Keskustelu salibandyn kolmannesta erotuomarista on noussut vuosien mittaan toistuvasti esiin, kun on syntynyt kohu jostain tilanteesta, jota nykyiset kaksi oikeudenjakajaa eivät ole koko ajan nopeutuvassa pelissä nähneet.
En tietenkään halua tyrmätä ajatusta, mutta ennen erotuomarien määrän lisäämistä haluaisin kuulla yksityiskohtaisempaa pohdintaa siitä, miten kolmas oikeudenjakaja otettaisiin käyttöön ja mikä lopulta olisi satsauksen ja sen tulosten hyötysuhde.
Olen parin viime vuoden aikana esittänyt asiaan liittyviä täsmentäviä kysymyksiä useille eri tahoille lajin piirissä saamatta toistaiseksi vastausta edes jatkokeskustelun muodossa.
Ajatus kolmannen tuomarin käyttöönottamisesta salibandyssa herättää minussa ainakin tällaisia jatkokysymyksiä:
1) Minne kolmas tuomari tulisi sijoittaa? Jos katsomoon, miten hänen paikkansa ja riippumattomuutensa määriteltäisiin? Miten sijoittumisen tasapuolisuus eri paikoissa taattaisiin?
2) Olisiko tämä ”kolmas tuomari” sama kuin otteluvalvoja tai tekisikö hän jotain samoja asioita? Vai olisiko hän erillinen, uusi henkilö (tästä olen nähnyt monia kommentteja)?
Riippumatta vastauksista edellisiin uskallan noin 25 vuoden lajikokemuksella väittää eteen tulevien epäselvien tilanteiden osalta, että:
a) Yli puolessa näistä tilanteista erotuomarien päätös ei olennaisesti muuttuisi kolmannen silmäparin tulolla mukaan (perusteluja alempana) ilman mahdollisuutta tutkia tilanne videolta. Ja videota käyttäenkään iso osa päätöksistä ei muuttuisi vielä ottelun aikana.
b) Kolmannella erotuomarilla jäisi nyt täysin näkemättä jääneistä tilanteista ilman videomahdollisuutta edelleen näkemättä noin 20-30 prosenttia.
Noiden kahden väitteen nojalla kysyn, vastaisivatko kolmannen tuomarin kentälle tuomisen vaiva ja kustannukset tosiaan sitä, että nykyisistä epäselvistä tilanteista kolmannes muuttuisi ja kaksi kolmasosaa pysyisi joka tapauksessa ennallaan? Tätä sivuaa myös kysymys siitä, mitä kolmas tuomari voisi ja mitä ei voisi tehdä eli mihin asioihin hän voisi ottaa kantaa ja millä tavoin.
Lopuksi tuon esiin oman mielipiteeni:
Suurimmaksi ongelmaksi lajissamme tällä hetkellä näen yhtenevien käsitysten puuttumisen. Jos otetaan esimerkiksi ottelu, jossa erotuomarit monen mielestä eivät ole onnistuneet, ja otetaan 10 henkilön otanta siitä, miten päätösten yksittäisissä eri tilanteissa olisi pitänyt mennä, ne mielipiteet todennäköisesti jakautuvat laajasti. Niin kävisi, vaikka asioita katsottaisiin uudelleen videolta ja eri kuvakulmista. Minkään tahon näkemys ei monessakaan tilanteessa nauti suurta suosiota, ja se johtuu lajikulttuurin puutteesta, lajin vaikeudesta ja tulkinnanvaraisuudesta sekä myös resurssien vähäisyydestä. Jo pelkästään Suomen sisällä toimitaan eri puolella maata eri tavoin ja odotetaan erilaisia asioita. Ja kun aletaan puhua kansainvälisestä salibandysta ja eri salibandymaista, erot kasvavat vielä paljon lisää.
Niin kauan kuin edes lajin parissa toimivilla ei ole yhteistä käsitystä siitä, mitä asioita pelissä saa tehdä ja ei saa tehdä, ratkaisu ongelmaan ei ole kolmas erotuomari.
Mielipiteeni vankistuu aina vain enemmän, kun keskustelen esimerkiksi neljän suuren salibandymaan kollegoiden kanssa ja käymme vaikka videofoorumeilla pohdintoja. Näkemyserot näkyvät jo erotuomarisektorin sisällä ja kurinpidon eri instanssien ja pelaajien mielipiteiden välillä.
Lyhyesti sanottuna uskon, että kolmaskin erotuomari tekisi edelleen merkittävän määrän ”virheitä” jonkun mielestä eikä lopputulema isossa kuvassa muuttuisi, vaikka näistä virheistä objektiivisesti katsoen saataisiinkin kitkettyä vaikka 20 prosenttia.
Olen kysellyt näitä ajatuksia monelta, mutta kukaan ei ole ottanut asiaan kantaa. Monet ovat toki sanoneet mielipiteensä siihen pitäisikö erotuomareiden määrää lisätä vai ei, mutta minua kiinnostaa kolmatta erotuomaria kovasti kaipaavien käsitys saavutettavasta ”oikeellisuushyötysuhteesta”. Mielelläni kuulisin, että joku haastaisi minun mielipiteeni omilla perustelluilla näkemyksillään.
Teksti: Sami Rahikainen