Ruotsin liigassa viimeistä edeltävänä majaileva Sirius on ajautunut turbulenttiin tilanteeseen, jossa päitä on putoillut.
Kuohunnasta ovat uutisoineet niin Innebandymagazinet kuin SportExpressen. Kiistan ytimessä on joukkueen ja sen valmennuksen väliset erimielisyydet.
Siriuksen Patrik Rokka ja Oskar Domberg jäivät sivuun joukkueen toiminnasta. SportExpressenin haastattelema Domberg ei sanonut suoraan, että joukkueen toiminnasta pois jättäytyminen johtuisi valmentaja Stefan Forsmanista, mutta antoi kuitenkin vahvasti ymmärtää asian olevan juuri näin.
– Olemme aina avoimia ja rehellisiä toisillemme. Laitoin omat korttini pöydälle. Voin kuitenkin sanoa, että meillä on eriävät näkemykset johtajuudesta. Se on selvää, Domberg sanoitti.
Keskiviikkona kimurantti tilanne sai uuden käänteen, kun Sirius tiedotti Forsmanin ja apuvalmentajien jättävän seuran.
– Aloitimme matkan Stefanin ja hänen tiiminsä kanssa ajatuksena nousta uudelle tasolle. Olemme päätyneet tilanteeseen, jossa emme voi jatkaa yhdessä eteenpäin, vaan meidän täytyy seurana löytää uusia keinoja päästä eteenpäin, Siriuksen urheilujohtaja Dimitar Kostov kertoi seuran tiedotteessa.
Paikallislehti Upsala Nya Tidin uteluihin valmennuksen ja pelaajiston välisistä erimielisyyksistä Koston vastasi seuraavasti:
– Joistakin asioista luultavasti ajatellaan eri tavalla, mutta se on monimutkaista. Kyse ei ole siitä, että kaikki ajattelisivat samalla tavalla. Olemme yrittäneet ja huomanneet, että hakkaamme päätä seinään, emmekä etene mihinkään. Koko joukkuetta et voi menettää.
Siriuksen paikalliskilpailija Storvretan peräsimessä mestaruuksia aikanaan juhlinut Forsman itse kommentoi valmentaneensa omalla tavallaan ja toivoneensa, että metodit johtavat lopulta Ruotsin mestaruuteen.
– Meidän täytyy tunnustaa, että olemme tulleet tien päähän ja matka päättyy tähän, Forsman kuvaili.
Forsmanin viimeiseksi jääneen ottelun Sirius hävisi vieraskentällä Kalmarsundille tylyin 2–16-lukemin. Sirius on voittanut kauden seitsemästä ottelustaan vain yhden ja on SSL:n sarjataulukossa toiseksi viimeisenä.
Uppsalalaisjoukkuetta edustaa suomalaishyökkääjä Kevin Söderling.
Lähteet: Innebandymagazinet, SportExpressen, Upsala Nya Tid