kotilaisen Pääkallo.fi:n Vieraskynän arvioon, että ottelu oli ”erittäin positiivinen yllätys”, ei voi millään yhtyä.
Vaikka Kotilaisen liioittelu ei kestä tarkempaa analyysiä, liian ankarakaan ei voi olla. Pitää muistaa lähtökohdat. Joukkue oli todella nuori ja kokematon. Takana ei ollut yhteistä harjoittelua. Tätä taustaa vasten pelaaminen ei ollut yllätys eikä sitä voida täysin tyrmätä. Täytyy nähdä oppi sekä tuloksen että pelaamisen takaa.
Happeen miehet onnistuivat
Oppi numero yksi tulee yksittäisten pelaajien suorittamisesta. Ainakin Kukkola, Moilanen ja Tatu Väänänen ovat Suomelle korvaamattomia kokeneita johtajia. Maailmanmestareista Oscar Hänninen sopii pelitapaan. Kosonen antoi kovan näytön maalilla. Uusista nimistä Happeen Jonne Junkkarisessa ja Classicin Asser Jääskeläisessä on todellakin ainesta hyökkääväksi puolustajaksi, vaikka muutama haasto meni liian pitkälle. Uusvanhoista Jami Mannisesta voi kehittyä hyvin nopeasti kansainvälisenkin tason snaipperi. Toisesta Happeen tykistä Veli-Matti Hynysestä olisi mahdollista saada vielä paljon irti, vaikka ikää on ”jo” 29. Toivotaan, että Happee pääsee koviin kv-peleihin.
Casper Pfitzner, Perttu Pajukoski ja Miko Kailiala tarvitsevat selvästi lisää jalkanopeutta. Ilman sitä Ruotsia vastaan on vaikea pärjätä. Peter Kotilainen ja Joni Järviö ovat sen luokan lupauksia, että heidät pitää ehdottomasti ottaa rinkiin, vaikka peliaikaa ei nyt tullut (Kotilainen sairastui ottelupäivänä).
Hyrrät vastaan tornit
Toinen kiistaton oppi koskee pelitapaa. MM-finaalin murskajaisten jälkeen ilmaan nousi kysymys, onko suomalaisessa pelitavassa jotakin vikaa? Pitäisikö täällä alkaa seurata Ruotsia? MM-finaalin perusteella tällaiset päätelmät olisivat täysin päättömiä. Sen pahimmassa vaiheessa, toisen erän alkupuoliskolla Suomi ei pelannut mitään pelitapaa. Kysymys ei ollut pelitavasta vaan toteutuksesta. Tuli black out. Mayday. Olisi sitä paitsi aivan järjetöntä alkaa seurata Ruotsia, joka on itse asiassa osittain kopioinut suomalaistan pelitapaa: lyhytsyöttöpeliä ja aktiivista puolustuspeliä.
Lauantain ottelu onkin syytä katsoa todella tarkasti tästä näkökulmasta. Miten Suomi pelasi, kun se sai onnistumisia? Mitä ne hyvät välähdykset kertoivat? Mikä oli niiden viesti?
Tällaisen analyysin perusteella johtopäätökseni on selvä. Ruotsi kannattaa haastaa omilla aseilla. Suomalainen pelaaja on tyypillisesti varsin pienikokoinen, joka on parhaimmillaan nopea ja taitava. Lyhytsyöttöpeliin sopiva lajiliikkuminen on kohdallaan: pelaaja on kuin hyrrä, joka kääntyy sulavasti akselinsa ympäri. On turha lähteä haikailemaan joukkuetta, jossa suurin osa pelaajista olisi kim nilssoneita, nilsberthejä ja kanebjörkejä. Heitä ei kertakaikkiaan ole. On viisaampaa panostaa siihen, että Suomen pienemmät hyrrät pyörivät Ruotsin tornien välissä ja ympärillä kuin herhiläiset. Hetken rauhaa ei ole. Tornit kaatuvat yhteisvoimalla. Viisikkopelissä tämä tarkoittaa suomalaista lyhytsyöttöpeliä ja aktiivista koko kentän puolustamista. Valittua linjaa ei tarvitse muuttaa. Sitä, jota on noudatettu jo viimeistään vuodesta 2004 saakka.
Tämä on pelitapa. Tarkemmat pelisysteemit ovat sitten toinen kysymys. Esimerkiksi puolustuspelin systeemeitä on syytä pohtia paljon ja tarkasti. Seisova mökki ei ainakaan ole mikään ratkaisu.
Kuka olisi sitten paras kansainvälisen tason valmentaja johtamaan nuorennettua joukkuetta, joka on jatkuvasti herhiläisenä vastustajan kimpussa? Parhaat näytöt tästä on kahdelle miehellä: Petteri Nykyllä ja Akseli Ahtiaisella.
Nyt on pakko kysyä analyytikoilta miten ”Maailmanmestareista Oscar Hänninen sopii pelitapaan.” hän sopii pelitapaan? Voisi tehdä jokaisesta pelaajasta, mutta nyt keskityn häneen. Tarkoitushan on pelata maailman nopeinta pelitapaa, joten olisi mukava kuulla jotain perusteluja miten sopii tähän pelitapaan. Maailman nopeinta peliä mielestäni on hyökätä ensimmäisenä niin nopeasti vastustajan maalia kohti kuin mahdollista, eikö vain? Muutoinhan peli ei voi olla maailman nopeinta. Mieleeni jäänyt kyseisen pelaajan kohdalla, kun saa pallon omalla puolustusalueella niin ensimmäinen suunta ei ole vastustajan maalia kohden, vaan ”rauhoittaa” tilanne. Tällöin vastustaja ehtii tukkimaan ja ollaan 5vs5 pelissä, eli nopea kääntö jää käyttämättä. Miten tällainen pelaaminen on maailman nopeinta? Tottakai pelissä on hetkiä jollain pitää pystyä pitämään palloa ja rauhoittamaan tilanne, mutta ensimmäinen prioriteetti se ei voi olla mikäli pelaa nopeinta peliä. Tätä tuskin voi kiistää.
Ei nopea peli ole ainoastaan sitä että mennään miljoonaa kohti vastustajan maalia. Hakkarainen voisi tähän vähän selittää mitä tarkoittaa nopeimmalla pelillä.
Kuten jare sanoi, ei nopea peli ole ainoastaan sitä että mennään kohti vastustajan maalia kokoajan. Se on juurikin näin, mutta ensimmäinen prioriteetti se on oltava jos pyrkii pelaamaan nopeinta peliä, kuten tuossa ensimmäisessä kommentissa lukee. Vielä tuosta ylempää ’Tottakai pelissä on hetkiä jollain pitää pystyä pitämään palloa ja rauhoittamaan tilanne’. Eli kokoajan ei siis mennä miljoonaa. Ruotsihan voitti MM-finaalin juuri tällaisella pelillä, suunta välittömästi pallon saatua kohti Suomen maalia. Tilanteessa kun peliä ratkaistiin.
Kiitos Hakkarainen, hyvä että saadaan keskustelua maajoukkueesta, sen pelitavasta ja pelaajista.
Kuitenkin olen nyt kriittinen tähän sinun kokonaisuuteen eli liian teoreettinen analyysi tällä kertaa. Herätti nyt enemmän kysymyksiä kun ratkaisuja.
Lähdit purkamaan peliä yksilöiden kautta, ihan ok sekin mutta pelitapaa ei kyllä pelaajat valitse, kyllä se on valmennus joka oli päättänyt mökistä.
Pelaaja analyysin pohjaksi olsi hyvä olla esim pelin +\- tilasto ja eikä musta tuntuu heitot.
Olen samaa mieltä pääosin onnistujista mutta miten sait Hännisen heidän joukkoon, katsottinko me samaa peliä?
Toinen väite että Pajukosken, Pfitznerin ja Kallialan jalka ei riitä ruotsalaisia vastaan, tästä ei kyllä löydy esimerkkejä, ainakaan lauantain pelissä, kertaakan ei tehty nopeaa suunnanvaihtoa, eikä siis yritetty haasta vastustajia kakkos- ja kolmosketjuissa vauhdissa eli missä kohtaa jalka ei riittänyt?
Lauantain ottelu onkin syytä katsoa todella tarkasti tästä näkökulmasta. ”Miten Suomi pelasi, kun se sai onnistumisia? Mitä ne hyvät välähdykset kertoivat?
Tästä olen samaa mieltä mutta johtopäätelmästä en, siis että suomalaiset pelaajat ovat pääsääntöisesti pienikokoisia, eikö sinun pelitapaasi sovi nykyiset nuoret ja kookkaat pelaajat, vastakkaisia esimerkkejä on kyllä tässäkin joukkueessa ja varmasti ruotsalaisten vertoisia.
Valmentajista täysin samaa mieltä, Nykky-Ahtiainen toimii takuulla.
Jani, tähänkin kirjoitukseen ymppäsit termin herhiläiset, jopa kaksikin kertaa. Kiitos siitä, että tällä kertaa et käyttänyt sitä kuitenkaan maajoukkueen nimenä, vaan liikkumista kuvaavana kielikuvana. Sellaiseksi se soveltuu.
Nyt on Herra Hakkaraisenkin hyvä muistaa oma käsitys pelaamisesta, joka ei kovin vahva ole – näyttöjen perusteella. Samalla asioiden tutkiminen käytännössä on aiva eria asia, kuin paperilla pyörittely tai nuolien piirtäminen.
Boråsin peli oli pelaajien katsastusta, ei muuta. Siellä saatiin taas hyvää tietoa siitä, että muutamalla liigassamme hyvin pärjäävällä ei ole mitään asiaa kv-peleihin. Valitettavasti. Puheet mm. karvaamisen nostamisesta vaikkapa edes yhdeksi keinoksi eivät käy noin vaan. Kun takana yhteisellä ryhmällä on 1-2 harjoitusta, niin aika perusmuotilla mennään.
Myös mahdollisten päävalmentajakandien kohdalla on hyvä muistaa muutama asia. Nykky tarvitsee ympärilleen ryhmän, joka valmentaa joukkuetta. Nykky on mentaalipuolen mestari, joka johtaa joukkuetta. Joten mukaansa hän tarvitsee tutun ryhmän ympärilleen. Nuorien kehittäjä? Todennäköisesti ei..
Pelanneessa joukkueessa oli näitä herrankin vaatimia pelaajia. Näytöt vain olivat erittäin heikkoja, joka olikin jo tiedossa ainakin kärkipään valmentajilla. Kettusen suurimpiin heikkouksiin onkin kuulunut liiallinen yleisen mielipiteen kunnioittaminen. Se sumensi lopullista ryhmää. Vaikkapa paljon puhuttu Koski ei tule olemaan ryhmässä jatkossakaan. Pelitaito kaikkinensa riittää vain kärkipään takana olevia maita vastaan. Näin se vaan on.
Ruotsin joukkueessa fyysisyys on erittäin suuressa arvossa. Pitää olla tietyssä iskussa voidakseen pelata parasta peliä. Koskelaiset, Johanssonit, Kosket ja kumppanit eivät tähän pysty. Naapurilta ei löydy ensimmäistäkään yhtä heikkoa fyysistä peluria.
Siksi näiden ” pienten hyrrien ” suosiminen Hakkaraisen puolelta on käsittämätön arvio. Pieniä pelaajia meillä on vain T. Väänänen, joka eroaa muista olemalla vahva urheilija. Pelaajan ei tarvitse olla 190cm pitkä ollakseen hyvä. Urheilija hänen on kuitenkin oltava! Sitä ei vieläkään kaikki maajoukkueessa ole, siis sanan varsinaisessa merkityksessä.
Ruotsi EI ole matkinut Suomea. Heillä oli yksi huonohko turnee 2010. Nyt joukkue on supervahva ja jatkumo tulee olemaan pitkä & antoisa..valitettavasti.
Joukkue tarvitsee vahvan valmennuksen, joka osaa johtaa joukkuetta ja tietty pilke silmäkulmassa. Siinä Nykky joukkoineen oli mestari. Muut syyt pudottivat mestarivalmentajan palliltaan.
Paljolti samansuuntaisia ajatuksia tuo peli kokonaisuutena mielessäni herätti. Ehdottomasti olisin kaivannut lisää pelirohkeutta tuollaiseen ”testipeliin”. Aktiivinen, haastava pelitapa ja olisi katsottu sen mahdollisuudet. Mitä menetettävää? Nyt Kettunen itsekin totesi viestin olleen joukkueelle ”puolustuksen kautta 1-3-1:sellä” = passiivinen tapa. Naapuri sai aivan liikaa tilaa rakennella ja siirrellä palloa rauhassa. Tornit pitivät palloa niin, että sitä eivät pienemmät oikein pois niiltä yltäneet ottamaan, ja sen vuoksi syöttöketju ja pitkä hyökkäys vain jatkui ja jatkui. Niinpä olisi pitänyt näkyä paljon enemmän tuplauksia ja vahvaa 1 vs. 1 haastamista, jotta pelivälinettä olisi saatu lainattua enemmän. Yksi peli, mitä siitä jos haalarihommissa takki olisi tyhjentynyt? Ja se nopea pelin kääntö, suoraviivainen pelaaminen ylöspäin, pallottomien liike, jolla syöttölinjat auki, poikkarit ja niistä ratkaisut ykkösellä, niitä kaikkia kaivattiin mutta vähän saatiin. Kotoinen liigamme ruokkii edelleen liikaa toivottoman hidasta alakolmiohieromista ja seisoskelevaa pelityyliä. Siellä on vain pari poikkeusta modernimpaan suuntaan. Kansainvälisissä peleissä ysärityylin eväät on jo syöty. Moinen pelitapa pitäisi oikeastaan kieltää kilpailusäännöissä 🙂 Jos ”vanhan valmentajan kierrätyspäivät” edelleenkin jatkuvat, niin ei voi muuta kuin toivoa, että kaveri/kaverit ovat uusiutumishaluisia ja -kykyisiä, ja uskaltavat hakea rohkeasti uutta, vaikka me täällä heitä nimettöminä puukotammekin, jos ei tulosta heti tule.
Vain kerran herhiläiset ja sekin pienellä kirjoitettuna. Parempaan päin, kiitos.
Pelitavasta olisi mielenkiintoista kuulla Hakkaraisen kommentointia. MM kisat vedettiin läpi pyörremyrskyllä ja jopa sisäpiiristä kantautuneiden tietojen mukaan pelaajatkaan eivät pidä sitä oikeana tapana peluuttaa läpi kisojen. Itse olen totaalisesti ko pelitapaa vastaan ja ainakin viime kisoissa svedut näyttivät ettei se toimi heitä vastaan. Nykyinen valmennusjohto piti.siitä kuitenkin kiinni kynsin hampain ja tulos on nyt tiedossa. Hra Hakkaraiselta haluaisin kuulla näkemyksiä siitä onko ko tapa pelata hyvä vai huono. Oman näkemykseni mukaan kyse on tehosteesta, joka voi pelin sisällä auttaa. Paino sanalla voi. Mutta se ei voi missään nimessä olla kokoaikainen tapa pelata. Svedut pelasivat kisat läpi melkeinpä vakiokentällisillä ja se toi mestaruuden. Arvioisin, että pyörremyrsky oli suurin yksittäinen syy tappioon finaalissa ja melkein myös välierässä. Vad tror du Hakkarainen?
Nimimerkki ”Hyvä analyysi” osuu asian ytimeen tuossa ”vanhan valmentajan kierrätyspäivät” -kommentissaan. Liitolla on tuolla koulutukser käyneitä nuoria koutseja vaikka kuinka. Näitä pitäisi saada pikkuhiljaa liigaa kohti. Ei enää näitä väsyneitä, jotka ei haluakaan oppia uutta, kuten Ruokoset, Bladit, Myllyniemet jne. Jossain 2.divarissa tai naisten sarjoissa on vaikea kehittää pelitapaa laiskojen säkkien kanssa. Tsori vaan.
Herätys Hakkarainen!
Sinä jolla ei ole mitään näyttöjä valmentajana ja joka et osaa edes enään analysoida näitä pelejä niin poistuisitko hiljaa taustalle. Sinun analyysisi on ne jotka on jääneet johonkin kivikaudelle ja ainoa mitä haet on Kettusen suolaaminen päivästä toiseen vaikka et itse ymmärrä nykypäivän salibandysta mitään!
Ryhmä joka nyt Ruotsissa oli onnistui yllättävän hyvin ja Kotilaisen Pasilla on näköjään nykypäivän näkemystä vanhan huippupelaajan silmin mikä sinulta Hakkarainen myös puuttuu. Peli oli tasainen 30min ja Suomi pelasi hyvin, eikä siihen tarvittu mitään Kososen haamutorjuntoja vaan ihan perusmeinikiä mitä peleissä yleensäkin tapahtuu. Suomi pelasi todellakin lähtökohtiin nähden hyvin ja toteutti kiitettävästi sitä pelitaktiikkaa jonka Kettunen ja kumppanit olivat voineet tuolle kokemattomalle ryhmälle lyhyessä ajassa ohjeistaa. Tuon avoimempaa ei olisi voinut edes pelata tuolla ryhmällä, koska kiistatta tuli ilmi se tosiseikka että KV pelaaminen on ihan muuta kuin liigassa hyrrääminen. Se että peli muuttui puolenvälin jälkeen oli Ruotsin hyvyyttä, olihan kentällä melkein MM Kultaa voittanut joukkue, joten olisihan ollut ihme ellei se nippu olisi Suomen kokematonta ryhmää vienyt!?! Kirjoitit että oikeat numerot olisivat olleet 7-3, miksi?? Moilanen teki maalin ja peli päättyi 7-4! Samalla tavalla voitaisiin kirjoittaa että peli päättyi 5-4, koska Ruotsin kaksi viimeistä tuli hieman huolimattomasti pelanneen Suomen puolustuspelin seurauksena kun peli oli lähes päättymässä. Pelihän oli loppujen lopuksi paljon tasaisempi kuin kirjoitit ja Suomi tosiaan pelasi hyvän ottelun lähtökohtiin nähtynä.
Miksi tarjoat aina tilalle Nykkyä? Onko hän sinulle joka et osaa itse valmentaa jonkinlainen ihmemiehesi, Mac Gyverisi?? Tiedätkö Nykyn valmentamisesta itseasiassa mitään? Tiedätkö sitä että MJ pelaajat ovat kertoneet että Nykky ei vetänyt MJ aikanaan YKSIÄKÄÄN harjoituksia! Nykky ainoastaan jutteli psykologisesti hauskoja juttuja ja sai sillä ilmapiirin rennoksi. Se toimi kun kasassa oli kokeneista pelaajista muodostunut ryhmä, se toimi koska apulaisina oli huippuosaajat Kettunen ja Jäntti jotka kantoivat vastuun harjoittelusta ja pelitaktiikoista. Nykky vain keräsi klamuurin kuten eräs MJ pelaaja sanoi. Jäntti ei ole edes enään jatkamassa Nykyn aisaparina Sveitsissä, jos mies siellä jatkaa, koska Jussi ei jaksa enään tehdä hommia yksinään.
Jos Suomi haluaa jatkossa nousta taistelemaan MM kullasta, mikä vie kyllä aikaa, oli valmentajana kuka tahansa – ainoa oikea valmennustiimi on Kettunen, Jäntti, Ahtiainen! Nykystä ei ole nuoria opettamaan ja se aika meni jo jossa voi vain paistatella julkisuudessa suurena mestarina kun muut tekevät taustalla duunin!
Hakkarainen, avaa silmäsi itse ja tule 2010 luvulle!
Aamen.
Loistava kirjoitus Jooseppi!!! Aamen.
No on tossa aika paksuakin, jos ainoa vaihtoehto on Kettunen? Kyllä tolla MM-turnauksenkin näytöillä jotain painoa on, eikä se ihan putkeen menny!
1. Nopeen hyökkäyspeliin salibandyssä kuuluu tietenkin salamannopea kääntöpeli. On totta, että Hännisen suurimpia vahvuuksia ei ole nopea pelinkääntö. ”Hyrränä” hän kyllä sopii pelitapaan. En kuitenkaan näe häntä yhtä ehdottomana konkarina kuin esim. Kukkolan.
2. Nopeaan salibandyn hyökkäyspeliin kuuluu kuitenkin myös hidastus välillä: esim. vastustajien vetäminen itseensä, jotta tilaa syntyy muualle. Tärkeintä on kuitenkin olla kokonaisuutena nopeampi kuin vastustaja.
3. Pfitznerin, Pajukosken ja Kailialan jalkanopeutta on hieman vaikea alkaa kirjallisesti dokumentoimaan. Itse katsoin heidän tekemistään niin, että lisää sitä tarvitaan. Lahjakkaita pelaajia ovat kyllä kaikki.
4. Pyörremyrskypeluutuksesta: mielenkiintoista on, että Prahan ja Helsingin kisojen jälkeen kukaan ei kritisoinut tätä. Nyt kritisoidaan. Samu Kuitunen toi sen maajoukkueeseen ennen Prahan kisoja. Sen toimivuus riippuu varmasti joukkueesta.
5. Eniten olen nykyisestä kv-pelistä oppinut maajoukkuevalmentajilta itseltään, mm. Kettuselta. Linkkaamani Iltalehden blogin kirjoitus on Kettusen pelikirjan esitys. Minulla ei mitään Kettusta vastaan, päinvastoin. Mielestäni on vain parempia vaihtoehtoja tällä hetkellä päävalmentajaksi.
6. Yksin Nykky ei tee yhtään mitään. Hän tarvitsee oikean valmennustiimin avukseen. Silloin homma toimii. Nykky on pikemmin GM kuin perinteinen valmentaja.
Miksei Aaltosen pelistä mitään arviointia?