Pitkin syksyä ja talvea on niin Pääkallo.fi:ssä kuin monissa muissakin sosiaalisen median sivustoilla keskusteltu Salibandyliigan katsojaluvuista. Viimeaikaisten Salibandyliigaan liittyvien keskustelujen ytimessä ovat olleet muun muassa lippujen hinnat, liigan tämän hetkinen joukkueiden lukumäärä ja jopa tuotteesta nimeltä Salibandyliiga on esitetty mielipiteitä. Olen seurannut mielenkiinnolla näitä keskusteluja, sillä tein aiheesta tutkimuksen viime vuonna.
Tutkimukseni oli YAMK päättötyö. Sen tarkoituksena oli selvittää elementtejä, joista syntyy ihanteellinen salibandytapahtuma sekä kerätä tietoa Salibandyliigan katsojista ja heidän mediakäyttäytymisestään. Ihanteellinen salibandytapahtuma tarkoitti tässä tutkimuksessa nimenomaan (miesten) Salibandyliigan ottelutapahtumaa. Tutkimus toteutettiin kahdellatoista liigapaikkakunnalla ja siihen vastasi 768 liigan katsojaa. Tutkimus kattoikin Joensuuta lukuun ottamatta kaikki paikkakunnat, joilla Salibandyliigaa pelattiin viime kaudella. Koska sekä tutkimusaineisto että lopullinen kirjallinen tuotos ovat varsin laajoja, keskityn tässä kirjoituksessa avaamaan vain tutkimuksen ensimmäistä osiota, eli ihanteellisen salibandytapahtuman elementtejä. Tämä siitäkin syystä, että ensimmäisessä osiossa käsiteltiin juuri ottelutapahtumaa ja sen kehittämistä.
Mistä elementeistä sitten syntyy ihanteellinen salibandytapahtuma? Tähän haettiin vastausta kysymyksellä, jossa oli ennalta määritelty 27 elementtiä sekä jokin muu, mikä -kohta. Vastaajien tuli valita näistä elementeistä kymmenen tärkeintä ja numeroida ne siten, että tärkein sai kymmenen pistettä ja vähiten tärkeä yhden pisteen. Näin ollen ilman pisteitä jokaisella vastaajalla jäi 18 kohtaa. Kun kaikkien vastaajien pisteet laskettiin yhteen ja summa jaettiin kokonaisvastaajien määrällä, saatiin lopulliset vastaukset kysymykseen.
Ihanteellisen salibandytapahtuman ydin koostuu tutkimukseen vastanneiden katsojien mielestä kolmesta asiasta: suosikkijoukkueen pelaamisesta, tapahtuman tunnelmasta sekä ottelun jännittävyydestä. Nämä kolme elementtiä erottuivat selkeästi muista vaihtoehdoista. Vaikka tulosta tarkasteltiin eri kävijäryhmien mukaisesti, nämä elementit säilyttivät asemansa kolmen kärjessä. Tässä tutkimuksessa vakiokävijöiksi luokiteltiin vastaajat, jotka olivat käyneet yli kymmenen kertaa joko Salibandyliigan tai miesten Suomen Cupin otteluissa viimeisen kahdentoista kuukauden aikana. Ensikertalaiset olivat taas katsojia, jotka olivat ensimmäistä kertaa katsomossa samaa aikaa määritelmää käyttäen. Vakiokävijöitä tutkimuksen vastaajista oli 28 prosenttia ja ensikertalaisia 14 prosenttia.
Niin sanottujen vakiokävijöiden mielestä suosikkijoukkueen pelaaminen ja ottelun jännittävyys olivat kaikkein tärkeimpiä elementtejä ihanteellisessa salibandytapahtumassa. Ensikertalaisille suosikkijoukkueen palaamista tärkeämpää sen sijaan oli tapahtuman tunnelma. Ottelun jännittävyys sijoittui kolmanneksi tärkeimmäksi elementiksi vakiokävijöiden tavoin ihanteellisessa salibandytapahtumassa. Muita tärkeitä elementtejä ihanteellisessa salibandytapahtumassa olivat: kohtuuhintaiset otteluliput, yleisön kannatus, pelaajien taistelutahto, suosikkijoukkueen voitto, hyvä istumapaikka, mahdollisuus viettää kavereiden kanssa aikaa sekä yleisömäärä.
Tämän tutkimuksen vastaajat tulivat siis peliin nauttimaan jännityksestä ja hakemaan elämyksiä. Tämä ei juurikaan yllättänyt, sillä tutkimusten mukaan, ihmisiä kiinnostaa urheilussa juuri sen sisältämä draama, jännitys ja ennalta-arvaamattomuus. Niin ikään on hyvin loogista, että paikalle tullaan kannattamaan omaa suosikkijoukkuetta. Sen sijaan se, että vastaajat eivät pitäneet fanituotteiden ostomahdollisuutta lainakaan tärkeänä, oli pienoinen yllätys. Onko niin, että salibandyssä katsojilla on suosikkijoukkue, mutta sen fanittaminen ei ole ”katu-uskottavaa”?
Mahdollistaako sitten Salibandyliigan tämän hetkinen joukkueiden määrä jännittävän sarjan? Salibandyliiga on ollut pitkään epätasainen. Kun (tätä tekstiä kirjoittaessa 9.2.2016) kauden 2015–2016 runkosarjassa oli pelattu 20 peliä, piste-ero johtavan ja sarjan viimeisen joukkueen välillä on 29 pistettä. Maaliero on tässä vaiheessa ensimmäisellä joukkueella + 76 ja viimeisellä joukkueella -41. Mielestäni onkin selvää, että tämän hetkisessä sarjassa ei ole tarpeeksi tasaisia ja jännittäviä pelejä. Jotain on siis tehtävä, sillä ilman potentiaalista draamaa ja jännitystä pelit eivät vedä katsojia. Ilman katsojia laji ei taas kiinnosta yhteistyökumppaneita ja ilman yhteistyökumppaneita, joukkuetoiminnan pyörittäminen on mahdotonta.
Mistä ottelutapahtuman tunnelma muodostuu? Tapahtuman tunnelmaan vaikuttaa varmasti yleisön kannatus, yleisömäärä, musiikki, pelin jännittävyys ja varmasti myös pelaajien taistelutahto eli kaikki se, joka saa yleisön reagoimaan jotenkin ottelutapahtumassa oleviin asioihin. Aina itse peli ei ole sen tasoinen, että se toisi tapahtumaan tunnelmaa, joten tunnelman aikaansaamiseksi on hyvä tehdä ennalta käsikirjoitus. Tunnelma ei myöskään synny pelkästään erätauko-ohjelman avulla tai tuomalla paikalle yksittäisiä ohjelmanumeroita, vaan sen luominen on oltava osana ottelutapahtumaa, siis myös pelin aikana. Jokereiden KHL-ottelutapahtumat ovat tästä hyviä esimerkkejä
Tuoko siis tarpeeksi alhaiset lippujen hinnat Salibandyliigaan lisää katsojia? Vaikka kohtuuhintaset otteluliput olivatkin viidenneksi tärkein elementti ihanteellisessa salibandytapahtumassa, en itse usko viisasten kiveä löytyvän lippujen hinnasta. Itse uskon vakaasti siihen, että laadukas, jännittävä ja tunnelmaltaan hyvä ottelutapahtuma tuo kyllä katsojia salibandykatsomoihin. Tämä kuitenkin edellyttää kuitenkin sen kuuluisan tuotteen nimeltä Salibandyliiga uudelleenarviointia ja kenties uudelleenrakentamistakin. Kysymyksiä tällä matkalla on paljon. Mikä on Salibandyliigan oikea joukkuemäärä? Miten seurat voivat tehdä itsestään merkityksellisiä omilla alueillaan, jotta he ansaitsevat suosikkijoukkueen statuksen? Miten Salibandyliigaan saadaan fanikulttuuria? Onko säännöissä jotain, jota pitäisi muuttaa, jotta peleistä tulisi jännittävimpiä? Miten laji, jolla on paljon lisenssipelaajia junioritasolla, pystyisi tuottamaan riittävästi liigatasoisia pelaajia?
—
Kaisa Tammisen YAMK:n päättötyö kokonaisuudessaan:
Ihanteellisen salibandytapahtuman elementit : kyselytutkimus Salibandyliigan katsojille
—
Nyt täytyisikin selvittää millä saadaan se porukka innostumaan lajista, joka ei ole välttämättä pelissäkään käynyt, tai vaikkapa jääkiekosta hintojen takia pois jääneet. Tässä mielestäni olisi tärkeää brändätä salibandy halpana penkkiurheiluvaihtoehtona, sillä sellaiselle löytyisi markkinarakoa. Täten positiivisesti leimautuminen tapahtuu kuitenkin vasta pitkässä juoksussa, joten pikavoittojen perässä on ihan turha tehdä ratkaisuja, jos halutaan saada liigan katsojakeskiarvo lähemmäs tuhatta, mikä olisi aivan mahdollista.
Käyn katsomassa kauden aikana katsomassa reilusti yli kymmenen liigaottelua pääkaupunki seudulla. On turhauttavaa todeta otteluiden katsojamäärien vääristelyä. Olen laskenut jopa ottamieni kuvien perusteella alle 200 katsojan määriä. Kuitenkin joukkue ilmoitta ko. Otteluissa katsomääräksi yli 500 katsojaa. Liiga vaatii hallille vähintään 800 katsomopaikkaa. Ei esim pääkaupunki seudulla tarvita tälläisiä tiloja. Mihin siis perustuu tavoite 1000 katsojan keskitavoite? Tampereelle, Jyväskylään ja Seinäjoelle vai mihin?
Ketään ei kiinosta esim; SSV:n pelit, ei se ole yleisöystävällistä, jätkät pitää keskenään hauskaa. Tylsin ja mautoin tapahtuma ja kun yleisöä ei ole tarpeeksi, laskee kurre ohimenevät autotkin mukaan.
Itse siirryin takaisin jääkiekko katsomoon, enkä kadu. Salibandy liigan runkosarja on puuduttavan tylsä, pelaajat värittömiä, höntsy fiilis, kalliit liput vastineeseen nähden ja kaiken huipuksi tämä uusi superfinaali jossa ratkaistaan tuuri mestaruus. Laji on kussut omaan pesään viimeiset 10 vuotta. Sitten on vielä nämä katsojamäärä liioittelut. Kaiken kaikkiaan liiga vaatisi uuden orkesterin, jolla olisi raikkaat uudistukset handussa…
Kyllä nyt Pasila täyttyy Viikinkien kotipeleissä!
Hyvä kirjoitus. Mielestäni liikaa keskitytään siihen, että tuotetta nimeltä salibandy kulutetaan vain ottelutapahtumissa. Asiakkaan (katsoja, joko paikan päällä tai medioiden välityksellä) näkökulmasta salibandy-tuote alkaa jo kauan ennen sitä. Se koostuu nykyvyydestä erilaisissa medioissa (jossa muuten TV:n roolia liioitellaan aivan hirveästi), mainonnasta, kaupungin katukuvasta…ja luonnollisesti huipentumana itse ottelutapahtumasta. Uusia asiakkaita lajin pariin saadaan yksinkertaistettuna seuraavasti: 1) pitää saada ihminen tiedostamaan lajin olemassa olon. 2) Tämän jälkeen voidaan alkaa rakentamaan kiinnostusta lajia kohtaan. 3) Sen päälle motivoidaan tulemaan paikan päälle. 4) Pitää luoda niin viihdyttävä kokonaisuus, että asiakas viihtyy paikanpäällä, jotta 5) saadaan asiakas paikan päälle uudelleen. Mitä tekee liitto? Tukeeko liitto jotenkin em. vaiheita? Nyt on lähdetty kehittämään muiden asioiden kustannuksella em. vaiheiden portaiden yläpäätä, jolloin jätetään huomioimatta laajemman kiinnostuksen rakentaminen sellaisten henkilöiden joukossa, joilla ei suoraa kontaktia jo ole lajiin. Nyt revitään nekin hienot asiat, joita on saatu Jyväskylässä, Tampereella, Seinäjoella ja varmasti jossain muualla, ja viedään kauden huipennus paikkaan, joka ei suoraan sanottuna sitä ansaitse. Jutun kirjoittaja voi mennä oman joukkueensa kotipeliin ja katsoa ympärilleen. Ei kovin vahvasti mene Suomen isoimmalla talousalueella. Kokematon johto kopioi asioita muilta, koska muita on helppo peesata. Nyt kyse on juuri siitä. ”Ruotsi tekee näin, tehdään mekin”. Jää ne oikeasti tarpeelliset asiat kehittämättä ja lajin maanlaajuinen kehitys ei edelleenkään laukkaa. Nyt on iso mahdollisuus, koska Liiga on todella isoissa ongelmissa. Tämä hetki pitää käyttää.
Oli kyllä todella SSV:n oloinen juttu. Liigassa, vastustajien huonoudessa, säännöissä ym on jotain vikaa, mutta oma tuote on kyllä kunnossa. Vai olikohan sittenkään ihan niin ..
Hyvä tutkimuksen aihe. Itse kaipaan eniten räiskyviä persoonia kentälle joilla on rajuja tuuletuksia, hienoja harhautuksia ja hurjaa yritystä. Sellaisen pelaajan/joukkueen mukaan on yleisönkin helppo lähteä joka näyttää tunteensa ja pelaamisen ilo paistaa läpi.
Erittäin mielenkiintoinen ja aiheellinen tutkimus! Teema toi mieleeni muutamia asioita:
On yksi asia tutkia saapuneiden katsojien näkemyksiä, ja on toinen asia yrittää kartoittaa saapumattomien henkilöiden, potentiaalisten uusien katsojien, toiveita. Mikäli tavoitteena on lisätä katsojamääriä, pitäisi ottelutapahtuman vastata niiden huutoon, jotka voisivat tulla, mutta eivät ole toistaiseksi tulleet. Laatua ei voi korvata, oli sitten kyse katsomo-olosuhteista, oheispalveluista, ”pelinäytelmän” rakentamisesta ja kaikesta ottelutapahtumaan liittyvästä toteutuksesta. Pikavoittoja ei tietenkään ole. Kaikki lähtee omasta seurayhteisöstä. Seuran pitää olla aktiivinen niin sisään- kuin ulospäin. Sen on oltava suuren yleisön silmissä niin houkutteleva ja ”vakavasti otettava”, että siinä on jotain kiehtovaa. Kiehtovuus voi kehittyä ajan kuluessa, ilmetä perinteinä ja tunnettuina (lue: rakennettuina) kertomuksina suurista persoonista, joukkueista ja draamoista. Seurayhteisön ensimmäinen haaste on saada katsomoon oman seuran juniorit ja näiden perheenjäsenet. Pitäisikö kysely toteuttaakin oman seuran sisällä ja kysyä miten heidät saadaan paikalle? Mitkä asiat heitä kiinnostavat? Mitä ottelutapahtuma pystyy heille tarjoamaan?
Toisena asiana silmään osui tuo ”tunnelma”. Tunnelma on siitä mielenkiintoinen kokonaisuus, että sitä soisi käsiteltävän laajempana asiana kuin jonain epämääräisenä ”yleisön desibelitasona”. Tällöin tunnelma on katsojan näkökulmasta ulkoista, ikään kuin teatteriesitys tai pintaa, joka leimataan tuotteen kylkeen. Tunnelma voi olla myös katsojalle sisäistä, jolloin keskiössä on katsojan oma tunne siitä, että ottelussa tapahtuu merkittäviä asioita, kentällä on merkityksellisiä pelaajia ja joukkueet herättävät tunteita. Sisäistä tunnelmaa ei voi korvata desibeleillä, taukokilpailuilla tai cheerleadereilla. Se pitää rakentaa seurayhteisön aktiivisella yhteisöllisellä toiminnalla. Jos yleisödesibelit olisivat keskeisin tekijä urheilutapahtuman onnistumiselle, Suomessa olisi tällä hetkellä yksi ottelupari, jalkapallon Stadin derby HJK-HIFK, joka täyttäisi ulkoisen tunnelman tunnusmerkit kiitettävästi. Sekin tietysti johtuu siitä, että kyseisillä seuroilla on sisäistä merkitystä yhteisöilleen ja myös toisilleen. Ne ovat rakentaneet ”tuotettaan” niin seuraorganisaation sisällä kuin ulospäin. Tunnelma kun ei synny kääntämällä äänentoiston volyyminappia kovemmalle.
Salibandyssa tehdään myös hyvää työtä tällä saralla. Tapanilan Erän ottelutapahtuman kokonaistoteutus, jossa keskeisessä osassa on Energia Areenan tarjoamat huippuolosuhteet, on jo nyt sillä tasolla, että se kestää vertailun monen muunkin lajin ottelutapahtuman kanssa. Erän konsepti ei ole valmis tai puutteeton, mutta se on kiistatta viety huomattavasti pidemmälle kuin Mosalla olisi koskaan mahdollista. Ottelutapahtuman ennen peliä alkava ja seuraavaan otteluun kantava ”elinkaari” ei kuitenkaan ulotu laajan yleisön tietouteen samalla tavalla kuin esimerkiksi helsinkiläisten Seagullsin, HIFK:n, Jokereiden ja HJK:n brändit, jotka näkyvät niin kaupungin katukuvassa kuin sosiaalisessa mediassa oman yhteisön ulkopuolellakin. Suurelle yleisölle salibandy näyttäytyy edelleen harrastuksena (missä ei ole tietenkään mitään pahaa itsessään). Sen voi toki kääntää myös omaksi vahvuudeksi ja erottavuustekijäksi kilpailussa muiden kanssa.
Liitto sen ja äijät ovat todella viemässä kuuseen nykyisillä vaateillaan katsomotiloista. Puhumattakaan monista muista huuhaa jutuista. Missä on se tunnelma, joka oli käsinkosteltavissa esim. Erän kotipeleissä? Liigan napamiesten olisi syytä käydä terävöittämässä aistejaan Energia Areenan hehtaariladossa, kun kaksisataa katsojaa etsii toisiaan ja kuuluttuja koettaa epätoivoisesti hehkuttaa yleisöä luomaan ”tunnelmaa”. Voi hellanlettas sentään on se niin hienoo. Eikö ne päättäjien torvelot tajuu, että stadin suunnalla on pikkuisen enemmän tarjontaa kilpailemassa katsojista, kun jossain jyskälässä ja seinäjoen jokojoko pesismaisemissa! Herätkää nyt siellä yläkerrassa tajuamaan mistä se tunnelma tulee! Se tulee, kun tupa on täysi tai melkein täysi. Ei sitä synny, jos yli tuhat katsojaa vetävässä halli kumisee tyhjyyttään!!!!!!!!!
Tälläinen ehdotus mitä olen itse jo miettinyt pidemmän aikaa, kannattaisiko salibandyssakin siirtyä kolmen pisteen systeemiin ja jatkoajan jälkeen ratkaista pelit rankkareilla? Mielestäni se toisi ainakin jollakin lailla enemmän mielenkiintoa otteluihin, ja se luo enemmän panosta joka otteluun!
Mielenkiintoinen tutkimus. Ainakin minulle suosikkijoukkueen pelaaminen on ykkösasia aivan ehdottomasti, sen vuoksi olen valmis vaikka vähän matkustamaankin.
Erinomainen selvitys salibandyn nykytilasta. Hyvää lähdekirjallisuutta referoitu vaikka soveltaminen on jäänyt vaiheeseen. Tämä on siis opinnäyte eikä tutkimus.
Laajempi ammattilaisten tekemä tutkimus olisi paikallaan jossa haastateltavia olisi jokaisen joukkeen kohdalla vähintään 100 ja mieluiten vielä eri pelipäivinä.
Olisi myös selvitettävä esim. kilpailevilta (leffateatterit ja jääkiekkohallit) katsojilta miksi he tulisivat salibandymatsiin ja mielikuvat salibandystä.
Kysymysten asettelu on myös tärkeää kun haetaan ratkaisuja.
Tuntuu siltä että salibändyväki on jäänyt toiminnoissaan ja olosuhteiden suhteen 90-luvulle, sama ongelma on Suomessa jalkapallossa ja jääkiekossa.
Saksassa ja Ruotsissa rakennettiin jalkapallossa ja suurelta osin myäös jääkiekossa areenat ja ja hallit 2000 luvun kuluttajien tarpeiden mukaan ja ovat nyt katsojamääriltään euroopan kärjessä.
Väitän että jos halutaan uusia katsojia myös olosuhteilla ja palveluilla on merkitystä vaikka tässä selvityksessä se ei tule esille.
Salibändyn kehittämiseen olisi hyvä saada lajin ulkopuolisilta ammattilaisilta näkemyksiä, nyt ollaan vähän liikaa lajiniilojen varassa.
Jos divari peliin maksaa 10€ niin kyllä sillon miettii meneekö mielummin katsomaan vaikka lätkää. Divarissa pitäisi maksaa max 5€ kaikilta niin sielläkin voisi käydä useammin.
Ei pieni mainostaminenkaan pahaa tekisi… Törmännyt useita kertoja punaiseen laatikkoon jossa lukee SUPERFINAALI Sankareiden syntymäpäivä ja pvmäärä tai vastaavaa… Ei kummoisesti sytytä tällainen mainosvideo. Miksei voi sen verran panostaa, että olisi joku vaikkapa jääkiekkomainen kooste tiukoista tilanteista, maaleista, kolhuista ja tuuletuksista? Liikaa luotetaan siihen, että kyllä ne fanit tulee jos on tullakseen?
Lippujen hintoja laskemalla ei katsomoja täytetä tai saada lisää kassavirtaa seurojen pyörittämiseen. Alentamalla näitä jo nyt edullisia hintoja, seuroille jää entistä vähemmän lipunmyynnin tuottoja, jolla saada katettua urheilutoiminnan kuluja.
Ennemminkin pitäisi panostaa ottelutapahtumien tarjontaan, millaista vastinetta katsoja/maksava asiakas kokee saavansa pääsylippuun sijoitetulle rahalle. Classic on panostanut ottelutapahtumien sisältöön kokonaisvaltaisesti ja yleisökeskiarvo on liigan suurin. Happee on myös tehnyt asioita oikeaan suuntaan ja luonut hirviteatterista omanlaisensa brändin. Entäpä muut esim. SSV nyk. Viikingit? Pasilassa on ollut tällä kaudella silmiinpistävä yleisökato. Takana on loisteliaat kaudet, jolloin tuli liukuhihnalta mestaruuksia ja cup-voittoja, mutta menestystä ei osattu hyödyntää seuran yleisömarkkinoinnissa tai yritysmyynnissä. Lopputulos on murheellinen. Suomen menestykseimmän seuran kotiottelussa käy nykyisin paljon vähemmän katsojia kuin vierasotteluissa. Vain Salba ja M-Team ovat yleisömäärissä takana. Ehkäpä Viikkareiden talous on niin hyvässä kuosissa, ettei lisätuloille ole tarvetta.
Kaikki ”tutkimus” on tälle lajille hyväksi, mutta tällainen itsestäänselvyyksien mukaan ottaminen kyselyyn pelkästään sekoittaa ajatuksia kehittää lajia. Totta kai suosikkijoukkueen pelaaminen, tunnelma, jne. on tärkeitä asioita tulla katsomaan peliä. Tärkeämpiä kysymyksiä olisi ollut, että miksi tulit katsomaan peliä, tai mistä tämä suosikkiasema joukkueelle on tullut? Suurin osa kysymyksistä ei avaa peliin tulemistilannetta mitenkään. Keskeiset kysymykset SM-liigan seuroille oman tapahtuman kehittämiseksi olisivat ”Miksi tulit katsomaan tätä peliä?” ja ”Mitä palveluja odota pelitapahtumaan liittyen”? Itsestäänselvyyksien tai epärealistisesti johdattelevien kysymysten asettelu ei tuo mitään uutta tietoa lajin kehittämiseksi. Jälkimmäisestä esimerkkinä spekulatiivinen kysymys ”Missä tapauksissa voisit ajatella mennä katsomaan salibandyottelua?” Kysymykseen saatava vastaus ei suurella todennäköisyydellä tule koskaan korrelloimaan todellista tilannetta. Vastaus tulee olemaan hypoteettinen joka tapauksessa.
Periaatteessa liiton pitäisi tehdä tällaista tutkimusta, mutta sitähän se ei ole tehty koskaan. Kaikki päätökset perustuvat mutu-tuntumaan. Tässä taannoin pelien alkamisaikaa siirrettiin puolituntia aikaisemmaksi ilman sen tarkempaa ohjeistusta. Oliko ajatus saada pelejä Urheiluruutuun tai jotain, en tiedä, mutta ainakaan se ei toiminut. Sekin unohdettiin nopeasti (ja hiljaa). Olisko ollut hyvä tehdä jotain etukäteistutkimusta näistäkin asioista, eikä vaan päättää yhtäkkiä suuressa viisaudessa (ilman mitään reaalista tutkimustulosta) tällaisia asioita. Hyvässä lykyssä tällaiset tutkimukset olisi saatu melkein ilmaiseksi lajiaharrastavien keskuudesta, jos vaan oltaisiin edes kyselty. Meitä on kuitenkin aika paljon akateemisissäkin piireissä.