Blogit

Blogi: Pihasähly on kiellettävä, mailahan voi osua kasvoihin

02.07.
2019
Blogit

Happee-puolustaja Jaska Kuneliuksen (oik.) tuorein Pääkallo-bloggaus käsittelee pitkäjänteisyyttä ja rohkeutta. Kuva: Elmeri Elo

Lomakauden vuoksi Pääkallo.fi julkaisee heinäkuussa päivittäin uusintoina pidempiä artikkeleita, haastatteluita, analyyseja, blogauksia ja kolumneja vuosien varrelta. Toisena artikkelina julkaistaan aktiivipeluri Jaska Kuneliuksen blogikirjoitus, joka näki päivänvalon alunperin 20.1. 2016.

– En ole vielä aivan varma mitä haluaisin elämässäni tehdä.

– Kävin kerran lenkillä, mutta huomasin, ettei se ollut mun juttu.

– Tänä kesänä mun oli tarkoitus treenata paljon, mut ekan viikon jälkeen se jotenkin jäi.

– Oli aivan jäätävän hyvä keli, eihän silloin ole mitään järkeä olla sisällä puntilla.

Nämä todet ja kuvitellut sitaatit ovat arkipäivää Suomessa. Olen viime vuosina lukenut paljon urheilijoiden elämäkertoja sekä henkilökuvia Urheilusanomista. Monissa teksteissä on ollut yhteinen tekijä: lapsi tai nuori on tarvittaessa pakotettu harjoituksiin, ja aikuisena asiaa on kiitelty vuolaasti. Samalla opitaan nimittäin yhtä elämän tärkeää perustaitoa: pitkäjänteisyyttä. Pitkäjänteisyys on tärkeä opetettava asia niin kodeissa kuin kouluissa.

Asiaa ei pidä ymmärtää väkisin väärin. Yhtäkään lasta ei pidä pakottaa esimerkiksi urheilemaan vain siksi, että vanhemmat haluavat. Mutta vanhemmat, opettajat ja valmentajat voivat parhaimmillaan opettaa lapselle pitkäjänteisyyttä. Sitä, että kaikki ei ole aina vain helppoa tai kivaa, ei elämäkään. Jatkuva sukkulointi sopii joillekin, mutta monet ihmiset kaipaavat jotain pysyvää. Pitkäjänteisyyttä voi toki olla myöskin se, että jaksaa etsiä itselleen sopivaa harrastusta niin pitkään, että se lopulta löytyy. Oli harrastus sitten liikunnan tai kulttuurin piiristä.

Itselleni selkein pitkäjänteisyyden opetus tapahtui alakoulussa. Minun piti mennä jääkiekkoharjoituksiin juoksemaan urheilukenttää ympäri, mutta luokkakaverini olivat rönttöä (tai purkkista tai kuurupiiloa, pelillä on monta nimeä) ja halusin mennä leikkiin mukaan. Mutsini huomasi ohi ajaessaan, että en ollutkaan maksetuissa lätkätreeneissä, vaan väijymässä tyttöjä. Leikki loppui kuin seinään, kodin tärkeimmät asiat eli cd-soitin ja lätkäkortit lähtivät takavarikkoon ja käytiin kiivassanainen keskustelu siitä, että kun yksinhuoltajaäidin vähistä rahoista on maksettu harrastus, ei treeneistä jäädä pois. Ei ainakaan valehtelemalla. Tämän jälkeen ei ole ollut tekosyitä harjoitusten väliin jättämiseksi.

Pitkäjänteisyyden harjoittelu on tylsää ja vaikeaa myös aikuisille. Valmentajien voisi olla helpompi yrittää hankkia pikavoittoja keräämällä tähtisikermä esimerkiksi junnujoukkueeseen lähikunnista. Opettajia ohjataan innostumaan iPadien käytöstä niin lujasti, että jotkut luulevat välineiden korvaavan itse opetuksen. Pelaaja voi lyödä hanskat tiskiin, kun kesätreenien tulos ei näy heti sarja-avauksessa. Vanhemmat saattavat luisua periaatteistaan oitis, kun pettymys näkyy lapsen kasvoilla. Mahdollisesti suurempi palkinto saattaa kuitenkin olla odottamassa nurkan takana, kunhan muutama vastoinkäyminen tai heikko hetki on ensin voitettu. Näihin kaikkiin asioihin tarvitaan tukea.

Esimerkiksi urheilija, lapsi tai aikuinen, kaipaa välillä uskoa siihen, että jokainen harjoitus ja epäonnistunutkin peli vie lähemmäksi tavoitetta, mikäli toiminta on suunniteltu pitkäjänteisesti.

– Jäälle ei koskaan kannata viedä ketään, sillä se on sun vastuulla jos lapset hukkuvat.

– Kauppojen ylijäämäruokia ei kannata jakaa vähävaraisille, sillä niissä saattaa olla terveysriski.

– Mitä jos joku tipahtaa kiipeilytelineeltä?

– Vuorenkunkku on kiellettävä, sillä joku saattaa loukkaantua.

– Ja kepit, ne on ehdottomasti kiellettävä välitunneilla.

Nämäkin sitaatit ovat Suomessa arkipäivää. Valtionjohdon taholta saakka on kansalaisten luuytimiin koodattu pelko siitä, että jotain pahaa saattaa sattua. Byrokratiaa, sääntöjä, ohjeita, kahlitsemista.

Omassa työpaikassani pelko on voitettu ja siellä voidaan tehdä paljon erilaisia juttuja ilman liikoja sääntöjä. Olen kuitenkin kuullut muualta esimerkiksi pihasählyn kieltämisestä, sillä maila voi osua jotain kasvoihin. Olen nähnyt salibandyä pelaavan juniorin lopettavan pelin hetkeksi siksi, että polvi paloi osuessaan maahan. Olen nähnyt juniorin itkevän siksi, että salibandypallo osui sääreen. Molemmat juniorit olivat yli kymmenvuotiaita.

Näistä asioista ei voi syyttää junioreita tai lapsia. Osan syystä saavat opettajat, valmentajat, vanhemmat ja vallanpitäjät. Jos lapset paapotaan pilalle ja lapsuuden tärkein saavutus on elää elämänsä läpi ilman haavoja ja mustelmia, kieltää kaatumiset, puissa kiipeily, keppileikit, ei lapsen perusmotoriikkakaan kehity. Ja siitä erääntyy suurempi lasku aikuisena. Jos ensimmäinen mustelma tulee 12-vuotiaana, ei ole ihmekään, että lapsi järkyttyy.

Opettajia taas pelotellaan oikeusjutuilla jo opiskeluaikana. Saman syyllistyvät monet ammattijärjestöt: jos teet mitään ylimääräistä, voit jo varautua seisomaan hovioikeudessa syytettynä. Parempi olisi olla tekemättä mitään, mitä ei erikseen ole kirjoitettu sopimukseen, kahtena kappaleena. Jotkut valmentajat piirtävät pelaajille tussilla kaikki mahdolliset liikeradat, joita pitää seurata pelko takaraivossa ja virheitä vältellen.

Pahimmillaan pelko kahlitsee koko elämää. Tätäkään ei pidä ymmärtää väärin. Ei ole tarkoitus, että lapset raahustavat joka päivä verissäpäin kouluun ja aikuiset kaahaavat autoilla kahtasataa, koska haluavat osoittaa pelottomuutensa. Mutta joka asiasta ei välttämättä kannata nähdä ensimmäisenä sitä pahinta mahdollista skenaariota.

Minulta murtui sääriluu pahasti seiskaluokalla lätkäpelissä. Se oli jo toinen kerta kun sama sääriluu oli palasina. Vasta muutama vuosi sitten pystyin myöntämään, että asiasta oli jäänyt pelko. Olin luistelematta lähes puoli vuotta, ensin kipsin, sitten jalan voimattomuuden ja lopulta pelon takia. Näin painajaisia, joissa sääri pettää alta kesken luistelun. Menin jäälle vasta kun minut kotoa siihen pakotettiin. Vasta tuon pakottamisen jälkeen uskalsin pikkuhiljaa palata urheilun pariin, eikä sille sen koommin ole loppua näkynyt, vaikka laji vaihtuikin.

Lehdessä luki, että nuorten jääkiekon maailmanmestarijoukkue pelasi ilman paksua hyökkäyspelikirjaa. Tietyt asiat oli sovittu, mutta suureksi osaksi valmentajat luottivat pelaajiin ja tukivat heidän rohkeuttaan. Lopputulos on kaikkien tiedossa. Itseensä luottavainen sekä rohkea joukkueen ilmapiiri välittyi kotisohvalle asti. Ehkä siksi joukkueen taivalta oli niin upea seurata.

Happeen hyökkäyspelissä on paljon samoja elementtejä: pelaajia ei ole kahlittu orjalliseen ja ennustettavaan pelitapaan, ja virheitäkin saa tehdä, kunhan tarkoitusperät ovat olleet oikeat. Ehkä siksi joukkueessa on niin upeaa pelata. Työpaikallani on rohkaiseva opettajiin sekä oppilaisiin luottava ilmapiiri. Esimerkiksi tämän viikon maanantaina klo 8.45 oppilaat hytisivät kylmissään ja halusivat viettää välitunnin sisällä. Vedimme kuitenkin toppa-asut ylle ja lähdimme luokkamme kanssa pelaamaan lumisählyä. Tämän esimerkin innoittamana on takapihalla ollut joka välitunti noin parikymmentä pelaajaa pelaamassa posket punaisina. Ilman pelkoa. Ehkä siksi työpaikallani on niin upeaa olla töissä.

Suomen kaltaisen yhteiskunnan kannattaisi irtautua pelon ilmapiiristä ja tehdä yhdessä töitä pitkäjänteisesti. Emme voi kuitenkaan odottaa, että ”yhteiskunta” tai hallitus tekisi sen. Yhteiskunta on päättäjät, työyhteisöt, seurat, valmentajat, vanhemmat, opettajat, pelaajat; ihmiset. Rohkeus ja pitkäjänteisyys lähtevät nousemaan alhaalta ylöspäin, mikäli sellaisia ihmisiä on tarpeeksi. Nuorena ja nousevana lajina salibandy-yhteisö voisi olla tässä suunnannäyttäjä. Ei kielletä liukumäkiä, luovia pelaajia tai pihapelejä, vaan muutetaan lähiympäristöämme. Peli kerrallaan.

Olen kirjoittanut samankaltaisen tekstin jo aiemmin, mutta halusin vielä palata aiheeseen joka on mielestäni erittäin tärkeä ja ajankohtainen. Ja pää löi tyhjää aiheiden suhteen.

Jaska Kunelius
Jaska Kunelius
Kirjoittaja on saarijärveläinen Happeen peruspakki, joka on usein valmis kertomaan mielipiteensä, halusi muut sen kuulla tai ei. Pääkallon blogiosiossa voi tulla kirjoituksia aivan mistä tahansa suojalasien läpi katsomatta. Siviilissä opettaja ja ihminen, kaukalossa jäähyherkkä ja kädetön. Twitter: @jKune