Pääkirjoitus

Pääkirjoitus: Kotimainen urheilu kärsii apatiasta – MM-kotikisat osuvat juuri oikeaan väliin

04.10.
2021
Pääkirjoitus

Lahden Suomi-Ruotsi -maaottelussa oli mukavasti väkeä paikan päällä. Kuva: Juhani Järvenpää

On jo vanha vitsi, että maajoukkueen arvokisamenestys vaikuttaisi merkittävästi myös kotimaisen pääsarjan kiinnostavuuteen. Tämän ovat saaneet tuta Suomessa salibandyn lisäksi myös lentopallo, koripallo ja viimeisimpänä jalkapallo.

Salibandy palasi jo toistamiseen koronatauolta tälle kaudelle. En meinaa sitä, että viime kautta ei oltaisi pelattu, vaan sitä, että yleisöä ei päässyt viime kauden loppua kohden enää lainkaan otteluihin. Nyt yleisöt ovat avautuneet, mutta se ei ole ainakaan vielä johtanut yleisöryntäykseen. Päinvastoin, sillä miesten F-liigan katsojaluvut ovat olleet lähes järjestäen kolmosella alkavia ja kolminumeroisia. Ei tehdä sen pidempiä analyyseja vielä, mutta tällä hetkellä lukemat ovat olleet alhaisia.

Saman asian kanssa ovat kipuilleet kaikki muutkin urheilulajit ihan jääkiekosta lähtien. Korona toden totta vei osan katsojista ehkä pysyvästikin, ja yleisömäärien palauttaminen edes suunnilleen samalle tasolle on vaikea tehtävä. Tästä pudotuksesta ei voi tietenkään syyttää ketään. Se on kokonaisuutenaan vaikea kysymys, ja urheilun jatkotukitoimia voisi miettiä siltä kantilta, että koronan vaikutukset tulevat todennäköisesti näkymään siinä kauan harrastajamääristä lähtien. Urheilun ja liikunnan pitää pystyä edes esittämään itsensä tärkeänä asiana.

Ilman syyttelyä voi kysyä, että kuinka tärkeää urheilu on lopulta ollut suomalaisille? Varsinkin liveurheilu. Koronakriisi pakotti tietysti priorisoimaan elämää kokonaisuutena ja miettimään arvojärjestystä omassa elämässä. Voi olla, että urheilu on ”unohdettu”, koska se on sanonnan mukaisesti maailman tärkein turha asia. Sen voinee kuitenkin todeta, että minään urheiluyhteiskuntana Suomea ei voi pitää, jos vertaa Ruotsia, jossa esimerkiksi jalkapallokatsomot pullistelevat juuri nyt kymmenistä tuhansista katsojista.

Ehkä se tosiaan pitää kutinsa, että olemme menestysnälkäistä kansaa, eikä niinkään urheilukansaa. Sinällään tuo yksinkertaistus ärsyttää ainakin itseäni, sillä se ei lopulta selitä paljoakaan asian taustoja.

Yksi keskustelua ajoittain aiheuttava mahdollinen syy yleisömäärille on ottelulähetykset. Sekin voi osan yleisökadosta selittää aina silloin tällöin, mutta merkittävänä syynä sitä ei voi pitää yleisökadolle.

Silläkin on varmasti merkitystä, että ensimmäiseksi kun ”kansaa on vapautettu koronasäännöistä” niin urheilukatsomoita on voitu pitää riskipaikkoina. Tavallaan näin onkin, vaikkakin urheilutapahtumista on ainakin julkisesti nostettu aika vähän esille varsinaisia tartuntoja.

Koko yleisömääräasia on tietysti hyvin monisyinen ja hankala juttu kokonaisuudessaan, eikä siihen ole simppeleitä selityksiä tarjolla. Yleisömäärien suhteen mietittävää piisasi monessa lajissa jo ennen koronaviruspandemian puhkeamista ja ehkäpä nyt nähdään se, että talojen perustat eivät olleet ihan kunnossa.

On kuitenkin jotain positiivista tiedossa näin salibandyn näkökulmasta. Joulukuiset salibandyn MM-kisat ovat onnistuessaan urheilun massatapahtuma, jossa salibandy voi päästä jälleen lajina jaloilleen. En usko, että kisat vaikuttavat räjähdysmäisesti liigapelien yleisömääriin, mutta nyt ehkä ne muistuttavat ihmisiä siitä mikä lajissa viehätti ennen koronaa.

Ei nyt voida puhua mistään Helsingin olympialaisten efektistä, mutta uskon, että joulukuun MM-kotikisat ovat hyvä keino torjumaan koronan jälkeistä urheiluapatiaa. Varsinkin kun yleisötapahtumissa käyntiä voi harjoitella vielä pari kuukautta ennen kisoja.

Joel Siltanen
Pääkallo.fi:n päätoimittaja

Asemapaikka: Helsinki

Twitter: @joelsiltanen