Vastustajaa parempi alku, 1-0-maalin jälkeen alakynnessä, lopussa taistelulla vielä peliin mukaan, mutta lopulta salibandyssä pieni 5-3-tappio. Siinä oli Classicin tarina lyhykäisyydessään ensimmäisessä välierässä SPV:tä vastaan.

Ottelun jälkeen Classicin päävalmentaja Jarkko Rantala keskittyi kommenteissaan korvien väliin:

– Henkinen valmius pelille oli todella huono. Toisella erätauolla piti yrittää väkisin löytää pelaajia, jotka ovat valmiita pelaamaan, sillä tänään näytti, ettei edes pelattu voitosta. Kaikki lähtee valmistautumisesta. Kaikki tapahtuu nopeammin ja paremmin kentällä, kun ollaan täysin hereillä alusta saakka.

Rantala tuntee varmasti joukkueensa. Ei ole myöskään mitään syytä olettaa, että nämä kommentit olisivat vain hämäystä. Tv-haastattelussa ottelun jälkeen Rantala vaikutti olevan aidosti tätä mieltä. Classicin henkinen vireystila ensimmäisen välierään ei siis ollut oikea.

Henkinen, tarkemmin sanottuna mentaalis-sosiaalinen vireystila on tietenkin joukkueurheilun yksi perusasia. Ilman optimaalista henkistä vireystilaa välieräottelua voi tuskin voittaa edes salibandyn kaltaisessa amatöörilajissa. Pahimillaan se romahduttaa kaiken, jos joukkue on esimerkiksi mentaalis-sosiaalisesti täysin lukossa .

Silti joukkuepallopeli ei ole vain henkien taistoa. Se on joukkuepeli, joka tapahtuu kentällä. Vastakkain ovat kentälliset, salibandyssä normaalitilanteessa viisikko ja maalivahti. Myös viisikkopeli siis vaikuttaa pelin kulkuun merkittävästi korvien välin ja monien muiden tekijöiden kuten fysiikan lisäksi. Onkin parempi ajatella, että nämä kaikki osa-alueet ovat pelikokonaisuuden osia, jotka vaikuttavat toisiinsa ja joihin myös pelikokonaisuus vaikuttaa. Peliä on mielestäni parasta ajatella kokonaisvaltaisesti. Sikäli sitä voisi verrata puuveneeseen, joka on rakennettu laudoista: pelin eri osa-alueista. Kun laudat tukevat toisiaan, vene liikkuu jouhevasti veden pinnalla. Mutta jos yksikin lauta pettää, vene uppoaa.

Rantalan kannattaisi siis miettiä myös Classicin viisikkopelin rakennetta. Siinä on nimittäin roimasti parannettavaa. Oikea rakenne helpottaisi optimaalisen henkisen vireystilan löytämistä varsinkin pelin aikana. Silloin peliä olisi pelaajien helpompi pelata. Kun peli sujuu, nousee joukkueen henkinen vireystila parhaimmillaan flow’hun.

Mitä Classicin viisikkopelin rakenteessa pitäisi korjata? Puolustuspelin Rantala on saanut puolivälieräsarjan aikana melko hyvää kuosiin. Ongelmat löytyvät pikemmin hyökkäyspelistä. Lyhyesti sanottuna Classicin pelaajien etäisyydet ovat liian pitkät, kun pallo on joukkueella. Kaksi puolustajaa rakentaa peliä leveällä ja hyökkääjät pörräävät syvällä. Pallon kanssa ei juuri haasteta vastustajan viisikon väleihin. Joudutaan antamaan pääsääntöisesti vaikeita pitkiä syöttöjä. Vaikka Classicistä löytyy käsiä kuin toiminnanjohtaja Pasi Peltolalta aikoinaan, hyökkääminen olisi helpompaa, jos pallollisella olisi vähintään kaksi lyhyen syötön paikkaa. Ideaalitilanne olisi, jos pallollinen ja pallottomat olisivat vielä liikkeessä. Silloin Classic pääsisi SPV:n viisikon ja pelin sisään: vastustajan viisikon väleihin keskelle. Usein tämä johtaisi laukaisupaikkaan parhaalta maalintekoalueelta Peliveljien veskarin edestä. Tästä SPV:n ykköskenttä näytti hienoa esimerkkiä ensimmäisen välierän toisessa erässä.

Numeroin ilmaistuna Classicin viisikon rakenteen tulisi olla pikemmin liikkuva 1-3-1 (kuten SSV:llä jo vuosia) kuin nykyinen melko seisova 2-3, 2-1-2 tai 2-2-1. Silloin etäisyydet olisivat lyhyet ja tuet löytyisivät joka puolelta, myös leveältä ja syvältä. Silloin hyökkääminen olisi helpompaa ja vaarallisempaa, varsinkin jos syöttöpeliin yhdistyisivät haastot vastustajan viisikon väleihin. Silloin peli-ilo alkaisi kasvaa.

Nyt Classic joutuu hyökkäyspelin rakenteensa vuoksi ”desperado-salibandyyn”, jossa ainoastaan uskomattomalla tunnetilalla kyetään haastamaan SPV. Niin kovaa tunnetilaa on kuitenkin vaikea pitää yllä koko ottelun ajan. Classic joutuu epätoivoiselta näyttävään taisteluun parempaa SPV:tä vastaan. Kaikki on yhden kortin varassa.

Rakenteet siis kuntoon, Rantala, niin desperado voi muuttua dominaattoriksi.

Tämä kausi taitaa kuitenkin olla liian lyhyt näin syvälliseen muutokseen, vaikka Ray Backmanin ajan pelaajat ovat osanneet pelata 1-3-1:tä. Se edellyttäisi nimittäin myös kepeämmin ja ketterämmin, sanalla sanoen lajinomaisemmin liikkuvaa joukkuetta.