Yleisö ja pelaajat ottivat yhteen Ruotsin kakkosdivarissa – tuomarilta lähti taju

Kuvituskuva: Iiro Karesniemi.

Kuvituskuva: Iiro Karesniemi.

Ruotsin neljänneksi korkeimman tason, eli 2. Divisioonan ottelu Klockarbergets BK:n ja Wallviks IK:n välillä jouduttiin keskeyttämään, kun pelaajat ja yleisö ottivat rajusti yhteen. Asiasta uutisoi Innebandymagazinet.

Ottelu keskeytettiin, kun kolmatta erää oli jäljellä neljä ja puoli minuuttia. Kolme ottelurangaistusta jaettiin saman tien ja tilannetta tutkitaan parhaillaan pelikieltojen pituuksien ja lisäpelikieltojen osalta. Tilanteesta voi kehkeytyä vielä poliisiasia.

Tilanne alkoi ja lähti eskaloitumaan siitä, kun toisen joukkueen joukkueen maalivahtia lyötiin sormille ja joukkue sai siitä vapaalyönnin.

– Pelaajat menivät totta kai suojelemaan maalivahtiaan, mutta sitten toisen joukkueen pelaaja löi vastustajaa mailalla mahaan. Tämä puolestaan vastasi lyömällä nyrkillä naamaan. He alkoivat ihan sanalla sanoen tapella, kertoo yksi tuomareista Sundsvalls Tidning -lehdessä.

Tappelu ei suinkaan jäänyt tähän, vaan toisen joukkueista pelaaja meni vastustajan penkille uhoamaan. Tuomarit yrittivät mennä väliin, mutta lopulta tilanne räjähti käsiin siten, että mukaan hyppäsivät niin joukkueenjohto kuin yleisökin. Yksi tuomareista sai osumaa ja häneltä lähti taju.

– Sain iskun ja kaaduin kuulemma maahan lyöden takaraivoni. Kaikki tapahtui yhdessä silmänräpäyksessä. Kaikki musteni noin neljässä-viidessä sekunnissa ja menetin tajuntani, tuomari kommentoi.

Kotijoukkue Klockarbergetsin puheenjohtaja Annsofi Klingsby kommentoi tapahtuneesta seuraavana päivänä asiaa seuraavasti:

– Mitä tähän nyt sanoa… puhelin on käynyt kuumana ja olen yrittänyt päästä itse jyvälle mitä on tapahtunut. Se mitä voin sanoa on, että todella moni ihminen voi huonosti tänään, sekä pelaajista, että yleisöstä. Tämä ei ole yleistä pelaajiemme keskuudessa ja he ovat shokissa myös.

Klingsby soitti läpi koko miesten edustusjoukkueen, sekä muita asianosaisia yleisöstä lähtien kutsuakseen kokoon tapauksen selvittämään tapahtunutta.

– En ole vielä saanut kaikkia kiinni, mutta jatkan yrittämistä koko päivän. Tapasin myös tuomarit ja keskustelin heidän kanssaan ja kysyin miten he voivat.

– Patrik Sjöberg (toinen tuomareista) ei osannut sanoa mikä tilanteen laukaisi, mutta hänen mielestään tunnelma joukkueiden välillä ei ollut missään vaiheessa hyvä. Näin ollen minulla on täysi työ edessäni keskustella kaikkien asianosaisten kanssa. Tämä ei ole hyväksyttävää. Seuramme ei halua profiloitua tällaisten asioiden kautta. Yksi perusarvoistamme on, että pelaamisen pitää olla reilua.

Tähän mennessä Klingsby on saanut selville, että läpi ottelun joukkueiden välillä oli ollut tavanomaista enemmän skismaa. Wallvikin joukkueelta on tullut törkeitä kommentteja koko pelin ajan.

– Valmentajamme sanoi, että tämä ei ole missään nimessä normaalia käytöstä pelaajillemme. Jatkuva suunsoitto on vaikuttanut siihen, että homma on lopulta karannut käsistä. Pelaajat ovat pahoillaan tapahtuneesta ja painottavat niin ikään, että näin ei tavanomaisesti käy. Minun on siis päästäväh jyvälle mitkä tosiasiassa ovat ne asiat, jotka ovat laukaisseet näin hyväksymättömän käytöksen, Klingsby kommentoi.

Innebandymagazinetin artikkelit aiheesta:
Herr2an-match urartade – domaren knockades medvetslös
Hemmalagets ordförande om kaosmatchen