Lokakuu oli surullinen salibandyolosuhteille Tampereella.
Koovee menetti Linnainmaan hallinsa taustayhtiönsä konkurssin myötä, ja joutui valtavien kalenteriharjoitusten eteen. Loppukauden ottelut siirretään pääosin Spiral-halliin, josta Koovee aikanaan lähti omaan kotiin AutoCenter-areenalle. Nyt edessä on pakkoraossa paluu takaisin.
Tietyllä tavalla symbolista on, että tarvittavan pelastusrenkaan tarjoaa Suomen ensimmäinen varta vasten salibandyn pelaamiseen tarkoitettu halli, joka on selvinnyt tyynistä ja myrskyistä tähän päivään.
Kooveen tilalle hallin operaattoriksi tulee padel-yritys, joka muuttaa toisen salibandykaukalon padel-kentiksi. Trendilaji on kovassa kasvussa ja sen pelätään kahmivan salibandylta lisää tilaa. Se tarjoaa halliyrittäjille paremman tuoton.
Oman leimansa liikuntatiloille on lyönyt tietysti koronaviruspandemia, joka oli tietyllä lailla lopullinen niitti myös Kooveelle. Joskin hallia operoinut Koovee Edustus Oy oli tappiollinen koko hallin olemassaolon ajan.
Koronasta johtuvat kokoontumisrajoitukset ja myös harrasteurheilun yllä leijuva epävarmuus ovat liikuntatilojen pitäjille ymmärrettävästi myrkkyä. Otteluita kuitenkin pelataan ja korona-aika tuntuu olleen lopullinen läpimurto erilaisille striimaus- ja videopalveluille sekä työelämässä että vapaa-ajalla. Junioreiden otteluitakin on tarve lähettää netin kautta viimeistään nyt, kun vanhemmat eivät pääse katsomoon ihmettelemään jälkikasvunsa otteita.
Koovee oli hallia rakentaessaan ajan hermolla siten, että se asennutti halliin laitteiston viimeisen päälle. Kiinteät kamerat ja tallennusjärjestelmät mahdollistivat helposti paitsi otteluiden, myös harjoitusten kuvaamisen ja videoiden hyödyntämisen. Kooveen ottelulähetykset ovatkin saaneet ansaitusti kiitosta.
Vaikka Kooveen hallisaagan surulliseen lopputulokseen oli monia syitä ja projekti on sisältänyt myös virheitä, joista muut voivat oppia, kieltämättä kyseessä on taas yksi esimerkki, joka saa miettimään salibandyn olosuhteiden rakentamista ja kehittämistä kokonaisuudessaan.
Onnistuneitakin esimerkkejä on, mutta seurojen hartiat käyvät tällaisissa hankkeissa helposti kapeiksi.
Salibandyliiga (ennen nimenvaihdosta) on visioinut, että vuonna 2028 jokaisella seuralla olisi ”omassa hallinnassa” oleva kotihalli, ”joka mahdollistaa myös oheistoimintaa”.
Visioissa katon pitää kirjaimellisesti olla korkealla, mutta viime aikaisten uutisten jälkeen epäilevän tuomaan saappaisiin on taas entistä helpompi astua – varsinkin koronan jälkeisessä maailmassa, jossa tulevaisuus on väkisinkin aiempaa sumeampi.
Osviittaa antaa se, että liigaseurojen olosuhteet eivät ole käytännössä edenneet muun muassa vuoden takaisesta Pääkallon tilannekartoituksesta. Kärjistetysti tämän kauden näkyvin muutos on Raholan liikuntakeskuksen seinät, jotka Nokian KrP maalasi kesällä seuran väreihin. Talkoisiin osallistuivat myös pelaajat.
Olosuhteiden kehittymisen perään on helppo huudella, mutta niiden edistyminen on useamman mutkan takana kuin moni on ehkä valmis ymmärtämään. Onnistuneen rahoituksen, kaavoituksen, suunnittelun ja rakentamisen jälkeen tarvitaan vielä meriveden kestävää osaamista ja kannattavaa liiketoimintaa.
Jokaiselle hankkeelle on toivotettava vilpittömästi onnea, mutta on ymmärrettävä myös niitä tahoja, jotka eivät ole valmiita niin suureen riskinottoon.