Norja ahdisti Sveitsin jatkoajalle salibandyn MM-puolivälierässä – ennakkosuosikki piti kuitenkin pintansa

Norja oli lähellä yllätystä MM-kisojen puolivälierissä, mutta Sveitsi piti lopulta pintansa. Kuva: IFF

Norja oli lähellä yllätystä MM-kisojen puolivälierissä, mutta Sveitsi piti lopulta pintansa. Kuva: IFF

Sveitsi ja Norja kohtasivat keskiviikkona miesten salibandyn MM-kisojen puolivälierissä. Sveitsi voitti kamppailun jatkoajalla maalein 3-2 ja eteni MM-kisojen välieriin 11. kerran perättäin.

Sveitsi aloitti maalitehtailun avauserässä Joel Rueggerin osumalla. Sindre Bjerknes toi norjalaiset tasoihin vielä saman erän aikana. Toinen erä oli maaliton, joten kolmanteen mentiin lukemissa 1-1.

Aivan kolmoserän alussa Sveitsin Manuel Maurer oli unohtunut vapaaksi Norjan maalille, ja hyökkääjä iski Sveitsin uudelleen johtoon. Sveitsin tilanne näytti hyvältä pitkään, mutta Norja iski varkain tasoihin ajassa 56.18, kun salibandylegenda Ketil Kronberg karkasi läpiajoon juuri päättyneen sveitsiläisylivoiman jälkeen. Lukemissa 2-2 mentiin jatkoajalle.

Jatkoaikaa oli takana vain puoli minuuttia, kun Tim Braillard laukoi voittomaalin Sveitsin hyväksi. Sveitsi kohtaa välierissä Ruotsin tai Latvian lauantaina.

Ottelutilastot