Maajoukkueet

Torjuntojaan tuuletteleva tanskalaisvahti nauttii pallosateesta: ”Pitäisi antaa energiaa koko joukkueelle”

07.12.
2018
Maajoukkueet

Vahvasti peleissä mukana elävä Mike Trolle intoutuu aika ajoin tuulettamaan omia torjuntojaan. Kuvassa Trolle nauttimassa Viro-voitosta MM-kisojen neljännesvälierissä. Kuva: IFF

Tshekki ja Tanska kohtasivat torstaina salibandyn miesten MM-kisojen puolivälieräpelissä O2 Arenassa. Tshekki pudotti Tanskan kyydistä viimeistään kakkoserässä ja liihotteli 10-1 -voittoon.

Ottelua seurasi 5073 katsojaa, ja komea yleisömäärä tarkoitti sitä, että miesten MM-kisojen kaikkien aikojen yleisöennätys muuttui lukemiksi 106 694 ja kolme päivää kisoja on vielä pelaamatta. Tshekki pelaa kisojen välierissä lauantaina ja vastaan tulee todennäköisesti Suomi. Tanskan kisat jatkuvat kamppailulla sijoista 5.-8.

Paikoin näyttäviin torjuntoihin pelissä venynyt Mike Trolle tiesi ennakkoon, että vastus on kova, mutta pettyi hiukan Tanskan suoritukseen.

– He olivat paljon parempia kuin me ja me toki tiesimme sen jo ennen peliä. Uskoimme kuitenkin, että meillä on mahdollisuus, ja annoimme itsestämme 100 % ottelussa. Ei ole kuitenkaan ok hävitä yhdeksällä maalilla puolivälierissä, joten olen hyvin pettynyt. Sen suhteen meidän täytyy katsoa peiliin, Trolle kommentoi puolivälieräpelin jälkeen.

Tanska pelasi samassa alkulohkossa kuin Suomi (7-1), Ruotsi (25-0) ja Norja (9-3). Se kärsi kaikille joukkueille selkeät tappiot, mutta kaatoi neljännesvälierissä Viron maalein 3-2 ja selvitti tiensä kolmansissa kisoissa peräjälkeen puolivälierävaiheeseen.

Mitä mieltä olet joukkueenne tähänastisesta suoriutumisesta tässä turnauksessa?

– Meillä oli täysi fokus Viro-peliin ja voitimme sen, mikä oli tietysti hieno asia. Ruotsi-pelissä pelasimme vähän rennommin säästääksemme voimiamme neljännesvälieriin. Turnauksemme ei ole ollut täydellinen, mutta voitimme sen kaikkein tärkeimmän pelin, ja se on hyvä juttu, Trolle arvioi.

Tshekkiä vastaan Trolle keräsi 21 torjuntaa, mutta ei pelannut mitään huippuottelua, vaikka paikoin torjui varsin hyvin.

– Suoritukseni oli ihan hyvä, mutta ei niin hyvä kuin voisi olla. Tasoa oli vaikea pitää yllä, kun olimme esimerkiksi 5-1-tappiolla, tanskalaisvahti harmitteli.

Trolle on ollut monena vuonna MM-kisojen kovimpia torjujia ja hän on ollut myös suuressa vastuussa joukkueensa menestyksestä. Vuonna 2014 mies valittiin Göteborgin MM-kisojen tähdistöön torjuessaan yli 85 %:n varmuudella. Viime kisoissa maalivahti torjui 148 kertaa ja torjuntaprosentti oli jälleen kiitettävästi yli 85 %.

Nyt Trolle on ehtinyt pallon eteen neljässä pelaamassaan pelissä (huilasi Ruotsi-ottelun) yhteensä 104 kertaa, mutta torjuntaprosentti on toistaiseksi ”vain” 81,88.

Pidätkö siitä, että laukauksia tulee paljon?

– Pidän kyllä. Se pitää minut pelissä mukana, ja se pitää minut paremmin pelissä mukana kuin paremman joukkueen maalivahdin. Esimerkiksi vaikkapa Ruotsin maalivahdin, jolla oli melko kevyt ottelu meitä vastaan. Sellaisissa tapauksissa on vaikeampaa pitää keskittyminen pelissä, ja minulla ei ole sitä ongelmaa, Trolle kertoi.

Trolle on herättänyt kiinnostusta myös suomalaisten piirissä ja eritoten sosiaalisessa mediassa, sillä miehellä on tapana tuuletella omia torjuntojaan.

Tuuletat riehakkaasti torjuntojasi. Miksi teet niin?

– Se on vähän sama asia kuin se, että kun puolustus plokkaa vedon, niin koko penkki nousee pystyyn tulettamaan ja huutamaan. Se antaa energiaa tulevia tilanteita varten. Tuuletusteni pitäisi antaa energiaa koko joukkueelle, ja jos ne voivat parantaa koko joukkueen suoritusta vaikka viisi prosenttia, niin tulen tuulettamaan vieläkin enemmän, Trolle avasi.

Tanska oli viime MM-kisojen viides ja vuonna 2014 joukkue ylsi seitsemänneksi. Aiemmissa kisoissa Tanska on sijoitettu heikompien joukkueiden C- ja D-lohkoihin, mutta onnistui kampeamaan itsensä kahdeksan sakkiin. Tänä vuonna joukkue oli alkuun mukana paremmissa lohkoissa, mutta jäi selkeästi jalkoihin.

Yhtenä syynä voi pitää sitä, että osa kokeneemmista pelaajista on jättänyt maajoukkuepelit ja tilalle on tullut uutta verta. Muun muassa vuoden 2014 MM-kisojen pistepörssin voittanut Stefan Hedorf ei ole enää mukana.

Teillä on nyt nuorempi joukkue matkassa. Onko Tanskasta nousemassa uusi salibandysukupolvi?

– Toivottavasti. Meillä on mukana kahdeksan debytanttia ja tiesimme, että rutiinin puute tulee olemaan ongelma joissain tilanteissa. Se ei ole syynä siihen miksi hävisimme tänään. Sukupolvi on vaihtumassa ja ensi turnauksessa meillä voi olla parempi joukkue, mutta katsotaan mitä tapahtuu, pitkänhuiskea juuttivahti päätti.

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Joel Siltanen
Joel Siltanen
Pääkallo.fi:n päätoimittaja

Asemapaikka: Praha, Tshekki

Twitter: @joelsiltanen