Suomalainen salibandy sai 20.5. 2020 uudenlaisen lippulaivan F-liigan. Tämä onkin jo vanhaa asiaa.
Viime viikolla julkaistussa #puheenaihe-podcastissa vieraana olivat F-liigan toimitusjohtaja Kimmo Nurminen ja F-liigan toistaiseksi näkyvin hahmo Peter Vesterbacka. Podcastissa puhetta riitti muun muassa ammattilaissarjasta vuonna 2028, ja siitä, että joukkueita tulisi jatkossa Ruotsista, Virosta ja Venäjältä.
Visoissa välähteli Madison Square Gardenia, Delhiä ja Pekingiä. Ex-Salibandyliigan arvo aiotaan kymmenkertaistaa vuoteen 2028 mennessä. Tällöin koko sarjan arvo huitelisi 30 miljoonan tienoilla. Koripallo on kuulemma jäänyt jo salibandyn taakse Suomessa, ja ei ole mitään syytä miksei salibandy ohittaisi koripalloa myös Kiinassa (koripallo on Kiinan suosituin joukkuelaji). Arvostan sitä, että johtohahmot kertovat visioitaan aiempaa selvemmin.
Kuitenkin melko rohkean kuuloisia odotuksia sarjalle, josta 3 joukkuetta (/30) ei saanut liigalisenssiä ensi yrittämällä. Salibandyn lisenssivaatimukset eivät ole ihan suomalaisen palloilun kärkeä vaativuudessaan. Jätän kuitenkin epäilykseni tähän ja siirryn rakentavammalle linjalle.
KalloCast-podcastissamme olemme monesti vinoilleet salibandyn ”NHL-tuotteesta”, joka viittaa jonkin sortin salibandyn ammattilaissarjaan. Nyt en vinoile, vaan heitän oman ehdotukseni silläkin uhalla, että se on juuri tässä muodossa keksitty jo aiemmin ja tyrmätty sitä myöden. Tuote ei ole loppuunpureskeltu, mutta pilottiversiona olkoon vaikkapa keskustelunavaus. Vaikka olen eritoten sitä mieltä, että asioita pitää tehdä laadukkaasti päivittäin ja paikallisesti ajatellen niin ehdotus ei sulje pois noita arvoja.
Miten pelataan?
Yksinkertaisuudessaan ajatuksena on hyvinkin NHL:n kaltainen sarja, jossa mukana on 28 joukkuetta (otan esimerkin nyt miesten puolelta). Mukana on siis Suomen ja Ruotsin pääsarjajoukkueet, jotka on jaettu läntiseen ja itäiseen konferenssiin. Olkoon työnimenä vaikka Elite Floorball League.
Jutun jujuna onkin se, että molemmissa maissa pelattaisiin normaali kaksinkertainen runkosarja, mutta sarjat yhdistettäisiin pudotuspelivaiheessa. Tällöin Suomen 1 kohtaisi Ruotsin sijalle 8 sijoittuneen ja niin eteenpäin. Käytännössä ajatuksena oli myös se, että maiden väliset mittelöt voisivat alkaa missä pudotuspelivaiheessa vain tarvittaessa, jos jo neljännesvälieristä aloittaminen olisi liian kallista.
Tässä tietysti pitäisi miettiä kuinka pitkiä pudotuspelisarjat voisivat olla. Paras seitsemästä tekisi pudotuspeleistä pitkän prosessin, mutta ajallisesti salibandyssa on paljon löysää vuositasolla. Paras viidestä olisi oma lähtökohtainen suositukseni, mutta siinä olisi omat haasteensa koti-vieras-akselilla. Tällaisten asioiden suhteen on varmasti mahdollista tehdä muokkauksia ajan kanssa.
Pudotuspeleissä pitäisi tietysi pelata kotona ja vieraissa. Jokseenkin järkevä tapa olisi pelata kaksi peliä per maa ja jatkaa siitä eteenpäin riippuen mikä olisi vaadittujen voittojen määrä jatkoonpääsyyn. Ensimmäisen pudotuspelikierroksen jälkeen vastuksia voisi tietysti tulla myös samasta maasta.
Tässä sarjamuodossa näkisin mahdollisuuden myös Superfinaalille, mutta todennäköisempää olisi sarjamuotoisten pelien toteutus, sillä Superfinaaliin liittyy ehkä liikaa kysymysmerkkejä. Palataan niihin myöhemmin.
Sarjojen muista sijoista (9-14) voisi pelata kuten ennenkin. Varsinkin karsintasysteemiin on kohtalaisen helppo kehittää erilaisia systeemeitä, joista Suomen nykyinen järjestelmä on ihan toimiva.
Hyötyjä
Mitä hyötyä tällaisesta sarjasta olisi? No ensinnäkin kyseessä olisi profiililtaan helposti maailman merkittävin salibandysarja. Suomi-Ruotsi-kohtaamiset ovat lähtökohtaisesti lajin eniten kiinnostavia pelejä myös isossa mittakaavassa varsinkin kun panokset ovat kohdillaan. Tämä sarja olisi myös oikeasti sananmukaisesti kansainvälinen, eikä kansallinen sarja.
Taloudellisesti voisi ajatella, että uudenlainen sarja voisi kiinnostaa enemmän sekä Ruotsissa että Suomessa. Ylikansallisen sarjan sponsorointi voisi olla hiukan eri tasolla. Tällaisen sarjan kehittäminen täyteen loistoonsa voisi oikeasti tuoda myös realistisen mahdollisuuden ammattilaisuuteen.
Television suhteen kiinnostusta saisi lisättyä mahdollisesti sillä, että pelit kiinnostaisivat lahden molemmin puolin. Kiistattoman huippusarjan maine voisi tavoittaa salibandyihmisiä myös Suomi-Ruotsi-kuplan ulkopuolelta. Ja maailman absoluuttisten huippujen kohtaaminen olisi vientituote aiheeseen vihkiytymättömillekin.
Mediahuomiota ylikansallinen sarja voisi saavuttaa jo Suomi-Ruotsi-ikuisuusasetelman vuoksi. Ruotsissa salibandylla on vankempi asema ja se saa mediassa enemmän näkyvyyttä. Tällä kulmalla luulisi, että suomalaismediassakin kiinnostus nousisi, jos naapurimaat kohtaisivat kahdeksalla eri rintamalla samaan aikaan.
Toteutuessaan tällainen sarja olisi jokaiselle salibandya harrastavalle selkeä kohde mihin tähdätä. Imu aivan kaikista salibandymaista olisi ilmeinen. En vähättelisi tätä, sillä nykyisin kiistaton huippusarja uupuu lajin parista kokonaan.
Tähän liittyen näkisin, että esimerkiksi suomalaisella salibandyosaamisella olisi ihan uudenlaista käyttöä, ja kiinnostusta aiempaan nähden. Suomeen voitaisiin perustaa aitoja akatemioita, joissa ”kasvatettaisiin” salibandyhuippuja. Ruotsista löytyy jo lajiin erikoistuneita koululaitoksia. Suomessa voisi miettiä ainakin sitä kuinka lajin ja opiskelun voisi yhdistää mahdollisimman jouhevasti myös tulevaisuudessa ihan kansainvälisessäkin mielessä.
Yhteisliigassa yksi voimavara voisi olla se, että se ei olisi kummankaan liiton hallinnoima, vaan lähtökohtaisesti jopa yksityiseltä pohjalta ponnistava. Tällöin voitaisiin välttää myös fakkiintuneita toimintatapoja, mutta ainakaan kovin nopealla aikataululla ratkaisu ei olisi kovin realistinen.
Haasteita
Haasteita keksii äkkiseltään helpostikin. Jos lähdetään rahasta niin sarjahan olisi kiistatta kalliimpi ainakin osalle seuroista. Olen myös hyvin tietoinen, että salibandyssa liigaseuratkin ovat monesti melko pienen porukan pyörittämiä kioskeja, joilla ei ole helppoa taloudellisesti. Toki pääasiallinen tarkoitus on nimenomaan kasvattaa kaupallista arvoa.
Miten kiinnostava ylikansallinen sarja lopulta olisi? Vaikka siinä on potentiaalia niin kiinnostusta pitäisi saada nostettua ennakkoon molemmista suunnista. Ruotsissa ei tunnetusti olla kovin kiinnostuneita suomalaisten peleistä. Tällaisessa sarjajärjestelmässä olisi tietysti pakkokin.
Suomen tai Ruotsin mestaruuksia ei ratkottaisi enää lainkaan. Tietysti harmillinen seikka lähtökohtaisena ajatuksena, mutta arvo tulisi tässä tapauksessa kokonaisuudessa. Aika harvassa sarjassa nyt muutenkaan ajatellaan välttämättä, että La Ligassa pelataan Espanjan mestaruudesta, vaikka se totuus tietysti onkin.
Sitten vielä sellainen pieni ongelma, että kiinnostus toisessa maassa saattaisi ”hieman” lässähtää jos jäljellä olisi enää toisen maan osallistujia vaikkapa välierissä. Tässä mielessä pitäisikin ehkä ajatella ennemmin joukkue- kuin maakohtaisesti, mikä ei ole tietysti helppo asia. Tämän vuoksi jätän kuitenkin vielä pelisysteemille reippaasti ajatuksellista tilaa.
Suomi-Ruotsi -Superfinaalihan olisi maukas järjestää vuoroin vieraissa, mutta sen toteutumisen suhteen on haasteita. Toisaalta voisi ajatella myös Superfinaalia jollain neutraalilla maaperällä, mikä ei ole sekään helppo tehtävä. Mitään suureellisia panoksettomia pelejä ei kannata mielestäni järjestää näytösluontoisesti.
Yksinkertaisimmillaan ongelmia tulee jo siitä jos jomman kumman maan edustajat eivät ole yhteistyöhaluisia asiassa. Äkkiseltään ruotsalaiset vaikuttavat olleen ja olevan erittäin ylpeitä osaamisestaan. Siihen pirtaan suomalaisten kanssa leikkiminen ei välttämättä sopisi. Samanlaista ylpeyttä löytyy toki täältäkin, ja siksi tämänkaltainen yhteistyö ei välttämättä koskaan toteutuisi, vaikka siihen olisi vankkoja perusteita. Yleisön näkökulmasta laji sekä seurat pitäisi olla etusijalla ja järjestömiekkailu tulee jossain kaukana perässä.
Pohjoismaisesta yhteisliigasta on keskusteltu aiemminkin, joten ehkä tällaisia neuvotteluita on jo joskus käytykin. Henkilökohtaisesti kuitenkin uskoisin, että molempien maiden salibandykulttuureilla olisi toisilleen annettavaa tässä, vaikka Ruotsissa esimerkiksi katsojaluvut ovat korkeampia.
Lopuksi
Kun Salibandyliigaa lähdettiin kehittämään uudenlaiseksi F-tuotteeksi niin olin monin paikoin toiveikas sen suhteen, että visioiden suhteen on malttia. Osin on ollutkin, mutta johtajien kommenteissa Kaukaasian miljardimarkkinat on jatkuvasti aivan oven takana ja sarja on mystisesti kymmenkertaistunut kahdeksassa vuodessa arvonsa. Osa väitteistä on suorastaan valheellisia.
Visioita pitää olla, ja ylpeyttä omaan tekemiseen. Se on täysin oikein, mutta tuohon kahdeksan vuoden aikaikkunaan pitäisi tapahtua aika paljon kaikenlaista. Sen vuoksi tarjoan myös omanlaista ajatusmallia keskusteluun. Ylipäänsä on tarkoitus tarjota sellaisia malleja ja ajatuksia, joista voidaan keskustella. Oma ajatukseni tästä systeemistä oli se, että sarja kannattaisi käynnistää vaikka 5-8 vuoden aikasäteellä, jahka kaikki asiat on saatu soviteltua järkeviksi. Totta kai nopeammin jos se on mahdollista.
Nyt on puhuttu epämääräisesti, että ”F-liigassa voisi pelata joukkue vaikka Virosta, Venäjältä ja Ruotsista”. Niin varmaan voisi, mutta tuo on vain ajatus joka on heitetty ilmaan roikkumaan. Mielestäni toiminnasta päättävän ja sitä ylläpitävän tahon ei pitäisi vain heitellä kaiken maailman ideoita taivaanrannalle, jos niille ei ole suunniteltu mitään toteutustapaa. Se on meidän enemmänkin meidän ulkopuolisten helppoheikkien etuoikeus.
Salibandyn ”NHL-tuotteeseen” olisi rakennuspalikoita jo hyvin lähellä ja sellaisissa kulttuureissa, joihin laji on edes jokseenkin vakiintunut. Yli 15 miljoonan asukkaan ja lähes 200 000 lisenssipelaajan massa takaisi onnistumisella mukavamman selkänojan kuin nykyinen tilanne.