Complex Floorball

Vieraskynä: Numeraalisen ylivoiman puolesta

18.08.
2019
Complex Floorball

Antti Hänninen ruotii Jarkko Rantalan (alhaalla oik.) kirjoittamaa ja perjantaina julkaistua suomalaisen salibandyn valmennuslinjaa. Kuva: Mika Hilska

Perjantaina 16.8.2019 salibandy.fi -sivustolla julkaistussa uutisessa Huippu-urheilujohtaja Jarkko Rantala avaa salibandyn uutta valmennuslinjaa. Kirjoituksessa toivotaan keskustelua valmennuslinjan pääkohdista ja keskittyy erityisesti laadullisen ylivoiman tai edun käsitteen määrittelyyn.

Numeraaliseen etuun päästään myös salibandyssa

Salibandyliiton määritelmä laadulliselle ylivoimalle on ollut esillä aiemmin myös Miikka Lamun blogissa “Kansainvälisen huippusalibandyn vaatimukset ja pelin evoluutio” sekä valmennuslinjan tiivistelmää esittelevässä dokumentissa. Käsitteen määrittely herätti aiemmin kysymyksiä siitä, miksi se poikkeaa jalkapallovalmennuksessa käytetystä olevasta määritelmästä.

Salibandyliiton laadullinen ylivoima vaikuttaa yhdistelevän jalkapallossa käytettyjä numeraalista, positionaalista ja (jalkapallossa käytettyä versiota) laadullista etua keskenään. Osin tästä syystä se jää abstraktiksi käsitteeksi ja kuvaa ikäänkuin yleistasolla “laadukasta viisikkopeliä”. Laadullisen ylivoiman toteutuminen tuntuu riippuvan salibandyliiton määritelmän mukaan lähinnä siitä, edistääkö syötön vastaanottaneen seuraava toiminto joukkueen peliä. Tämä pelin edistyminen ei sekään ole yksikäsitteinen asia. Edistääkö peliä esimerkiksi syöttöketjun yksittäinen syöttö, jos koko syöttöketju lopulta saakin juoksutettua vastustajan pelaajia niin, että syntyy tilaa maalintekoalueelle?

Kuva 1. Vasemmalta oikealle: numeraalinen, positionaalinen ja laadullinen ylivoima tai etu. Laadullisen edun tilanteessa oletuksena, että punaisen joukkueen pelaaja pääsee isossa tilassa pelaamaan sellaista keltaisen joukkueen pelaajaa vastaan, jonka voittaa 1vs1-tilanteessa.

Rantala kirjoittaa: “Olemme määritelleet laadullisen ylivoiman voimakkaasti pelaajien sijoittumisen kautta, eikä niinkään 1vs1-tilanteiden kautta”. Pelaajien sijoittuminen on nyt siis päässyt jopa hyökkäyspelaamisen tavoitteeksi, kun aiemmin kritisoin Complex Floorball -blogissa 1vs1-pelaamisen korostamista. Tämä vaikuttaa selkeältä suunnanmuutokselta liiton linjauksissa. Kirjoituksessa ei kuitenkaan avata keinoja, joilla sijoittuminen järjestettäisiin joukkuetasolla. Tilat ja edut syntyvät vuorovaikutussuhteessa palloon, vastustajiin sekä oman joukkueen pelaajiin. Nämä suhteet tulisi ottaa huomioon pelitavan periaatteissa, jotta päästäisiin jonkinlaiseen konkretiaan.

Rantala jatkaa vielä “Numeraalinen alueylivoima itsessään ei määritä maalipaikan laatua tai mahdollisuutta maalipaikan luomiseen. Lisäksi koimme, että pelin kehittyessä on yhä vaikeampi saada selkeitä alueellisia ylivoimia, koska puolustuspeli on kehittynyt yhä voimakkaammin alueelta 1vs1-merkkauspelaamiseksi”. Herää kysymys, eikö loogisesti se, että hyökkäysalueella joukkueella on pelaaja vapaana, mahdollista keskimäärin paremman maalintekopaikan syntymisen kuin tasavoimainen hyökkäys? Voihan maalipaikka syntyä alivoimaisestakin hyökkäyksestä, mutta ei yhtä todennäköisesti. Vielä toistaiseksi aluepohjaisia puolustuksia on käytetty aivan salibandyn eliittitasolla MM-finaalia myöten, kuten alla esimerkkitapauksessa.

Video 1. Suomen 2-0 -maali MM-finaalissa 2018 oli videona upotettu myös Miikka Lamun blogiin otsikolla tilan käytön optimointi ja laadullinen ylivoima. Kyseessä on selvä esimerkki aluepuolustuksen heikkoudesta ja sitä vastaan numeraalisen edun luomisesta ja hyödyntämisestä.

Tässä Suomen maalissa on huomionarvoista se, miten pallo on jo kerran pelattu Ruotsin linjan ohi Lastikalle tasavoimaiseen tilanteeseen, jossa etua ei syntynyt. Lastikka palauttaa pallon alle ja uudella yrittämällä Suomi onnistuu luomaan numeraalisen ylivoiman. Ruotsin sentteri puolustaa miestä keskustasta, oikea puolustaja maalilta ja vasen puolustaja irtoaa paineistamaan lastikkaa, jolloin Kotilainen jää vapaaksi painottomalla laidalla ja pääsee vapaasti ampumaan. Suomen puolustajan sijoittuminen yksinkertaisesti Kim Nilssonin taakse muutti tilannnetta Suomen eduksi sikäli, että Ruotsin sentteri tuli sidotuksi.

Kuva 2. Numeraalinen ylivoima MM-finaalissa 2018, 2-0 -maalia edeltävä hetki.

Rantalan mukaan on päätelty salibandyn olevan niin nopea laji, että pelaajien on vaikea havaita hetkellisiä ylivoimia, vaikka niitä syntyisikin. Niiden hyödyntäminen on kuitenkin osattava. Eikö ole ristiriitaista, että pelaaja osaisi käyttää etua, jota ei havaitse? Ja jos pelaaja pystyy syötöllä löytämään vapaan pelaajan esimerikiksi maalintekopaikasta, joukkueen tavoite ehdottomasti toteutuu. Eikö mikä tahansa salibandyjoukkue pyri hyökkäyspelissään tähän?

Pelitavan periaatteisiin konkretiaa

Konkretiaa keskusteluun toisivat ne pelitavan periaatteet ja keinot, joilla etua pyritään käytännössä luomaan. Olisi loogista, että hyökkäävän joukkueen ensisijainen tavoite on yrittää luoda numeraalinen ylivoima. Tällöin onnistuneesti pelatun tilanteen jälkeen vapaa pelaaja löytyy (parhaassa tapauksessa) syötöllä hyvästä maalintekosektorista. Syöttöketju maalipaikkaan saakka on toteutettavissa todennäköisemmin, kun on ylivoimainen hyökkäys käsillä. Hyvin toteutettuna pyrkimyksestä numeraaliseen etuun syntyy samalla vähintään positionaalista etua, vaikka vastustaja pystyisi numeraalisen tasapainon säilyttämään. Tällöin hyökkäävän joukkueen pelaajat tekevät aloitteita ja ovat edellä puolustavaa joukkuetta – ainakin jos viisikon keskinäiset ajoitukset riittävästi täsmäävät. Näin hyökkäyspeliin pystytään luomaan jatkumoita ilman numeraalista etuakin.

Mikäli maalipaikkaan ei silti päästä numeraalisen tai positionaalisen edun avulla, voidaan rakentaa yksittäiselle pelaajalla joukkuepelin keinoin isoon tilaan hetkellinen 1vs1 -tilanne, jossa hänellä on etua henkilökohtaisten taitojensa puolesta. Tähän voidaan pyrkiä joko tietoisesti pelisuunnitelmassa tai yksinkertaisesti hyökkäyspeliä jatkaen ja etujen saavuttamiseen pyrkien, kunnes maalintekopaikka syntyy jos ei numeraalisen tai positionaalisen edun kautta, niin laadullisesti riittävän edullisen 1vs1 -tilanteen syntyssä ikäänkuin sivutuotteena.

Mikäli joukkueella on pelitapa, joka pyrkii edellä mainittujen tavoitteiden ja prioriteettien kautta luomaan etua hyökätessään, voivat pelaajat ennakoida ja toimia aloitteellisesti askeleen edellä vastustajaa. Se myös auttaa tunnistamaan ja ennakoimaan pelitilanteita pelitavan synnyttämässä kontekstissa. Tällä tavalla valmennetun joukkueen pelaajat ymmärtävät ennalta, miten sen viisikkopelin organisointi pyrkii etuja luomaan, miten ja minne numeraalinen tai positionaalinen etu yleensä syntyy erilaisissa pelitilanteissa.

Pelaajan ei ole tarpeen analysoida pelitilannetta syvällisesti, jotta osaa syöttää vapaalle pelaajalle edullisempaan tilanteeseen. Ei hänen tarvitsekaan tietää, minkälaatuinen etu on kyseessä. On pelitavan tehtävä pyrkiä luomaan näitä etuja, kuten Rantalakin kirjoitti. Eri etutyypit liittyvät toki tiiviisti toisiinsa: laadullisen ylivoiman kautta saavutettu etu on käytännössä positionaalinen etu (esimerkiksi haastamalla lapa auki ja laukaisupaikka) tai jopa numeraalinen (puhdas 1vs1-ohitus) etu. Positionaalista etua voi aina jollakin alueella kuvata numeraaliseksi. Niillä on silti selkeä hierarkia kuten edellä on kuvattu.

On ymmärrettävää, ettei salibandyliitto halua edes yrittää linjata pelitapaa esimerkiksi muodostelmana ja valmiina liikkeinä tai kuvioina koko Suomen salibandyn laajuudessa. Silti on mahdollista kuvata näiden etujen luomiseen pyrkivää pelitapaa esimerkiksi seuraavasti: Pallollinen pelaaja pyrkii haastamaan kohti vastustajan muodossa olevia välejä. Tavoitteena on mennä läpi, jos mahdollista ja muodostaa siten numeraalinen etu linjan taakse tai muodon sisään. Toissijainen tavoite, mikäli vastustajan merkkauspeli toimii ja estää numeraalisen edun, on saada kaksi vastustajaa puolustamaan häntä. Pallolliselle tehdään tuet siten, että yhdellä tai kahdella syötöllä (mahdollisesti yhdistettynä pallottomien pelaajien liikkeisiin) saavutetaan numeraalinen tai positionaalinen ylivoima linjan taakse tai muodon sisään. Näillä periaatteilla yksittäisen joukkueen on mahdollista valita yhä konkreettisempia keinoja ja muotoja siihen, miten edellä mainittuja periaatteita toteuttaa.

Lopuksi on vielä nostettava esille se yksityiskohta, että valmennuslinjan tiivistelmä -dokumentissa kuvataan puolustuspelin tavoitteeksi estää vastustajan numeraalinen ylivoima. Kuitenkaan hyökkäyspelissä ei pyritä sitä tuottamaan. Tälle voi olla perusteena se, että halutaan säilyttää puolutustustasapaino mikäli hyökkäys ei tuota maalipaikkaa ja seuraa negatiivinen tilanteenvaihto. Tämä valinta viittaa siihen, että huolimatta hyökkäyspeliin panostamisesta, peliä ajatellaan edelleen altavastaajan asemasta. Hyökätään siis varovaisesti, jotta vastustaja ei ainakaan saisi epäonnistuneesta hyökkäyksestä maalipaikkaa. Tämä on ehkä linjassa maajoukkueen pelitavan kanssa, sillä näytti ettei yllä kuvatun 2-0 -maalin kaltaisia tilanteita juuri syntynyt. Yleensä Suomella sijoittui kaksi pelaajaa kokonaan Ruotsin muodon alapuolelle, eikä numeraalista etua karvauksen ensimmäisen linjan taakse syntynyt. Tämä ei johtunut siitä, että Ruotsi olisi puolustanut 5 x 1vs1, vaan Suomen hyökkäyspelitavasta. Tässä asiassa hallitseva maailmanmestari voisi edelleen ottaa askeleen sitä kohti, että astuisi “kuskin paikalle”.

Teksti on julkaistu aikaisemmin Complex Floorball-blogissa.

Antti Hänninen
Antti Hänninen
Antti Hänninen toimii tällä hetkellä Kooveen miehissä apuvalmentajana ja kirjoittaa myös Complex Floorball -blogiin. Kiinnostuksen kohteina ovat pelin taktinen puoli ja harjoittelukulttuuri.