Kaksinkertainen maailmanmestari, 213 liigaottelun ja kahden SM-kullan Hanna Palomäki nimettiin Superfinaalissa salibandyn Legendaksi. 14 liigakaudesta neljä viimeistä Palomäki pelasi Kooveessa.
Aktiiviuran jälkeen hän jatkoi vielä kaksi kautta joukkueen valmentajana ja kolmannen tiedottajana. Kun salibandyuran alkamisesta SM-tasolla tulee tänä vuonna kuluneeksi 20 vuotta ja liigakausia eri rooleissa on 17, voidaan puhua jo elämäntyöstä. Ei ihme, että palkitseminen merkitsi paljon.
– Kyllä se hienolta ja arvokkaalta tuntuu! Kiva jättää oma tossunjälki tällä tavalla suomalaiseen salibandyhistoriaan. Ja nimeäminen tavallaan kruunasi pelaajauran, olihan se semmoinen yksi elämän tähtihetki! Myös todella hienosti ja juhlavasti järjestetty, iso kiitos siitä. Köpöttelin kovassa seurassa kentän poikki spottien loisteessa ylös katsomoon palkintolavalle. Jumbotronilla pyöri fiilistelyvideo… Meni itselläkin vähän tunteisiin, Hanna Palomäki tunnustaa.
Nimeäminen Legendaksi, MM- ja SM-mestaruudet. Siinä isoimmat kohokohdat. Mutta niitä on mahdotonta laittaa järjestykseen.
– Enemmän ajattelen niin, että oma pelaajaura on ollut ylä- ja alamäkineen hieno matka, joka vielä huipentui tähän nimeämiseen. Olihan se tietty kova juttu nuorelle pelaajalle olla voittamassa Suomen ensimmäistä maailmanmestaruutta. Ja makoisalta tuntui ensimmäinen SM-kulta HIFK:ssä, kun kaadoimme Classicin viidennessä finaalissa Kaukajärvellä. Katsomo oli tupaten täynnä.
Unelmajoukkueessa pelikavereita ja nykypäivän nuoria
Otetaan seuraavaksi ajatusleikki, jossa ei tunneta turhia ajan ja paikan rajoituksia. Unelmatiimiinsä Hanna Palomäki kerää kovia nimiä koko uransa varrelta: Anne Ahoniemi (o.s. Sipola), Henriikka Arhomaa, Oona Kauppi, Veera Kauppi, Jonna Kettunen, My Kippilä, Arja Kilpeläinen (Joutsen), Tuula Kupila, Anne-Mari Lyhykäinen, Miia Pöntinen, Minna Raitanen (Seppälä), Satu Schilcher, Elisa Simonen, Anne Suomalainen, Minna Uotila, Satu Westerholm (Sainio) sekä Annukka Virnes.
– Olen pelannut niin monen loistavan pelaajan kanssa, että tämä on kyllä tosi paha. Ensin tulee mieleen mahtava HIFK-ketjumme Arja Kilpeläisen ja Jonna Kettusen kanssa. Myös Minna Raitasen kanssa pelasin pitkään, kivaa oli. Kooveessa Minna Uotilan kanssa oli mielettömän kiva pelata. Viimeisen liigakauden pakkipari oli Satu Westerholm, jota arvostan pelaajana paljon. Pakko mainita myös ekan liigakauden huippukentästä Henriikka Arhomaa ja Anne Ahoniemi. Anne Suomalaista olen aina arvostanut pelaajana. Pelasimme SSV:ssä ja maajoukkueessa jokusen pelin laituriparina.
– Ottaisin ehdottomasti myös huipputyypit Elisa Simosen ja Satu Schilcherin, joilla on ihan käsittämätön pelisilmä. Viivapelotteeksi Annukka Virnes, joka on taikuri rankkareissakin. Rymistelyä tarvitaan eikä huumoria ole koskaan liikaa, joten Tuula Kupila taatusti mukaan. Maaliin legendaarinen Miia Pöntinen. Nykytähdistä ehdottomasti Veera Kauppi sentteriksi ja Oona Kauppi oikeaan laitaan. Molemmat pystyvät maagisiin suorituksiin. Siinä olisi kyllä vasemmassa laidassa makoisat oltavat! Pakkiosastolle supertaitava My Kippilä ja huikea Anne-Mari Lyhykäinen.
Muutama naurettava juttu vuosien varrelta
Pitkässä huippusalibandyurassa riittää muisteltavaa. Hienoja hetkiä ja saavutuksia, mutta myös kaikenlaisten kremppojen tuottamia pettymyksen tunteita. Ja sitten on niitä sattumuksia, jotka jaksavat hymyilyttää vieläkin.
– Eurocupeissa vuonna miekka ja kivi norjalainen pelaaja kiskoi loppukättelyssä minun kohdallani pelipaidan päältään ja antoi sen minulle. Sanoi olevansa suuri fani. Se hämmensi aika paljon, enkä tiedä millä paidalla hän mahtoi pelata turnauksen loppuun. Mutta hieno ele joka tapauksessa!
– Yhdessä liigapelissä yritin hankkia vastustajalle jäähyä nakkaamalla pallon päin muuria ja huutamalla, että ”hei, kolme metriä!” Tuomari kuittasi tyynesti, että ”ei ole kuin kaksi”, ja peli jatkui.
– Pelimatkalla Ouluun bussi ajoi ulos tieltä ja pysähtyi lumihankeen keskelle peltoa. Onneksi kenellekään ei sattunut mitään pahempaa. Avuliaat kärsämäkeläiset kiiruhtivat paikalle ja veivät meidät pikkuautoilla huoltoasemalle syömään. Uudella bussilla ehdimme just ja just pelin alkuun. Oululaiset eivät halunneet siirtää ottelun alkua, joten lämmöt otettiin avauserän aikana. Sisuuntuneena tietty lopulta voitettiiin!
Säännöt tutuksi jäähyllä
Seuraavaksi viritämme aikakoneen 80-luvun alun alakouluvuosiin, Hanna Palomäen ensimmäisiin salibandymuistoihin.
– Ihan eka kosketus lajiin oli ala-asteen liikuntatunnilla niillä kuuluisilla letkumailoilla. Se oli kovaa hommaa, kun vedettiin parkettilattialla paljain jaloin. Ehkä ne vikkelät jalat lähtivät jalostumaan siitä mustelmien välttelemisestä. Lukiossa pojilla oli oma sählykerho. Perustettiin tyttöjen kanssa oma joukkue ja mentiin mukaan sarjaan, kun pojat eivät muuten meinanneet huolia pelailemaan. Voitettiinkin muuten aika monta.
– Lukiokaverini Veera halusi kokeilla lajia ihan oikeissa salibandytreeneissä. Lupasin lähteä tueksi ekoihin treeneihin. Innostuin niin, että pian pelasin ensimmäistä kakkosdivarin turnausta. Aloittaessa en oikein osannut sääntöjä, joten voitin heti alkuun sekä joukkueen piste- että jäähypörssin. Eli opettelin sääntöjä sitä mukaa, kun tuomari pisti jäähylle!
Vanhat mestarit vai nyky-Koovee?
Oi niitä aikoja, mutta haluaisiko niitä enää elää uudelleen? Konkari Palomäki sanoo, että laji on mennyt paljon eteenpäin kaikilla osa-alueilla sitten alkuaikojen. Silti hän uskoo, että Kooveen naisten liigajoukkue ottaisi pataan muinaisilta maailmanmestareilta, kunhan jalat olisivat entisensä. No, ehkä pieni pilke silmäkulmassa.
– Harjoitteluolosuhteet ovat menneet paljon eteenpäin ja harjoittelu on ammattimaisempaa ja tavoitteellisempaa. Suunta on siis oikea. Liigassa on enemmän taitavia yksilöitä ja peli on siksi katsojaystävällisempää. Maailmanmestarijoukkueemme antaisi tietty jo tässä kohtaa aika paljon fysiikkatasoitusta Kooveelle, mutta jos pääsisimme nuorilla jaloilla kokeilemaan, niin kyllä minä luulen, että vanhat veisivät hyvällä pelisilmällä ja rutiinilla sen matsin.
Entä sitten nelikymppisen Legendan oma pelaaminen?
– Tämä kausi on jäänyt kokonaan välistä polvivamman ja leikkauksen takia. Toivottavasti ensi kaudeksi on jalka taas pelailukunnossa. Senioripelit ovat semmoisia hauskanpitopelejä kavereiden kanssa, mutta onhan siellä kovia jäähdyttelijöitä. Olihan se hienoa pokata SB Mirjameissa kultaa N30:ssä muutama kausi takaperin! Ehdottomasti haluaisin vielä päästä pelailemaan vähintään kuntoilumielessä. Salibandy on totta kai minulle rakas laji ja sydäntä lähellä, joten eihän sitä tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Toisaalta salibandy rytmitti arkea niin monta vuotta, että viime vuodet olen nauttinut vapaa-ajasta täysillä. Mutta pelikatsomoissa ainakin nähdään, pelihän on tunnetusti parasta paikan päällä!
Hanna Palomäki Naisten salibandyliigassa:
– 14 kautta pelaajana (HIFK 5, Koovee 4, SSV 3, Tiikerit 1, Classic 1)
– Lisäksi kaksi kautta valmentajana ja yksi tiedottajana Kooveessa
– Kaksi kultaa, hopea ja pronssi HIFK:ssä, yksi hopea SSV:ssä
– 213 runkosarjaottelua, tehopisteet 79 + 60 = 139, 40 rangaistusminuuttia.
Teksti: Kimmo Pitkänen/Koovee tiedotus