Blogit

Blogi: Peli(ä meille kaikille)

27.07.
2019
Blogit

Sveitsissä nykyään valmentava Perttu Kytöhonka on purnannut, että Pelistä kirjoitetaan liian vähän, joten hän pyrkii vastaamaan omaan huutoonsa ja kirjoittamaan Pääkallo-blogissaan pelistä. Ja valmentamisesta siinä sivussa.

Lomakauden vuoksi Pääkallo.fi julkaisee heinäkuussa päivittäin uusintoina pidempiä artikkeleita, haastatteluita, analyyseja, blogauksia ja kolumneja vuosien varrelta. Perttu Kytöhonka kirjoitti 18.10. 2015 julkaistussa blogauksessaan lempiaiheestaan eli pelistä.

Olen eri yhteyksissä purnannut usein sitä, miksi itse pelistä puhutaan niin vähän. Tarkennetaan – miksi pelistä puhutaan niin ympäripyörein ja subjektiivisin kielikuvin.

”Meillä loppui jalka kolmannessa erässä.”

”Hävittiin kaksinkamppailut.”

”Passivoiduttiin johtoasemassa liikaa.”

Tuttuja lauseita valmentajien presseistä ja kommenteista otteluiden jälkeen. Tuttuja lauseita myös pelaajille valmentajien erätaukopuheissa. Ja nämä lauseet ei oikeastaan tarkoita yhtään mitään. Tiedän itsekin, että pelin jälkeen ei aina löydy sitä tyhjentävintä analyysiä, mutta silloin on parempi jättää ympäripyöreydet sanomatta.

(Pelaajat huom. mikäli näitä lauseita kuulet, on suuri mahdollisuus (vaiko uhka?) sille, että valmentajallasi ei ole minkäännäköistä käsitystä miksi tilanne on se kuin se on ja mitä siellä kentällä tapahtuu. Hälytyskellot soimaan sanoista ”aktiivinen”, ”aggressiivinen”, ”tahtotila” jne.)

Salibandy pelinä on hyvin yksinkertainen, mutta yksinkertainen ja helppo eivät ole synonyymejä. Kokonaisuus muuttuu helpommin käsiteltäväksi kun määritelmät ovat selkeät ja yhtenäiset. Tämän jälkeen valmentaja voi puhua joukkueelleen (ja mielellään myös medialle) eksaktia ”salibandykieltä” epämääräisyyksien sijaan.

Pelin vaiheiden määrittely

Salibandyssä, kuten monessa muussakin joukkuepalloilulajissa, pelissä on selkeät vaiheet. Nämä vaiheet tulee määritellä, jotta valmentaja pystyy puhumaan joukkueelleen selkeää ja konkreettista valmennuspuhetta.

Pelin vaiheet ovat:

1. Hyökkääminen
2. Joukkue muuttuu hyökkäävästä puolustavaksi = negatiivinen tilanteenvaihto
3. Puolustaminen
4. Joukkue muuttuu puolustavasta hyökkääväksi = positiivinen tilanteenvaihto

Näiden vaiheiden tulee nivoutua loogisesti yhteen – mitä korkeammalla tasolla pelataan, sitä saumattomammin. Peli on jatkumo.

Hyökkääminen

Kaikki ne toimenpiteet, joita joukkue suorittaa silloin kun sillä on pallo hallussaan, luokitellaan vaiheen ”Hyökkääminen” alle. Käytännössä joukkue hyökätessään joko pyrkii rakentamaan peliä (luodakseen maalintekopaikan) tai – luonnollisesti – tuossa maalintekopaikassa, pyrkii maalintekoon ampumalla palloa kohti maalia.

Maalintekopaikat, pelitavasta riippuen, kasaantuvat useammin tietyille pelaajille, mutta maalinteko ei silti ole yksinomaan esimerkiksi hyökkääjien vastuulla. Näin ollen myös maalinteko on joukkueen tehtävä.

Toki voi argumentoida, että joskus joukkueen ei ole edes tarkoitus hyökätessään tehdä maalia, vaan ennemminkin puolustaa pelivälineellä. Tämä ei vaikuta kuitenkaan määrittelyyn selkeyden vuoksi.

Puolustaminen

Kaikki ne toimenpiteet, joita joukkue suorittaa silloin kun sillä ei ole palloa hallussaan, luokitellaan vaiheen ”Puolustaminen” alle. Käytännössä joukkue puolustaessaan joko pyrkii häiritsemään vastustajan pelinrakennusta (ja maalintekopaikan luomista) tai lopulta estämään maalinteon esim. peittämällä laukauksen tai maalivahdin torjunnalla.

Niinikään puolustaminen on koko joukkueen yhteinen tehtävä. Hyökkääjien merkitys erityisesti vastustajan pelinrakentamisen häirinnässä on merkittävä ja voidaan sanoa, että hyökkääjät ovat aina ensimmäisiä puolustajia.

Tilanteenvaihdot

Hetki, jolloin pallo joukkueena voitetaan tai hävitään, on nimeltään tilanteenvaihto. Kumpikin pelaava joukkue on tällöin hetkellisesti epäorganisoituneessa tilassa ja sen tulee sopeuttaa toimintaansa joko hyökkääväksi tai puolustavaksi joukkueeksi.

Positiivinen tilanteenvaihto (engl. positive transition) voi tapahtua esimerkiksi silloin, kun maalivahti torjuu vastustajan laukauksen ja pallo on maalivahdin hallussa. Maalivahti voi joko käynnistää nopean vastahyökkäyksen, tai rauhoittaa peliä ja pitää yllä pallokontrollia antamalla ns. helpon syötön omalle pelaajalleen.

On huomattava, että positiivinen transitio ei ole yhtä kuin vastahyökkääminen (tai pelin kääntäminen). Positiivinen transitio on se hetki, jolloin joukkue muuttuu puolustavasta hyökkääväksi. Joukkue voi tällöin valita ratkaisukseen joko vastahyökkäyksen tai sitten se ryhtyy kontrolloimaan pelivälinettä.

Negatiivinen transitio (engl. negative transition) voi tapahtua esimerkiksi silloin, kun peliväline menetetään laukauksen seurauksena. Riippuen joukkueen pelaajien sijoittumisesta, joukkue voi päättää aloittaa voimakkaan paineistuksen tai sitten se uudelleenorganisoituu vetäytymällä. Negatiivisissa transitioissa pyritään usein käyttämään myös ns. taktista rikettä, joka mahdollistaa joukkueen rauhallisen uudelleenorganisoitumisen.

Salibandyssä pelinä tapahtuu tilanteenvaihtoa lukuisia kertoja. Tilanteenvaihto kestää tapahtumana vain ehkä 1-2 sekuntia, mutta nämä lyhyet sekunnit ovat pelin kannalta usein ratkaisevia hetkiä. Sitä ratkaisevampia, mitä korkeammalla tasolla pelataan.

Tilanteenvaihtojen tehokkaaseen pelaamiseen vaikuttaa voimakkaasti joukkueen organisoituminen tilanteenvaihtohetkellä. Mikäli esimerkiksi hyökkäyspelaaminen on ollut sitä kuuluisaa ”luovaa”, negatiivisessa tilanteenvaihdossa joukkueen pelaajille kohdistuu kohtuuton (kuuluisan) ”reagoimisen” vaade, sillä pelaajat voivat olla sijoittuneina missä tahansa ja miten tahansa. Vaikka yksi pelaaja ”reagoisi” joukkuetta edistävällä tavalla, ei ole mitään takuita että neljä muuta kenttäpelaajaa pelaavat ns. samaa peliä.

Ei ”oikeaa” tapaa pelata

Salibandyssä, kuten tuskin missään muussakaan joukkuepalloilulajissa, ei ole olemassa ns. ”oikeaa pelitapaa”. Jokaisella valmentajalla on jokaiseen pelin vaiheeseen omat ajatuksensa ja mieltymyksensä.

Joukkue A esimerkiksi voi haluta pitää pelivälinettä selvästi enemmän hallussaan kuin vastustaja. Se pyrkii voimakkaan pallokontrollin luonnollisesti rakentamaan maalintekotilanteita, mutta myös minimoimaan negatiiviset tilanteenvaihdot. Loogisesti ajateltuna voimakkaaseen pallokontrollipyrkimykseen kuuluu myös vastaparina korkean prässitason puolustaminen, tavoitteena voittaa peliväline mahdollisimman nopeasti itselle takaisin.

Perinteisessä katsannossa vastustajiin suhteutettuna vain keskimääräistä taitavampi ryhmä voi pelata voimakasta pallokontrollisalibandyä. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, vaan myös kokemattomampi tai taidollisesti kevyempi ryhmä voi maksimoida oman tuloksensa voimakkaan pallokontrollin avulla.

Joukkue B taas luovuttaa mielellään pallokontrollin vastustajalleen. Se pyrkii pitämään viisikkonsa erittäin tiiviisti organisoituneena satsaten omiin positiivisiin tilanteenvaihtoihinsa voimakkaasti. Loogisesti ajateltuna positiiviset transitiot pyritään tällöin viemään aina suoraviivaisesti loppuun, jotta joukkue ei ajaudu kontrolloimaan pelivälinettä tai toisaalta että se altistuisi mahdollisimman vähän negatiivisille tilanteenvaihdoille.

Tämän tyyppinen pelitapa on usein mielletty ns. ”altavastaajan” pelitavaksi, mutta myös taitava ja kokenut ryhmä voi luonnollisesti hakea maksimaalista tulosta pelaamalla yllä kuvatulla tavalla.

Loogisuuden vaatimus

Ei ole oikeaa tai väärää pelitapaa. On luonnollisesti kullekin joukkueelle sopivampia ja epäsopivampia pelitapoja, mutta yhtä kaikki, usea eri tapa voi tuoda tuloksen. Äärimmäisen tiiviissä ja kurinalaisessa puolustamisessa on niin ikään jotain hyvin esteettistä ja kaunista, vaikka se joskus tylsäksi mielletäänkin.

Mikä ikinä valmentajan näkemys pelin eri vaiheista sitten onkin, luonnollisena vaatimuksena tulee kuitenkin olla eri vaiheiden loogisuus suhteessa toisiinsa. Joukkueen pelinrakentaminen voi esimerkiksi tuottaa jatkuvasti tilanteita, joissa viisikko on voimakkaasti ns. levällään. Tällöin voimakas paineistaminen negatiivisissa tilanteenvaihdoissa ei ole looginen, eikä tuloksen kannalta järkevä ratkaisu, sillä vastustajan on liian helppo löytää tyhjää tilaa epäyhtenäisen viisikon keskeltä.

Tämän loogisuuden vaatimuksen myötä on esimerkiksi erittäin vaativaa pelata samaan aikaan sekä a) hyvin suoraviivaista eteenpäin suuntautuvaa salibandyä että b) pallokontrollia. Hyvin suoraviivaiseen pelitapaan on myös haastavaa rakentaa toimivaa korkean prässitason puolustuspelaamista erityisesti negatiivisten tilanteenvaihtojen yhteyteen, sillä kova vauhti asettaa viisikon yhteistyölle ja etäisyyksien pitämiselle tiiviinä todella suuret vaatimukset.

Yllä mainittu esimerkkipelitapa mielletään usein sinä ”nopeana ja aktiivisena salibandynä” ja se onkin viihdyttävää katseltavaa tilanteenvaihtojen seuratessa toisiaan ja juoksuvauhdin kasvaessa korkeaksi. Tällainen salibandy ei kuitenkaan todennäköisesti palvele ainakaan taidoiltaan tai kokemukseltaan kevyempää joukkuetta, sillä mikäli maalintekopaikkoja syntyy paljon, usein se kokeneempi vastustaja on edellä.

Konkreettisempaa lajipuhetta kiitos

”Meiltä loppui jalka kolmannessa erässä.”

”Hävittiin kaksinkamppailut.”

”Passivoiduttiin johtoasemassa liikaa.”

Näitä toivoisi lukevansa aina vaan vähemmän ja vähemmän, sillä kuten mainittu, ne eivät tarkoita viime kädessä yhtään mitään. Konkreettiset syyt sille, miksi se ”jalka loppui kolmannessa erässä” löytyy yleensä pelistä, pelin harjoittelun loogisuudesta ja pelitapavalinnoista. Ei siitä, juokseeko vastustaja keskimäärin Cooperin testissä 3150 metriä sinun jengisi 3100 metriä vastaan.

Otan tavaksi suositella kirjoitukseni loppuun jotain laadukasta kirjaa valmentamisesta kiinnostuneille. Aloitetaan todella kovalla paketilla.

Lukuvinkki: ”Pep” – Marti Perarnau

Perttu Kytöhonka
Perttu Kytöhonka
Pettu Kytöhonka on toiminut aiemmalla valmennusurallaan pitkään TPS:n organisaatiossa ja piipahti myös Sveitsissä valmentamassa ennen Suomeen palaamistaan. Kytöhonka toimii nyt toista kautta Divarin NST:n pääluotsina ja kuuluu tällä hetkellä myös Latvian maajoukkueen valmennusryhmään.