Viron miesten salibandyliigassa nähtiin perjantaina hurja ja pahannäköinen tilanne EMÜ SK-TTÜ SK-ottelussa. EMÜ:n pelaaja sai mailan suoraan silmäänsä tuhoisin seurauksin.
Arto Riihimäen luotsaaman Jönköpings IK:n alkukausi on ollut todella hankala, eikä joukkue ole toistaiseksi voittanut yhtäkään ottelua. Jani Kukkolan, Mika Moilasen ja Jukka Kinnusen edustaman Helsinborgin aloitus on ollut lähes...
Ruotsin Allsvenskanin pohjoislohkossa nähtiin dramaattinen ja komea päätös Balrogin ja Duvbon välisessä ottelussa. Ottelu oli koko kolmannen erän ajan tasalukemissa kunnes Viron takavuosien maajoukkuepelaaja Henrik Talme iski...
Kolmen ottelun voittoputkessa seilannut Divarin nousijajoukkue FBC Turku kaatui kotihallissaan M-Teamin käsittelyssä tylyin 3–9-lukemin. Ennen ottelua tasapisteissä olleet joukkueet pelasivat hyvin kaksijakoisen pelin. Kotijoukkue FBC...
Sveitsin salibandyliiga NLA:n kahdeksas kierros tarjosi jälleen kerran yllätyksiä. Liigan luonne on selkeästi muuttumassa tasaisempaan suuntaan, vaikka viime vuosina mestaruuspyttyä eivät yllätysnimet olekaan nostelleet.
Salibandyssa maamme toiseksi korkeimman sarjatason, Divarin, lokakuun parhaaksi pelaajaksi valittiin SB Vaasan Joona Kukko. Pääkallo.fi otti selvää, millainen kaveri on kyseessä ja mikä on siivittänyt hänet ja koko...
Salibandyliigan Turun Palloseurassa vähälle peliajalle jäänyt Antti Kauppinen siirtyy lainasopimuksella Divarissa pelaavan FBC Turun riveihin. Kauppisen lainasopimus on voimassa alustavasti vuodenvaihteeseen asti.
– Ihan samaa puuroa ja velliä ne ruotsalaisetkin syövät, korosti tyttöjen U19-salibandymaajoukkueen päävalmentaja Jukka Kouvalainen EuroFloorball Tour -turnauksen jälkeen yrittäen sysätä Ruotsi-peikkoa pois...
Classic voitti miesten Salibandyliigassa maanantaina Nokian KrP:n lukemin 7–2. Kotijoukkueen ja ottelun ykköspyssy oli kolme maalia suoraan syötöstä pommittanut Mikko Leikkanen. Ottelusta on nyt tarjolla maalikooste.
Kauden parastaan esittänyt TPS oli tyly isäntä Westend Indiansille. Turkulaiset voittivat vieraansa selvästi lukemin 8-2 (1-0,4-1,3-1) ja parantelivat asemiaan liigan tasaisessa keskikastissa nousten viidenneksi.
Tampereen Classic isännöi Nokian Krp:ta maanantain toisessa miesten Salibandyliigan kamppailussa Tampere Areenalla. Joukkueet kohtasivat toistamiseen kolmen päivän sisään ja Classic oli tälläkin kertaa vahvempi vieden voiton...
Miesten Salibandyliiga-joukkue SPV:n päävalmentaja Tommy Koponen joutui vaimoineen kolariin maanantai-iltana Seinäjoella. Mestarivalmentajalla oli onnea matkassa, sillä tällä kertaa säästyttiin henkilövahingoilta.