
Viikingit ja Classic kohtasivat keskiviikkona Pasilassa Salibandyliigan toisen välierän merkeissä, ja Viikingit tasoitti voitot lukemiin 7-4 päättyneessä ottelussa. Ottelusta on nyt katsottavissa videokooste.
Classic johti avauserän jälkeen 0-1, mutta kakkoserän hurlumhei-vaiheen tuloksena peli olikin yhtäkkiä 4-4. Päätöserässä Viikingit meni Janne Hyvösen maalilla johtoon, eikä se enää tästä johdosta luopunut.
Eniten jälkikäteen puhuttanut tilanne tapahtui päätöserässä, kun Classic-puolustaja, Salibandyliigan kaikkien aikojen jäähykuningas Mika Savolainen kolhaisi Viikinkien Miko Kailialaa keskialueella (videolla ajassa 3.45) ja Kailiala tuupertui maahan.
Tilanteesta ei tuomittu rangaistusta, mutta Viikingit vei tilanteen pääsarjojen videotuomarin tarkasteltavaksi tutkintapyynnön muodossa. Videotuomari Rainer Ehro ei nähnyt tilannetta pelikiellon arvoiseksi, ja näin Savolainen on kokoonpanossa tänään perjantaina, kun joukkueet kohtaavat kolmannen kerran Tampereella klo 18.30.
Toinen tunteita kiehauttanut tilanne nähtiin niin ikään päätöserässä, kun Viikinkien Hyvönen ajautui kulmassa pieneen tönimiskilpailuun Classicin Janne Lammisen kanssa. Lamminen näyttää huitaisevan Hyvöstä naaman seutuville, ja tästä videolla ajassa 4.30 nähtävästä tilanteesta molemmat lähtivät istumaan pikkukakkosta.
Twitterissä Savolaisen tilannetta on kommentoitu ahkerasti, ja videon alla on muutama poiminta twiiteistä:
Sählyliitolla on aikaa käydä mun twiittejä läpi ja lätkästä sakkoja. Pelaaja vedetää pallottomana kylmäks ja ei mitään. OK:) #salibandy
— Tuomas Savukoski (@Antrsafu) 31. maaliskuuta 2016
Eiköhän näissä pleijareissa ole todistettu ainakin se, että salibandyssa saa aika surutta taklata kaveria päähän. #salibandy #avgåalla
— Janne Jaanus (@JanneJaanus) 31. maaliskuuta 2016
Jos sanot tuomaria v…. apinaksi saat pelikieltoa. Jos vahingoitat vastustajaa tahallasi tilanteen ulkopuolella, et saa #linja #salibandy
— Pasi Kotilainen (@PasiKotilainen) 31. maaliskuuta 2016
Saa asetella mitkä vaan SSV-lasit meikäläiselle mutta yksi peli vähintään säppiä. Kolme olisi ollut oikeus. #salibandy
— Toni Lötjönen (@ToniLotjonen) 31. maaliskuuta 2016
Ovatko keskialueen ”niitit” tuottaneet koskaan pelikieltoa? Väänänen lanasi pari kautta sitten Raikamon aivan levyksi. Ei mitään. #salibandy
— Tuomo Reponen (@jatkuvaasyottoa) 31. maaliskuuta 2016
@HakkarainenJani @HenriPitkanen @ToniLotjonen Tuokaan kuva ei ole hyvä, mutta näyttää tahalliselta osumalta päähän. 1-2 matsia.
— Oskari Saari (@OskariSaari) 31. maaliskuuta 2016