Blogit

Blogi: Sveitsi junioripelaajan silmin – osa 3

08.04.
2020
Blogit

Ensimmäinen välierä alkamassa – se jäikin kauden viimeiseksi peliksi. Saku Kontulainen kertoo tunnelmistaan kesken jääneen kauden jälkeen. Kuva: Floorball Thurgau/Sandro Schmuki

Nyt, kun suurimmasta shokista ja pettymyksestä olen päässyt yli, lienee aika blogini kolmannelle osalle.

Myös Sveitsissä koko ajan paheneva koronavirustilanne johti kauden keskeytymiseen. Sveitsissä koronan etenemiseen jouduttiin reagoimaan jo varsin aikaisin naapurimaa Italian takia. Esimerkiksi yleisötapahtumien sallittua kokoa tiputettiin tuhanteen ihmiseen ennen monia muita maita. Tähän sekä moniin muihin Sveitsin sekä Suomen hallitusten päätöksiin peilaten oli yllättävää itselleni, että Suomessa salibandykausi keskeytettiin muutamaa tuntia Sveitsin vastaavaa aikaisemmin.

Sveitsiläisten sarjojen aikaisesta rytmistä johtuen alppimaassa sekä aikuisten että junioreiden salibandysarjat olivat ehtineet Suomea pidemmälle. Esimerkiksi junioreissa sekä miesten NLB:ssä puolivälierät oltiin jo pelattu, ja välierätkin olivat jo täydessä vauhdissa. Tämä tekijä sai kauden yhtäkkisen päättymisen tuntumaan entistäkin kivuliaammalta. Kun jo koko vuoden kirkkaana tavoitteena on ollut mestaruus tai sarjanousu ja voitonnälkä vain kasvaa kilpailevien joukkueiden huvetessa kolmasosaan kauden alusta, maton jalkojen alta vetäminen saa mielen tyhjäksi.

Koronaviruksen aiheuttamia terveysongelmia sekä kuolemia ei voi vähätellä, mutta urheilunkin osalta menetykset ovat niin rahallisesti kuin tunteellisesti massiiviset. Monien seurojen talous on vaakalaudalla pudotuspeleistä saatavien tulojen pysähdyttyä seinään. Joillekin näistä takaiskuista nouseminen voi kestää pitkään ja voi vaatia huomattavaa tukea taloudellisista tappioista toipumiseen.

Seuralleni Floorball Thurgaulle kauden päättyminen oli paha pettymys. Miesten puolella NLB-joukkue oli voiton päässä nousukarsinnoista NLA-seuraa vastaan. Junioreissa U18-ikäiset olivat jo edenneet välieriin tavoitellen seurahistorian ikäluokassaan ensimmäistä finaalipaikkaa ja mitalia. Tällainen loppu on sääli, sillä Thurgaulla oli hyvät menestysvalmiit joukkueet, eikä näiden suurten saavutusten tavoittelun luulisi ainakaan helpottuvan lähitulevaisuudessa. Muutoinkin U18-pojissa meneillään oli mielenkiintoinen playoff-kevät, sillä runkosarjan ensimmäiseksi, toiseksi ja neljänneksi sijoittuneet tippuivat puolivälierissä. Täten mekin saimme yllättäen kotiedun välieriin sijoiduttuamme viidenneksi runkosarjassa.

Thurgaun joukkueiden lisäksi harmillisena esimerkkinä haluan myös nostaa Baselin U21-pojat. Suomalaisvalmentaja Simo Ruuskasen johtama joukkue voitti U21B-sarjassa (ikäluokkansa toiseksi korkein taso) kauden keskeytykseen mennessä kaikki pelaamansa ottelut, eikä joutunut edes jatkoajalle kertaakaan. Runkosarjassa Basel voitti lohkonsa ylivoimaisesti yli kahdenkymmenen pisteen erolla toiseksi sijoittuneeseen. Koska Sveitsin salibandyliitto päätti, ettei nousijoita tai putoajia ole tämän kauden päätteeksi, pysyy myös Basel aiemmalla tasolla. Kun myös Baselin 02-ikäiset kasvavat yli U18-ikäluokasta johdettuaan ikäistensä joukkueen tänä keväänä välieriin, Baselin joukkue on ensi kaudellakin omaa luokkaansa U21B:ssä. Ei ole kenenkään etu, että nämä juniorit joutuvat pelaamaan jo toisen vuoden tasoaan rajusti heikommassa sarjassa.

Vuoden aikana myös muihin aktiviteetteihin löytyi vähän aikaa. Kuva: Saku Kontulainen

Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Kokonaisuutena Sveitsin vuoteni oli erittäin antoisa. Sain paljon uusia ystäviä, kokemuksia ja elämyksiä. Opin myös paljon uutta, varsinkin saksan kielitaitoni kehittyi. Sen selkeää paranemista ei voi väheksyä, sillä siitäkin voi olla tulevaisuudessa paljon hyötyä. Olen varma, että olen tällä hetkellä viisaampi sekä ihmisenä että maalivahtina kuin vajaa vuosi sitten ennen reissuun lähtöä.

Vaikka viihdyin Sveitsissä hyvin ja tunsin oloni kotoisaksi, opin myös arvostamaan enemmän muutamia usein huomaamattomia asioita Suomessa. Blogini toisessa osassa kirjoitin salibandyn olosuhteista, jotka Suomessa ovat mielestäni Sveitsiä edellä. Kuinka moni suomalainen salibandyn seuraaja oikeasti osaa arvostaa vaikkapa kenttiä ilman viivaviidakoita tai todella kattavaa tulospalvelua? Sveitsissä tulospalvelussa ei esimerkiksi ole livekelloa ja laukaisumääriä/torjuntoja. Erityisesti livekellon kokonaan puuttuminen hankaloittaa pelien seuraamista etänä.

Myös suomalaista koulutusjärjestelmää hyvine puolineen, kuten ilmaisine kouluruokineen, osaa arvostaa enemmän, kun hetken on muualla. Mielestäni suomalaisessa koulutuksessa erittäin hyvää on myös ajankäytön tehokkuus verrattuna moniin muihin maihin. Esimerkiksi Sveitsissä koulupäiväni alkoi melko usein aamulla puoli kahdeksalta ja päättyi neljältä iltapäivällä. Kun tähän lisätään päälle koulumatkat, ei ole yllättävää, jos monille sveitsiläisille nuorille on mahdotonta harrastaa kahta tai useampaa lajia. Suomessa käytetään vähemmän aikaa koulussa istumiseen, mutta silti pystytään kilpailemaan maailman kärkipäässä esimerkiksi Pisa-tuloksissa.

Joka tapauksessa Sveitsi on hieno ja omalaatuisensakin maa, jossa uskalletaan tehdä asioita omalla tavallaan. Maisemien osalta ei tarvitse edes kyseenalaistaa kauneutta. Salibandy on Sveitsissä ollut jo pidempään nosteessa ja vain aika näyttää pystyykö se tulevaisuudessa haastamaan Suomea ja Ruotsia entistäkin paremmin. Ainakin siihen on täydet mahdollisuudet. Pelaajan näkökulmasta Sveitsi on mielenkiintoinen kohde uuden oppimiselle ja itsensä kehittämiselle. Voin todellakin suositella Sveitsin harkitsemista osana urapolkua, kunhan tilanne maailmalla joskus rauhoittuu pandemian jälkeen.

Kiitän kaikkia blogini lukijoita kiinnostuksesta. Toivottavasti pystyin omalta osaltani tarjoamaan jotain uutta ja mielenkiintoista. Tällä hetkellä oma fokukseni on Suomen kentillä uusissa, ja osittain toki tutuissakin, tuulissa. Nälkää ainakin riittää kauden äkillisen loppumisen takia.

Saku Kontulainen
Saku Kontulainen
Sähköposti: saku.kontulainen@gmail.com
Instagram: @sakukontulainen