Tulospalvelun toimiminen epävarmaa ennen kautta – edessä siirtyminen ”karvalakkimalliin”?

Tämä tulospalvelu toimii tälläkin hetkellä.

Tältä näyttää Salibandyliiton uuden tulospalvelun testiversio. Todennäköisesti kausi alkaa kuitenkin varajärjestelmän turvin.
Tältä näyttää Salibandyliiton uuden tulospalvelun testiversio. Todennäköisesti kausi alkaa kuitenkin varajärjestelmän turvin.

Salibandyliiga ilmoitti torstaina tiedotteessaan, ettei tulospalvelun valmistumista voida taata viikon päästä käynnistyvän liigakauden alkuun. Tilanteesta kärsisivät Salibandyliigan lisäksi myös muut Salibandyliiton alaiset sarjat.

Pääkallo.fi kertoi aiemmin Salibandyliiton uuden tulospalvelun ongelmista. Liiton kilpailupäällikkö Ari Vehniäinen vahvisti haastattelussa, että tulospalvelun uusiminen ei ole sujunut ajallaan ja esimerkiksi jääkiekkosarja Mestis joutui aloittamaan jo kautensa ilman toimivaa tulospalvelua.

Salibandyliitto kartoittaa parhaillaan varajärjestelyitä, mikäli uusi tulospalvelu ei valmistu syyskuun 20. päivään mennessä. Vaihtoehtona miesten ja naisten Salibandyliigalle sekä miesten Divarille on väliaikainen siirtyminen 2000-luvun alkupuolella käytettyyn tulospalveluun.

Salibandyliiton muiden sarjojen osalta ainoastaan ottelutulokset julkaistaisiin netissä. Sarjataulukoita ja pistepörssejä ei siis olisi saatavilla ennen uutta tulospalvelua.

Linkit:
Tiedote Salibandyliigan sivuilla

15 comments

  1. Miten tämä ei yllätä ? Vuosi toisensa jälkeen KAIKKI asiat mitä liiton suunnalta tulee EI TOIMI !!!

  2. Ihme urpoilua, ei uutta järjestelmää voi suoraan ottaa käyttöön ilman että sitä on testattu vanhan rinnalla syvässä hiljaisuudessa. Joka järjestelmässä on alussa lastentauteja.
    Amatöörimäistä puuhastelua niin liitolta kuin palvelutarjoojalta.

  3. Sama ongelma lienee myös jääkiekkoväellä, joten meidän on varmaan turhaan liittoa pelkästään tuomita

  4. Viime tiistaina (10.9.) kyselin Neloselta ja sieltä kommentoitiin ettei heillä ole sopimusta Salibandyliigan otteluiden näyttämisestä alkavalla kaudella.

    Ollaankohan tässä sitte joukkueiden omien nettistriimien varassa koko kausi?

  5. No eihän mistään sopimuksesta ole tiedotettu, eli tuo vastaus tulee vaikka soittaisit mihin. Toinen asia on sitten ollaanko edes lähellä sopimusta mihinkään suuntaan.

  6. Minkä takia alunperin piti lähteä vaihtamaan tulospalvelua?! Se vanha oli mielestäni erittäin hyvä ja toimiva.. Ja tarkennukseksi vielä, että en puhu nyt tästä poistuvasta tulospalvelusta, vaan sitä edeltävästä! Ottaisivat sen takaisin käyttöön!

  7. Jos tarkoitat järjestelmää ennen LeSportia, niin tuo jutussa mainittu varajärjestelmä on juurikin tuo. Syy miksi se aikoinaan vaihdettiin, tai ainakin yksi syistä, on se, että LeSport ja tuo hamassa tulevaisuudessa toimimaan alkava järjestelmä tarjoavat huomattavasti enemmän tilastodataa.

  8. Mutta olihan siinäkin kokolailla kaikki tarvittava tieto suurimmalle osalle. Oli piste-, maali-, syöttö- ja jäähypörssi ja maalivahtien torjuntaprossat. Oliko +/- tilastokin jopa? Ja niinkuin mainitsin niin se ainakin toimi, mikä mielestäni on jo itsessään ihan hyvä puoli. 🙂

  9. Ja sitten jos olisi vanha järjestelmä niin vinguttaisiin uuden ja nykyaikaisemman perään. Toivotaan nyt että palveluntuottaja satsaa asiaan ja saadaan järjestelmä toimimaan.

  10. Tähän kaivattaisiin nyt ihan päivittäistä tilannetiedotusta, että missä oikeasti mennään!

  11. Viimmeinen toimiva järjestelmä oli kaudella 2010-2011 lesport.Sen jälkeen alkoi takkuamaan.,miksi hyvä järjestelmä piti lakkauttaa.

  12. Liitolta joukkueiden saama palvelun määrä ja laatu laskevat sitä mukaa kun seuroille nakitettu tehtävämäärä ja kustannukset nousevat.