Valmennuskulttuurin murros on muuttanut monologin dialogiksi. Ryhmädynamiikan toimimisen suhteen kaiken a ja o on vuorovaikutus. Välillä tuntuu, että vuorovaikutuksen merkityksestä puhutaan niin paljon, että on unohdettu sen olevan muutakin kuin keskustelua tai sitä paljon puhuttua osallistamista.
Mitä kaikkea vuorovaikutus sitten todellisuudessa on? Miten sitä pitäisi tulkita? Entä mitä sillä voi saavuttaa?
Lähestyin tätä aihetta yhteisöllisyyden rakentumisen näkökulmasta Vaasan yliopistolle tekemässä pro gradu -tutkielmassani ”Mitä puhumme pelistä?”, joka julkaistiin muutama päivä sitten. Halusin tutkielmassani selvittää, mikä on juuri salibandylle ominaista yhteisöllisyyttä. Sellaista, jota ei voi saada mistä tahansa ryhmätoiminnasta.
Kuvasin tutkimuksen aineistoksi (kaudella 2018-19) 141 videoleikettä SPV:n ja Happeen miesten edustusjoukkueiden treeneistä. Valitsin tutkimusmenetelmäksi vuorovaikutuksen tutkimuksen. Kuvasin siis kummankin joukkueen kahden harjoitustapahtuman kaikki vuorovaikutustilanteet, jotka koskivat peliä tai harjoitteita. Näin rajasin käyttööni ainoastaan lajia koskevan viestinnän. Analyysini perustui siihen millaisia vuorovaikutuksen tapoja aineistosta löytyi ja miten ne rakensivat yhteisöllisyyttä.
Tutkielman tulokset
Kävi ilmi, että vuorovaikutuksessa todella syntyy yhteisöllisyyttä nimenomaan salibandylle ominaisin tavoin. Ensimmäinen tähän viittaava löydös oli joukkuekohtainen erikoiskieli. Molempien kohdejoukkueiden tapauksessa ilmeni sanastoa, joka liittyi lajiin, mutta jota oli mahdotonta ymmärtää täysin, mikäli ei ollut kyseisen joukkueen, eli yhteisön jäsen.
Tärkein huomio liittyi kuitenkin itse peliin liittyvään viestintään. Joukkueiden jäsenten välinen yhteinen käsitys pelistä näyttäytyi mielenkiintoisella tavalla. Edelliseen tilanteeseen tai seuraavaan tavoiteltavaan toimintaan hyvin tilannesidonnaisesti liittyviä keskusteluja oli edes ”lajiniilon” vaikea, paikoin jopa mahdoton ymmärtää, vaikka oli juuri nähnyt niiden tapahtuvan kentällä. Käytännössä siis joukkueen tapa pelata ja jäsentää peliä antoi mahdollisuuden keskustella asioista hyvin epätarkoin ilmauksin.
Vuorovaikutus on kuitenkin paljon muutakin kuin puhuttu kieli. Erilaiset keholliset toiminnot vahvistivat viestintää ja ennen kaikkea fyysinen suuntautuminen vuorovaikutustilanteissa toisia kohtaan loi vahvan läsnäolon ja keskittyneen uppoutuneisuuden tilan osallistujien välille. Vähintään yhtä suuressa merkityksessä kuin verbaalinen viestintä olivat siis myös katseet, eleet, rintamasuunnat jne. Tämän lisäksi yksi yhteisöllisyyttä rakentava asia oli vuorovaikutuksen tasa-arvoinen tyyli joukkueen rooleista huolimatta.
Yhteenvetona voi todeta, että tutkielmani mukaan salibandyjoukkueen yhteisöllisyys lajia koskevassa viestinnässä syntyy nimenomaan vuorovaikutuksessa yhteisestä toiminnasta ja sen koordinoinnista. Kohdejoukkueiden ja harjoitustapahtumien määrä on kuitenkin liian suppea, jotta sen pohjalta voisi tehdä lajia läpileikkaavia yleistyksiä. Ei voida sanoa, että näin yhteisöllisyys rakentuu suomalaisissa salibandyjoukkueissa, mutta se antaa selkeää osviittaa siitä. Ennen kaikkea se antaa osviittaa siitä, että sillä miten kommunikoimme, on merkitystä moneen asiaan.
Jälkipohdintoja tuloksista
Olen peilannut graduprosessia ja sen tuloksia luonnollisesti oman roolini kautta valmentajana. Joukkuekohtaiset erikoiskäsitteet luovat yhteisöllisyyttä ja pelitapa yhteistä ymmärrystä toimijoiden välille. Näin ollen voisi kuvitella, että vahvalla yhteisellä kielellä ja joukkueen yhteisesti määrittämillä käsitteillä voisi olla muitakin positiivisia vaikutuksia. Jos laji- ja jopa joukkuekohtaisesti määrittelisimme tarkemmin erikoiskieltämme, helpottaisiko se kommunikointia entisestään? Salibandy kun on mitä puhumme sen olevan, ja eritoten meillä valmentajilla on mahdollisuus ohjata joukkueen toiminnassa tätä kielellistämisprosessia.
Toinen tärkeä huomio liittyi keholliseen läsnäoloon. Fyysisillä toimillamme on vuorovaikutuksen suhteen paljon suurempi merkitys kuin osaamme arvata. Se, miten otamme kontaktin toiseen, osoitamme läsnäolomme ja tuemme sanallista ilmaisuamme, vaikuttaa paljon viestimme ymmärrettävyyteen ja halutunlaisen tilan luomiseen. Kiinnitämmekö esimerkiksi valmentajina fyysiseen toimintaamme riittävästi huomiota? Itse olen huomannut ainakin matkan varrella suuria puutteita omassa toiminnassani tällä saralla.
Tutkielmani on ylipäätään vain pintaraapaisu. Uskon, että vuorovaikutuksen tutkimuksen kautta urheilusta olisi mahdollista löytää paljonkin uusia havaintoja monista eri näkökulmista. Mahdollisesti havaintoja, joita soiveltamalla voisimme tehostaa toimintaamme lajin parissa entisestään.
Ylipäätään tutkielmaa tehdessä korostui ajatus siitä miten laaja kokonaisuus vuorovaikutus on, ja miten se on joukkueurheilussa vahvasti läsnä niin kentällä kuin sen ulkopuolella koko ajan. Mitä ikinä teemmekin, se lähettää jonkin viestin muille tilanteen osallistujille. Välillä voi tuntua pikkumaiselta keskustelu siitä, pitäisikö aikaa harjoituksissa ottaa sekuntikellolla vai puhelimella, mutta näissäkin tilanteissa on hyvä muistaa: Vuorovaikutuksella on väliä.
Pro gradu -tutkielma:
Mitä puhumme pelistä? Salibandyjoukkueen yhteisöllisyyden rakentuminen vuorovaikutuksessa
—
Kirjoittaja on entinen Pääkallo.fi-toimituspäällikkö, joka toimii nykyään saksalaisseura UHC Weissenfelsissa valmentajana ja seuran valmennuspäällikkönä.