Video: Kaunis volleyosuma käynnisti Happeen maalitehtailun

Kuva: Kuvakaappaus videolta

Kuva: Kuvakaappaus videolta
Kuva: Kuvakaappaus videolta

Jyväskylän Happee ja Hämeenlinnan Steelers väänsivät lauantaina miesten Salibandyliigan sarjapisteistä Jyväskylässä. Ottelu päättyi tasatulokseen 6-6 ja.

Steelers oli ottelussa niskan päällä varsinkin kaksi ensimmäistä erää, ja johti ottelua parhaimmillaan 0-3, 1-4 ja 2-5. Happee vei kuitenkin viimeisen erän maalein 4-1, ja pistepotti tasattiin, kun jatkoajalla ei nähty ratkaisua.

Ottelun hahmo oli pisteet 4+1 täräyttänyt Peter Kotilainen. Paul Kotilainen komppasi pikkuveljeään tehoin 0+4. Otsikossa hehkutettu Vili Liposen avausmaali nähdään videolla kohdasta 2.07 eteenpäin. Vieraiden Aleksi Kulmala osui kahdesti, ja Miiro Maunula sekä Timo Johansson onnistuivat pistein 1+1.

Happee on tällä hetkellä Salibandyliigan kahdeksantena. Steelers majailee sarjataulukon kolmanneksi viimeisenä.

Ottelutilastot