Pääkirjoitus: Moottoripyöräharrastuksen ja avioeron jälkeen

Salibandy juhli kolmekymppisiään eritoten vuoden 2015 Tampereen kotikisojen yhteydessä. Kuvassa tuolloin lanseeratun Hall of Famen oikeutettu ykkösjäsen Pekka Mukkala. Arkistokuva: Jussi Saarinen

Salibandy juhli kolmekymppisiään eritoten vuoden 2015 Tampereen kotikisojen yhteydessä. Kuvassa tuolloin lanseeratun Hall of Famen oikeutettu ykkösjäsen Pekka Mukkala. Arkistokuva: Jussi Saarinen

Koronaviruksen ja muun hässäkän vuoksi ehkä liian pienelle huomiolle on jäänyt se, että Suomen Salibandyliitto täytti 35 vuotta 23.9. 2020. Se on nyt siis virallisesti ikämieskelpoinen.

35 vuotta ei ole sinällään spesiaali ikä, eikä edes tasaluku, mutta se asettuu mielenkiintoiseen valoon, jos mietitään mitä on tapahtunut sen jälkeen kun suomalainen salibandy täytti 30 vuotta syksyllä 2015. Varhaiskeski-iän kriisiä ja identiteettikriisiä on jo pukannut, mutta ikä on tuonut tietyillä sektoreilla myös mielen kirkastumista.

Kolmekymppisen ensimmäinen kriisi alkoi ”moottoripyöräharrastuksesta”, mikä oli tietysti Superfinaali, joka miteltiin vuosina 2016-18. Esimerkkiä haettiin neljä vuotta vanhemmalta isoveljeltä ja jännitystä elämään haettiin nopeammilla impulsseilla, mutta lopulta ei saavutettu sitä mitä haettiin. Alkuinnostuksen jälkeen yksinistuttava moottoripyörä vaihtui tuttuun ja turvalliseen perheautoon. Jopa seitsenpaikkaiseen tällä kertaa. Päätös oli kaikki seikat huomioiden hyvä, Suomi ei ole kuten Ruotsi tässäkään asiassa.

Sen verran paljon liiton toimitiloissa tuuletettiin vuosina 2015-2020, että allekirjoittanut ei kaikkia pestiään vaihtaneita edes muista, vaikka hyvä tietysti olisi. Se on kuitenkin selvää, että vanhat ystävyydet tippuvat helposti jossain elämänvaiheessa pois, ja aikakausi saattaa olla esimerkiksi juuri vakauden haun ikäikkuna 30-35.

Jossain vaiheessa liiton lapset, seurat, tarkemmin sanottuna liigaseurat lähtivät puhumaan, että liiton ja Salibandyliigan välisestä liitossa ei ole enää sitä kipinää mikä olisi kaikkia osapuolia hyödyttävä. Alkoi muutaman vuoden pituinen avioeroprosessi, jonka pesänjakajaksi palkattiin viestintätoimisto. Sitä kutsutaan nykykielellä brändiuudistukseksi. Aviero astui voimaan 20.5. 2020, kun uusi uljas F-liiga lähti nuorekkaasti omalle tielleen SSBL Oy:n alla. Liiton holhouksen alle jäivät olennaisimpina Divari, maajoukkueet ja alasarjat. Ero oli sopuisa ja osapuolet ovat luonnollisesti edelleen tekemisissä, ja asuvat jopa saman katon alla.

Tiedämme mitä F-liiga aikoo ja yrittää. Vaikka sinkkuelämän alku on usein haparoivaa niin ainakin yritystä on ollut, eikä sitä voida vielä liikaa arvostella, vaikka vessapaperi on välillä loppu ja internet poikki. Uusi sisustus ja elämänmuoto ottaa aikansa asettua paikoilleen, mutta ainakin remonttisuunnitelma on olemassa ja työhanskatkin ovat jossain muualla kuin kaapissa keräämässä pölyä.

Salibandykulttuurin ohuudesta paikoin suominutkin tervehtii ilolla vuotta 2020, sillä laji sai museon, ja nyt syksyllä julkaistiin peräti kaksi salibandykonkareita käsittelevää kirjaa. Kolmevitonen on kerännyt sellaista kulttuuripääomaa mitä iältä saattaa odottaakin. Jopa siinä määrin, että voi väittää että nelisen vuotta vanhempi Ruotsin liitto on jäämässä jälkeen tälläkin saralla, vaikka Ruotsissa on muuten vaalittu salibandykulttuuria onnistuneestikin.

Ikäisekseen liitto on melko kömpelö digitalisaatiossa, ja käyttäisi mieluusti vielä digiboksia ja pankkikirjaa asiointiin. Lajikulttuurin kehityksen kannalta asia on tietysti harmillinen, tai ihan vaikka siksi, että joku voi olla kiinnostunut otteluiden tuloksista.

Tämä ei kuitenkaan poista sitä, että taloudellisesti vakavarainen organisaatio on tehnyt paljon asioita oikein ja ansainnut paikkansa suomalaisella urheilukentällä. Se on kyennyt luovimaan vaikeiden asioiden kanssa melko onnistuneesti, ja on usein isoissa kysymyksissä moniakin liittoja fiksumpi ja ketterämpi toimija, kuten esimerkiksi paikoin nopeatkin muutokset ovat osoittaneet. Vaikka lajin sisällä liittoa monesti tölvitään milloin mistäkin, niin kokonaisvaltaisena toimijana se on suomalaisella urheilujärjestökentällä järkevimmästä päästä.

Väitän että viimeisen viiden vuoden aikana tapahtui isossa kuvassa jopa enemmän kuin ensimmäisen 30 vuoden aikana. Myllerryksen keskellä on parempi olla 35 tai 40 vuotta kuin 15-vuotias.

Ilman sarvia ja hampaita, onnea 35-vuotias Salibandyliitto!

p.s. Kirjoittaja tiedostaa, että oheiset ikäkriisiaihiot liitetään usein vanhempiin ikäluokkiin, mutta alati kiihtyvissä sykleissä aika on suhteellista.