Suomen tytöt pelaavat ensi yönä MM-kullasta – tästä näet ottelun

Kuva: IFF

Kuva: IFF
Kuva: IFF

Kanadassa pelattavat alle 19-vuotiaiden tyttöjen seitsemännet maailmanmestaruuskisat saavat huipennuksen sunnuntaina 8. toukokuuta. Ja mikä hienointa, Suomen ikäluokkamaajoukkue nähdään MM-loppuottelussa, jossa vastaan tulee Ruotsi.

Finaali pelataan sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Suomen aikaa klo 01:10 alkaen. Ottelustriimi näkyy Kansainvälisen Salibandyliiton, IFF:n YouTube-kanavalla. Upotusikkuna suorasta lähetyksestä löytyy tuosta alta.

Suomi tyttöjen MM-kisoissa Kanadassa:

Sunnuntai 8.5.
klo 22:10 pronssiottelu: Tshekki – Sveitsi x – x

Lauantai 7.5.
klo 20:10 välierä 2: Suomi – Sveitsi 5 – 1
klo 23:10 välierä 1: Ruotsi – Tshekki 5 – 0

Suomen ottelut alkusarjassa

Keskiviikko 4.5.
Latvia – Suomi 1 – 21

Torstai 5.5.
Suomi – Puola 19 – 0

Perjantai 6.5.
Suomi – Tshekki 7 – 3

Edellisessä MM-turnauksessa Puolassa keväällä 2014 Suomi sijoittui MM-hopealle Ruotsin jälkeen.

Tämän vuoden U19 MM-kisoihin osallistuu 15 maata Jamaikan vetäydyttyä kisoista taloudellisiin syihin vedoten 16 maan mukaan tehdyn lohkojaon ja otteluohjelman ollessa jo valmis. Debyyttimaina U19-tyttöjen MM-tasolla B-sarjassa nähdään Thaimaa, Yhdysvallat ja Japani.

Osallistujamaat

A-sarja
A-lohko: Slovakia, Sveitsi, Ruotsi, Norja
B-lohko: Latvia, Suomi, Tshekki, Puola

B-sarja
C-lohko: Yhdysvallat, Itävalta, Unkari
D-lohko: Kanada, Japani, Saksa, Thaimaa

5 comments

  1. Tää on kova tiimi! Tulevaisuuden tähtiä täynnä! Hyvä mimmit!!

  2. Onko Jonsku eri mieltä?
    Moni pelaa nyt jo paremmin kuin osa naisten majun pelaajista. Kaupit toki naisten majussa jo ovatkin. Mutta esimerkiksi Saario, aivan mahtava uusi sentteri! Toivottavasti nähdään 2017 MM-kisoissa!

  3. Kaupit näyttävät kyllä olevan varsin vahvasti menossa sairaslomalle polvivammojen vuoksi. Mitenköhän pitkä ura mahtaa olla edessä, kun jo nyt on noin vahvasti kummallakin polvet paketoitu peleihin? En kyllä ymmärrä, että vammojen kanssa leikitään nuorten pelaajien kohdalla. Onneksi siellä onnäköjään monta muutakin, ja ehjää näppärää nuorta pelaajaa nousemassa naisten rinkiin.