ÅIF-ikoni Herlin löysi uuden seuran Suomisarjasta: ”Todellinen liideri niin kentällä kuin sen ulkopuolella”

Miro Herlin vaihtaa yhdeksän Sipoossa vietetyn kauden jälkeen Vihtiin. Kuva: Juhani Järvenpää

Miro Herlin vaihtaa yhdeksän Sipoossa vietetyn kauden jälkeen Vihtiin. Kuva: Juhani Järvenpää

Salibandyliigasta pudonnutta ÅIF:a kipparoinut Miro Herlin, 34, edustaa tulevalla kaudella Suomisarjassa pelaavaa Vihdin Salisusia.

– Vaikeaa oli Sipoosta lähteä monen vuoden jälkeen, mutta arkikuvioiden ja pääsarjatasolla pelaamisen sovittaminen kävi todella vaikeaksi pitkän treenimatkan takia⁣, Herlin toteaa VSS:n tiedotteessa.

– Muutimme Vihtiin reilu vuosi sitten, jolloin joukkueen valmentaja Oskari Saari kyseli ensimmäisen kerran kiinnostusta joukkuetta kohtaan ja nyt vuotta myöhemmin olimmekin tilanteessa, jossa ratkaisu siirtyä VSS:n väreihin sopi hyvin nykyiseen elämäntilanteeseen.

– Tosi hyvä jengi kasassa Vihdissä ja kuulemma hyvä meininki jengissä. Jännää hypätä monen Sipoossa vietetyn vuoden jälkeen uuteen juttuun. Oudolta tuntuu, mutta varmasti tulee olemaan hauskaa. Poika pelaa myös Vihdin Salisusien junioreissa, mikä helpottaa aikataulujen säätämistä.

VSS:n päävalmentaja, miesten maajoukkueen joukkueenjohtajana myös toimiva Oskari Saari oli mielissään meritoituneen pelimiehen naaraamisesta.

– Sanomattakin on selvää, että Miro on meille todella merkittävä vahvistus. Todella kovan luokan pelimies, joka tuo hyökkäyseemme lisää potkua, mutta myös persoonana aivan loistava tyyppi. Pilke silmäkulmassa voisi sanoa, että kokoaan merkittävästi isompi pelaaja meille. Todellinen liideri niin kentällä kuin sen ulkopuolella, Saari tuumaa tiedotteessa.

– Tätä siirtoa pohdiittiin jo vuosi sitten, mutta silloin Miro päätti vielä ymmärrettävästi jatkaa ÅIF:ssa. Olen todella iloinen, että tämä kuvio nyt saatiin toteutumaan ja hän halusi tulla meille.

Herlin ehti pelata pääsarjoissa kaikkiaan 17 kautta ja 370 runkosarjapeliä. Näistä yhdeksän taittui liigassa, kahdeksan Divarissa. Salibandyliigassa Herlin on tehtaillut HIFK:n, Erän, AC Hakin ja ÅIF:n paidassa 59+52=111 pistettä. Divarissa pelkästään sipoolaisia edustanut hyökkääjä summasi tehot 103+159=262.

Pienikokoisen hyökkääjän palkintokaapista löytyy yksi SM-pronssi sekä alle 19-vuotiaiden maailmanmestaruus, molemmat vuodelta 2003.

VSS johti kauden keskeytyessä Etelä-Suomen 2-divisioonan B-tason lohkoa. Tulevalla kaudella joukkue pelaa Suomisarjan B-lohkossa.

Lähde: VSS:n tiedote