Viikon 50 ohjelma – ErVi ja SPV mittaavat Oilersin virettä, Divarissa derbyherkkua

Oilers nähdään tällä viikolla kahdesti tositoimissa. Kuva: Esa Takalo

Oilers nähdään tällä viikolla kahdesti tositoimissa. Kuva: Esa Takalo

Miesten F-liiga palaa reilun 1,5 viikon mittaiselta tauolta. Tässä ovat viikon 50 ohjelma ja lähetysajat.

Miesten liigassa pelataan yhteensä kuusi peliä. Joskin Tiikereiden ottelut TPS:aa ja Welhoja vastaan voivat vielä siirtyä joukkueen jouduttua omaehtoiseen karanteeniin. Tiikerit kohtasi ennen taukoa LASBin, jonka pelaajalla todettiin koronatartunta. Jos ottelut pelataan, niin ainakin sunnuntaina vantaalaiset vääntävät isoista pisteistä Kuopiossa. Tiikerit on tällä hetkellä sijalla 12. Welhojen ollessa kaksi pinnaa ja kaksi pykälää taaempana.

Vahvan syksyn pelannut Oilers nähdään tositoimissa kahdesti. Perjantaina se kohtaa kotikentällään alavireisen ErVin ja matkaa sunnuntaina SPV:n vieraaksi. Seinäjoki on ollut Oilersille hankala paikka. Toissa kaudella se voitti rankkareilla hukattuaan kahden maalin johdon viimeisellä minuutilla. Espoolaisten edellinen varsinaisen peliajan voitto Pohjanmaalta on niinkin kaukaa kuin kevään 2014 pudotuspeleistä.

Naisten A-sarjassa seitsemänneksi valahtanut Koovee saa kotikentällään kaksi mahdollisuutta heikon vireen kääntämiseksi. Se kohtaa kotonaan ensin PSS:n lauantaina ja heti seuraavana päivänä EräViikingit.

Divarin pääpäiväksi voisi luonnehtia lauantaita. Kertaalleen siirtynyt taisto Karjalan herruudesta Josban ja SaiPan välillä mitellään lauantaina Joensuussa. Derbyherkkua nähdään myös Pirkanmaalla, jossa viime keväänä pudotuspeleissä kohdanneet Koovee ja Pirkat ottavat yhteen Spiral-hallissa.

Miesten F-liiga:

Perjantai 11.12.
Klo 18:30 Oilers – EräViikingit, Tapiolan UH VeikkausTV

Lauantai 12.12.
Klo 18:00 Nokian KrP – Indians, Raholan LK VeikkausTV

Sunnuntai 13.12.
Klo 17:00 Steelers – Jymy, Loimua Areena VeikkausTV
Klo 17:00 SPV – Oilers, Seinäjoen UT Ruutu Fanikamera
Klo 18:00 Welhot – Tiikerit, Kuopiohalli Ruutu Fanikamera

Naisten F-liiga A-sarja:

Perjantai 11.12.
Klo 19:00 FBC Loisto – EräViikingit, Sport Garden Ruutu Fanikamera

Lauantai 12.12.
Klo 18:45 Koovee – PSS, Spiral-halli Ruutu Fanikamera

Sunnuntai 13.12.
Klo 15:45 Koovee – EräViikingit, Spiral-halli Ruutu Fanikamera

Naisten F-liiga B-sarja:

Lauantai 12.12.
Klo 15:00 ÅIF – Steelers, Sipoo Areena Ruutu Fanikamera
Klo 18:30 O2-Jyväskylä – Welhot, Killerin LK

Divari:

Keskiviikko 9.12.
Ko 18:30 SaiPa – O2-Jyväskylä, Lappeenrannan UT

Perjantai 11.12.
Klo 18:30 Karhut – Rangers, Porin UT
Klo 18:30 EV Akatemia – FBC Turku, Mosahalli

Lauantai 12.12.
Klo 15:00 Josba – SaiPa, Joensuu Areena
Klo 15:45 Koovee – Pirkat, Spiral-halli

Sunnuntai 13.12.
Klo 18:45 Koovee – SB Vantaa, Spiral-halli

Divarin ottelut ovat katsottavissa Solidsport-palvelussa