Norjalaislegenda jatkaa uraansa Ruotsissa – ”Katson vuosi kerrallaan”

Norjan maajoukkuetähti Ketil Kronberg jatkaa uraansa Ruotsissa. Kuva: perwiklund.se

Norjalainen salibandylegenda Ketil Kronberg, 38, jatkaa Ruotsin Superliigan Dalenissa myös tulevalla kaudella.

Kronberg täyttää tänä vuonna 39, mutta oli viime kaudellakin Dalenin tärkempiä pelaajia. Taitava norjalainen iski runkosarjan 32 pelissä tehot 35+18 ja pudotuspeleissä yhdeksässä ottelussa pisteet 6+8.

Kronberg pelasi ensimmäisen Ruotsin kautensa 13 vuotta sitten ja on sen jälkeen pelannut yhden kauden Norjassa. Tehopisteitä Ruotsin Superliigassa on kertynyt jo 580.

– Ei ollut epäilystäkään, että en jatkaisi pelaamista. Viime kausi oli erityisen hauska. Pelasimme hyvää salibandya, etenimme välieriin ja pistimme suursuosikki Storvretan koville. Olemme saaneet pidettyä joukkueen lähes samana kuin viime kaudella, mikä on tärkeää jatkon kannalta, Kronberg sanoi Aftonbladetille.

Vaikka ikää on jo kiitettävästi liigapelaajaksi, niin Kronbergilla ei ole selkeää ajatusta siitä, että milloin ura tulee loppumaan.

– Katson vuosi kerrallaan. Uran pitää sopia myös siviilielämän kuvioihin. Jonain päivänä lopetan, mutta tiedän jo, että se tulee olemaan erittäin vaikeaa, Kronberg myönsi lehdelle.