Ihastuttava vuosi 2020 lähenee loppuaan ja marraskuu tarjoili lonkeronharmaan sään lisäksi vaalihurmosta, ja tulee tarjoamaan vielä lisää.
Ensimmäisenä pidettiin tietysti Yhdysvaltain presidentinvaalit, joissa demokraattien Joe Biden päihitti räyhäryhmän ylipäällikkön Donald Trumpin. Ainakin kaikkien tässä ulottuvuudessa elävien mielestä näin kävi, toisenlaisiakin mielipiteitä on toki nähty.
Seuraavaksi tärkein marrasvaali on Salibandyliiton liittovaali, joka järjestetään ensi viikonloppuna Tampereella ja internetissä. Samalla valitaan puheenjohtaja ja kahdeksan hengen hallitus. Yhdistääkö näitä kahta hyvin eri luokan vaalia jokin muu seikka kuin itse ”vaali”-termi? Yhdistää, ja selitän ohessa mistä on kyse.
USA:n vaalinäytelmä lähti eskaloitumaan jo aikapäiviä sitten, sillä koronavirustilanteen vuoksi ja muutenkin maassa haluttiin käyttää laajamittaisesti postiäänestystä. Tämä osittain tietysti siksi, että vaalipaikoille ei haluttu ruuhkaa, ja osin siksi, että maassa ei ole aina yksinkertaista a) rekisteröityä äänestäjäksi b) päästä vaalipaikalle äänestyspäivänä.
Trumpille tämä oli tietysti tavallaan punainen vaate, sillä oletettavasti äänestämään pääsi nyt useampi sellainenkin ihminen, jotka eivät normaalioloissa olisi siinä onnistuneet. Äänestysaktiivisuus oli maan historian vilkkain, vaikka se ei edelleenkään ollut äänioikeutetuista kuin noin 66,4% – 72,1% tämän hetken tiedon mukaan.
Joka tapauksessa ”uudenaikainen” tapa teki vaaleista demokraattisemman. Yhdysvalloissa kun ainakin rebulikaaneilla tuntuu olevan tavoitteena, että ainakaan vääränlaiset ihmiset eivät saisi äänestää lainkaan. Trumpille postiäänestys jätti vielä ikkunan kiukutella postiäänestyshuijauksesta ainakin seuraaviin vaaleihin asti.
Salibandyliiton vaaleista on noussut syksyn aikana porua siinä missä ison maailman menostakin. Pitkin syksyä on ainakin Pääkallon korviin kantautunut kriittisiä ääniä vaalien äänestystavasta koronaviruksen piiskaamana vuonna. Yksinkertaisuudessaan vaaleissa osallistuvien seurojen tai heidän valtuuttamien edustajien pitää olla paikan päällä Helsingissä kun hallitus ja puheenjohtaja valitaan.
Tai siis näin oli vielä vajaa viikko sitten. Maanantaina 23.11. Salibandyliitto tiedotti, että etäosallistuminen ja siten verkon kautta äänestäminen on myös mahdollista. Tällaista vaihtoehtoa oli ehdotettu eri suunnilta jo aiemmin. Vaalit järjestetään 28.11. Tampereella, joten muutokset tehtiin hyvin myöhään.
Istuva puheenjohtaja ja jatkokautta hakeva Risto Kauppinen selitti Pääkallolle 25.11. seuraavasti:
”Fyysinen kokous on meidän sääntöjen mukainen linjaus. Omat säännöt eivät tunne muuta kuin fyysisen kokouksen. Nyt voimassa oleva poikkeuslainsäädäntö mahdollistaa etäosallistumisen. Silloin kun siitä päätettiin, näytti että pystytään silloisten rajoitusten mukaan järjestämään kokous turvallisesti hyvillä väleillä. Muutkin järjestöt ovat järjestäneet kokouksia.”
Kauppinen kertoi myös, että hallituksen selvitysten mukaan etä-äänestyksen turvallisuutta ei oltu pystytty varmistamaan. Pääkaupunkiseudun koronatilanne on ollut koko syksyn ajan hyvinkin liipasinherkkä, eikä rajoitukset voi tulla kellekään yllätyksenä. Vuoden 2020 poikkeusoloissa kaikki tämä linjaaminen tuntuu oudolta, ja toivon mukaan vastaavaa jääräpäisyyttä ei sovelleta enää tulevaisuudessa.
Vaalitapa on synnyttänyt mahdollisuuden populistisiin heittoihin suhmuroinnista ja muusta, vaikka oikeasti varsinaista perustetta ei olisikaan. Silti sellaiset äänet saavat bensaa liekkeihinsä ihan turhaan. Erityisen harmillista se on siksi, että vaaleja kohtaan on ollut suurta kiinnostusta tänä vuonna.
Pelkkiin jonain parempana aikana kirjattuihin sääntöihin vetoaminen on huono peruste, sillä tänä vuonna jos joskus on pystytty tekemään myös kompromisseja ja poikkeuksellisia päätöksiä. Salibandyliitto ja sen hallituskin on ollut koronatilanteen vuoksi jatkuvasti vaikeiden päätösten edessä. Organisaatio on pystynyt luovimaan poikkeusoloissa pääasiallisesti hyvin. Siksi alkuperäinen jyrkkä kokouslinjaus herättää ihmetystä.
Yhdysvalloissa sääntökirjana toimii usein perustuslaki, jonka kirjailivat vuosisatoja sitten joukko hyvän tovin juopotelleita ukkeleita. Silti siihen voidaan vedota milloin missäkin asiassa, eikä se voi olla kenenkään mielestä kaikkeen päätöksentekoon soveltuva ohjenuora. Modernilla organisaatiolla pitää olla notkeutta varsinkin poikkeustilanteissa. Salibandyliitto on sen monessa muussa seikassa osoittanut.
Kauppinen kertoi haastattelijalle eilen, että tämän vuoden kokoukseen osallistumisintoa löytyy yli sadalta seuralta. Vuonna 2017 mukana oli vain noin 40 seuraa. Salibandyliitolla on yhteensä 780 jäsenseuraa, joten yli jää vielä aika monta puulaakia.
Näiden loppujen vaikuttamismahdollisuutta lisäisi mahdollisimman helppo äänestäminen, varsinkin kun seurojen koot määrittävät myös vaikutusmahdollisuuden. Ehdotankin siis, että poikkeuksesta tehdään jatkossa sääntö. Näin toivottavasti käykin, sillä uusi puheenjohtaja Ding Ma tai Kauppinen, ja tuleva hallitus eivät ole ”trumpisteja” eikä Salibandyliitto mikään takapajuinen Amerikan Yhdysvallat.
Ei lopeteta laskemista – lisätään sitä!