F-liigan olosuhteet ovat nyt pinnalla. Niihin on perusteltua vaatia muutoksia, mutta muutosten toteuttaminen on huomattavasti hankalampaa.
Classicin maajoukkuepuolustaja Krister Savosen pelottava loukkaantuminen perjantai-illan huippuottelussa nosti tapetille keskustelun lajin olosuhteista ja niiden turvallisuudesta.
Palloa laidan vieressä suojannut Savonen sai vauhtia selästä, menetti tasapainonsa, löi päänsä betoniseen katsomorakenteeseen ja sai aivotärähdyksen.
Loukkaantuminen johtui nimenomaan olosuhteista. Jos Tapiolassa olisi riittävät turva-alueet, Savonen ei olisi loukkaantunut. Selästä työntänyt Markus Markkola tai Oilers eivät ole vastuussa maajoukkuepakin loukkaantumisesta. Vastuu kuuluu sarjajärjestäjälle eli F-liigalle ja Salibandyliitolle, jotka ovat katsoneet Tapiolan Urheiluhallin liigakelpoiseksi puutteellisista turva-alueista huolimatta.
Puutteellisia turva-alueita löytyy toki muualtakin. Jyväskylän monnarilla kaukalon päädyt ovat kiinni päätyseinissä, samoin Nurmohallissa. Ideaparkin hehkutetussa Bläk Boksissakaan ei ole liikaa tilaa turvallista kellahdustilaa kaukaloiden takana.
Jos 1990-luvulta saakka liigasalibandya isännöineen Tapiolan urheiluhallin turvallisuuspuutteet jättää sivuun, halli on optimaalinen nykyliigaan. Se on tiivis, 1100 katsojan kapasiteetin levittäytyessä molemmille puolille kenttää. Myös logistisesti Tapiolan urheiluhalli on loistavassa paikassa Länsiväylän lähettyvillä ja viiden minuutin kävelymatkan päässä Urheilupuiston metroasemalta.
Savosen karmean loukkaantumisen jälkeen osa on kysellyt, miksi Tapiolassa edelleen pelataan ilmeisistä turvallisuuspuutteista huolimatta. Vastausta voi hakea Salibandyliigan keväällä 2019 julkaistusta strategiasta. Huippu-urheilun olosuhteet -kohdassa puhutaan olosuhteiden kehittämisestä kaupallisen arvon kasvattamiseksi. Turvallisuutta ei mainita.
Vaikka turvallisuusaihe on pyörinyt keskusteluissa vuosikausia, liigan toimitusjohtaja Kimmo Nurminen ei nähnyt Ilta-Sanomien haastattelussa relevantiksi pohtia olisiko Tapiolan turva-alueongelmaan pitänyt puuttua aiemmin. Esimerkiksi vaatia Oilersia pehmustamaan laidan viereisiä katsomorakenteita jo aiemmin.
Kysymys on ehdottoman relevantti. Kokonaisuutena Tapiolan urheiluhalli ei ole ihanteellinen. Se on kompromissi. Jos Oilers häädettäisiin Tapiolasta, se joutuisi kiperään tilanteeseen. Vaihtoehdot olisivat 750-paikkainen Indiansin kotiareena Otahalli tai siirtyminen pois Espoosta.
Kysymyksen esittäjät eivät ole väärässä, mutta kritiikin lomassa on hyvä muistaa realiteetit. Vaikka F-liigan strategiassa puhutaan olosuhteiden kehittämisestä ja kaupallistamisesta, karu tosiasia on, että monissa paikoissa ollaan edelleen kaukana strategiassa maalatuista pilvilinnoista. Salibandyseuroilla ei ole rahkeita rakentaa omia halleja, eikä järin pitkää vipuvartta kuntapäättäjien suuntaan.
F-liigan sarjamääräyksissä todetaan, että välierävaiheessa hallissa pitäisi olla vähintään tuhat istumapaikkaa. Kolmannesta finaalista eteenpäin 2000.
Nykyjoukkueista Tiikerien, OLS:n, Indiansin ja Nurmon Jymyn kotihallien kapasiteetti jää vajaaksi välierien tuhannen katsojan vaateesta. Kolmannen finaalin 2000 katsojan vaatimuksen täyttää kolme hallia: TPS:n, Steelersin ja EräViikinkien kotiareenat.
Olosuhdekeskustelusta tulee väistämättä mieleen kysymys: ovatko lajia seuraavien odotukset liian korkealla. Ja jos ovat, niin mistä se johtuu? Onko F-liiga paketoitu liian kiiltäviin lahjapapereihin?
Onko liigan kehitystä hahmotettu liikaa urheilullisen kehityksen kautta? Urheilullinen kehitys on ollut jyrkintä, mutta se on lopulta vain osa kokonaisuutta. Osa, jonka kehittämisen suhteen narut ovat lajiväen käsissä. Markkinointiin, varainhankintaan ja ottelutapahtumiin seurat voivat vaikuttaa itse, mutta olosuhteista päätetään isommissa pöydissä.
Tästä syystä olosuhteiden suhteen on tehtävä kompromisseja. Jossakin on olemattomat turva-alueet, jossakin halli on väärällä paikkakunnalla, jossakin se käy runkosarjan jälkeen liian pieneksi, jossakin kuvaaminen on hankalaa.
Tämä pääkirjoitus ei ole puolustuspuheenvuoro sille, että turvallisuusasiaa on ylenkatsottu. Sen ei pitäisi olla seurojen kanssa keskusteltava asia, kuten viime viikon pääkirjoituksessa todettiin, vaan suoraan ylätasolta linjattu.
Ennemminkin tämä pääkirjoitus haluaa muistuttaa siitä, että olosuhteiden suhteen on jouduttu ja joudutaan jatkossakin tekemään kompromisseja, joilla on omat vaikutuksensa.