Salibandy voidaan jakaa neljään eri pelin vaiheeseen: hyökkäämiseen, puolustamiseen sekä niihin hetkiin kun joukkue saa pallon itselleen (positiivinen tilanteenvaihto) tai menettää pallon (negatiivinen tilanteenvaihto). Tilanteenvaihdot yhdistävät pelin jatkumoksi, jossa nuo pelin eri vaiheet vaihtuvat aina pallon vaihtaessa omistajaa. Kun joukkue esim. menettää pallon, tuolla samalla hetkellä joukkueen pelitavan tulisi määrittää viisikon ja samalla myös kentällä olevan yksittäisen pelaajan seuraava peliteko.
On yleistä, että joukkueen pelitavan ajatellaan käsittävän vain keskialueen puolustuspelin, eli ns. ”karvauksen” muodon (esim. W), puolustusalueen puolustuspelin muodon (esim. ”noppa”) ja halutut hyökkäyspelin rakenteet. Käytännössä siis pelitavasta puhuttaessa tullaan usein huomioiduksi neljästä pelin eri vaiheesta vain kaksi (puolustus ja hyökkäys). Myös tilanteenvaihdot tulisikin linkittää osaksi pelitapaa, mikä taas vaatii valmentajalta vielä tarkempaa näkemystä siitä millaista peliä hän haluaa valmentaa.
Asiaa voikin lähestyä ns. periaatteiden kautta. Periaatteilla tarkoitan tässä ikään kuin ”otsikoita”, jotka ohjaavat viisikon toimintaa. Mikäli joukkue haluaisi puolustaessaan prässätä vastustajaa voimakkaasti, niin tuo voisi olla heidän puolustuspelinsä pääperiaate. Näin ollen joukkueen menettäessä pallon tuo periaate ohjaa viisikon ja samalla myös yksittäisen pelaajan seuraavaa pelitekoa. Kyseisessä tilanteessa pallon menettäneen pelaajan ensimmäisen ajatuksen tulisikin olla häneltä pallon riistäneen pelaajan prässääminen. Kun joukkueen pelitapa on selkeä koko joukkueelle, niin myös koko muu viisikko pystyy tunnistamaan kyseisen tilanteen samalla tavalla ja tukemaan pallon menettänyttä pelaajaa halutulla tavalla sekä halutunlaisessa muodossa (pelaajien sijoittuminen ja etäisyydet toisiinsa).
Myös se missä kohtaa pelikenttää tilanteenvaihto tapahtuu voi vaikuttaa siihen millaista toimintaa viisikolta odotetaan. Hyökkäysalueen negatiivisissa tilanteenvaihdoissa voi olla omat periaattensa, jotka eroavat keskialueen periaatteista. Jokin aggressiivisesti prässäävä joukkue saattaakin asettaa hyökkäysalueen puolustuspelin pääperiaatteekseen jo edellisessä esimerkissä olleen prässäämisen, jolloin joukkue pyrkii prässäämään korkealta välittömästi pallon menetyksen jälkeen, kun taas jokin toinen joukkue saattaa vastaavassa tilanteessa tippua keskialueelle ja näin ollen lähestyä tilannetta huomattavasti puolustavammalla otteella.
Esimerkkinä tilanteenvaihdon tapahtumapaikasta pelikentällä ja sen vaikutuksesta valittuihin periaatteisiin voivat toimia myös positiiviset tilanteenvaihdot. Joukkue voi asettaa puolustusalueen pääperiaatteekseen kyseisessä tilanteessa pallonhallinnan ottamisen, jolloin koko viisikko tietää, että mikäli esim. prässiä ei tule, niin viisikon pyrkimys on rauhoittaa tilanne ja ottaa pallonhallinta itselleen. Vastaavasti hyökkäysalueen pääperiaatteena voisi olla esim. pallon pelaaminen suoraviivaisesti maalille, jolloin pallon riistäessään pelaaja pyrkii joko murtautumaan tai pelaamaan palloa suorinta tietä maalille.
Periaatteita voi olla eri tasoisia, joista ns. pääperiaate määrittää toiminnan ison kuvan. Kuitenkin toiminnan täsmentämiseksi olisikin hyvä luoda myös alaperiaatteet, jotka sitten täsmentävät haluttua toimintaa. Esim. mikäli hyökkäyskolmanneksella haluttiin puolustaessa prässätä (pääperiaate), niin alaperiaatteet määrittävät sen kuinka kyseinen toiminta suoritetaan. Pallonmenetyksen jälkeen pelaaja voikin prässätessään pyrkiä samalla ohjaamaan vastustajaa johonkin suuntaan, sulkemaan keskustan, estämään syötön esim. maalin takaa toiselle puolelle jne. Tarkoitus on siis täsmentää kuinka prässi käytännössä suoritetaan. Muu viisikko tietty tukee tilannetta halutulla tavalla, jotta peliväline saataisiin takaisin.
Pelitavan ja sen valmentamisen kannalta onkin oleellista saako pelaaja palautetta toiminnastaan myös tilanteenvaihdoissa. Moni valmentaja saattaakin antaa palautetta negatiivisissa tilanteenvaihdoissa esim. pallon menetykseen johtaneesta virheestä, mutta harvempi antaa palautetta siitä mitä tapahtuu virheen jälkeen. Reagoiko pelaaja joukkueen pelitavan sanelemalla tavalla ja tapahtuiko reagointi välittömästi vai pienellä viiveellä? Sama koskee myös koko viisikkoa, eli viisikon olisi hyvä saada palautetta myös yhteisestä toiminnastaan. Ymmärsivätkö kaikki viisi oman roolinsa ja reagoivatko he yhtenäisesti?
Tärkeää olisikin huomioida harjoittelussa nämä kaikki neljä pelin eri vaihetta. Tämä tarkoittaa, että tulisi luoda harjoitteita, joissa peli pääsisi virtaamaan luonnollisesti ja tulisi tilanteenvaihtoja. Joukkueen pelitavan kollektiivisen kehittämisen kannalta olennaista on, että haluttuja asioita vaaditaan arjessa ja niistä annetaan palautetta. Kun periaatteet ovat selkeät koko viisikolle, niin yksittäinen pelaaja voi heittäytyä peliin muun viisikon tukiessa häntä. Näin voidaan päästä tilanteeseen, jossa olemme yhdessä enemmän kuin osiemme summa.
—
Artikkelin kirjoittaja Santeri Raatarila on miesten Divarin FBC Turun päävalmentaja.